4Pharma muutti ElectroCityyn

4Pharma muutti ElectroCityyn

Tiedonhallinnan ja statistiikan asiantuntijayritys 4Pharma muutti ElectroCityyn syyskuun alussa. Yrityksen uudet 187 neliömetrin toimitilat sijaitsevat kiinteistön kolmannessa kerroksessa.

4Pharma on turkulainen palveluyritys, jonka päätuotteita ovat kliinisten tutkimusten tuottaman tiedon hallinta ja tilastollinen analysointi. Yrityksessä on 15 työntekijää, joista 13 työskentelee Turussa ja kaksi Helsingissä.

Yrityksen toiminnan kulmakivet tiivistyvät neljään asiaan: kliinisen tutkimustiedon keruuseen, analysointiin, raportointiin ja varastointiin. Biotech- sekä lääkeyritykset ostavat 4Pharmalta palveluja, jotka liittyvät tiedon hallintaan ja statistiikkaan. Suurella osalla työntekijöistä on tilastotieteilijän koulutus, mikä hyödyttää sekä lääkekehityksen tiedonhallinnassa että datan raportoinnissa kokonaisuutena.

– Näiden lisäksi 4Pharman vahvuusalueena on myös medical writing, lääketieteellinen kirjoittaminen. Asiakkaalle tarjotaan tutkimussuunnitelman ja tutkimusraportin kirjoituspalveluja, ja sen jälkeen ollaan mukana datan raportoinnissa tai ja kirjoittamassa tutkimusraporttia, kertoo Senior Data Manager Jari Turunen, joka on myös yksi 4Pharman perustajista.

4Pharman juuret ovat turkulaisessa lääketeollisuudessa. Kun yritystä perustettiin, oli selkeä tarve ja tilaus tiedon analysointiin ja hallintaan kasvavassa määrin ostopalveluna, ja yrityksen perustajilla oli myös herännyt kipinä yrittäjyyteen. Voisikin sanoa, että yritys on palannut vahvasti juurilleen ElectroCityyn, sillä perustamisvuonna 2002 se toimi silloisessa yrityshautomossa samassa kiinteistössä.

– Muutimme Lemminkäisenkadulta vain kivenheiton päästä, joten muutto meni sujuvasti. Meille on tärkeää olla Turku Science Parkin alueella, sillä monet yhteistyökumppaneistamme toimivat täällä, sekä korkeakoulujen bio- ja lääketieteen opiskelu ja tutkimus on keskittynyt alueelle, Head of Data Management Mikko Taalikka kertoo.

Lue myös

Pysäköintimuutoksia Turku Science Parkissa 10.10. alkaen

Pysäköintimuutoksia Turku Science Parkissa 10.10. alkaen

Turun seudun vierailu- ja innovaatiokeskuksen työmaan perustustyöt aloitetaan maanantaina 10.10, mikä aiheuttaa muutoksia varsinkin ICT-Cityn ja DataCityn pysäköintijärjestelyihin.    ICT-Cityn pysäköintihalli Osa ICT-Cityn perällä olevista pysäköintipaikoista suljetaan työmaan alta maanantaina 10.10. ja puomit saattavat olla myös hetkittäin pois...

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulijana Datacityn hampaan Tommi

Viikon vastaantulijana Datacityn hampaan Tommi

Hei, kuka olet ja mitä teet täällä? – Olen Tommi Pietilä, hammaslääkäri ja Datacityn hampaan toimitusjohtaja.

Lue artikkeli
Blogi
Vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaminen alkaa

Vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaminen alkaa

Turun seudun vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaminen alkaa lokakuussa Turku Science Parkin alueelle. Keskus tulee sijoittumaan DataCityn ja BioCityn välittömään läheisyyteen, Turku Science Parkin sydämeen.

Lue artikkeli
Uutinen