16 vuotta suomalaista kiinteistömarkkinaa

16 vuotta suomalaista kiinteistömarkkinaa


Viimeiset 16 vuotta on ollut suomalaiselle kiinteistösijoitusmarkkinalle erikoista aikaa. Se on ollut ennen kaikkea aikaa, jolloin Suomessa on aidosti voitu puhua kiinteistömarkkinoista.

Tarinan alku johtaa vuoteen 2002, jolloin euro otettiin käyttöön Suomessa. Syntyi tilanne, jossa ulkomaisen sijoittajan ei tarvinnut enää pelätä markan devalvaatiota. Ensimmäinen merkittävä ulkomainen transaktio tapahtui, kun kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave osti Helsingin Itäkeskuksen heti euron käyttöönoton jälkeen. Kaupan jälkeen ulkomaiset sijoittajat ovat ostaneet suomalaisia kiinteistöjä noin 20 miljardin euron arvosta, joka vastaa kolmasosaa yhden vuoden valtion budjetista. Tämä ei siis ole ollut ainoastaan merkittävää, vaan tämä on ollut täysin mullistavaa suomalaisessa kiinteistömarkkinassa.

Ensin mielenkiinnon kohteena olivat liiketilat, lähinnä kauppakeskukset, ja melkein samaan aikaan tulivat toimistot. Tuottovaatimuksista suli samalla 1–2 %. Tämä merkitsi suoraan, että Suomen kansallisomaisuus kasvoi vähintään 11 miljardia euroa "yhdessä yössä". Kun nämä markkinat oli kaluttu, piti keksiä uusia markkinoita. Näin syntyivät logistiikka- ja palvelutalorahastot. Vielä 2000-luvun alussa palvelutaloja ei edes pidetty kiinteistömarkkinaan kuuluvana, vaan ne olivat osa julkisen sektorin kiinteistöjä. Tällä hetkellä lähes kaikki julkinenkin kiinteistöomaisuus on likvidiä, joten voidaan sanoa, että kiinteistömarkkina on myös laajentunut vähintään 20 miljoonalla neliöllä, joka vastaa yli kaksinkertaisesti pääkaupunkiseudun toimistomarkkinaa.

Ennen niin tylsästä alasta on tullut yhdessä vuosikymmenessä kaikkien himoitsema muotiala. Ala ei ole enää insinöörien omaa, vaan pankkiirit ovat tulleet ryminällä temmeltämään samalle kentälle.

Kiinteistömarkkinasta on tullut muotiala, mutta mitä muuta on tapahtunut? Siitä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa!

Janne

Lue myös

Kiitos kuluneesta vuodesta ja menestystä vuodelle 2017!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja menestystä vuodelle 2017!

Joulumuistamisten sijaan päätimme myös tänä vuonna lahjoittaa niihin kohdistetut varat hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi valitsimme Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston, joka auttaa sotien ja luonnonmullistusten uhreja kaikkialla maailmassa sekä Suomessa äkillisen onnettomuuden kohdanneita.

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulija tulee Korvatunturilta

Viikon vastaantulija tulee Korvatunturilta

BioCityn käytävällä vilahtaa punainen nuttu ja tupsulakki. Mitä ihmettä, Joulupukki on ehtinyt kiireiltään piipahtamaan Turku Science Parkiin!

Lue artikkeli
Blogi
Teknologiakiinteistöt myi Eskelin Pysäköintilaitos Oy:n

Teknologiakiinteistöt myi Eskelin Pysäköintilaitos Oy:n

Turun Teknologiakiinteistöt on myynyt omistamansa Eskelin Pysäköintilaitos Oy:n osakkeet ruotsalaiselle kiinteistökehitysyhtiö Hemfosalle. Kiinteistön vuokrattava kokonaispinta-ala on 6863m². Kiinteistössä on vuokralaisena Turun kaupungin sosiaalikeskus. Parhaillaan kiinteistössä tehdään peruskorjausta, joka valmistuu tammikuussa 2017.

Lue artikkeli
Uutinen