Aina ei ole mennyt putkeen

Aina ei ole mennyt putkeen

Kiinteistöalan hiilijalanjälki on massiivinen. Uudisrakentaminen ja saneeraukset kuormittavat ympäristöä, rakennuksissa on valtavia laitteita, jotka tarvitsevat toimiakseen sähköä ja joita joudutaan ajoittain uusimaan. Kaiken päälle ihmisten pitää päästä liikkumaan kiinteistöihin ja mieluiten vieläpä omalla autolla. Joten onko mitään järkeä edes yrittää toimia vastuullisesti, jos pieleen menee kuitenkin?

Joku kyyninen ehkä vastaisi, että ei ole. Muuttakaa metsään keräilijöiksi, jos haluatte tehdä kaiken oikein. Teknologiakiinteistöissä me kuitenkin yritämme tehdä parhaamme huomioidaksemme ympäristön ja ihmiset – talouden realiteetteja unohtamatta.

Teimme vuonna 2017 sidosryhmillemme kyselyn, jossa selvitimme, mitä asioita asiakkaamme, yhteistyökumppanimme sekä yhtiön työntekijät ja omistajat pitivät yhtiön toiminnassa tärkeinä. Vastauksista nousi esiin neljä asiaa, joista meidän erityisesti toivottiin huolehtivan.

Me kuitenkin yritämme tehdä parhaamme huomioidaksemme ympäristön ja ihmiset – talouden realiteetteja unohtamatta.

Ensimmäinen näistä oli panostaminen hyvään rakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpitoon. Meidän halutaan rakentavan ja ylläpitävän kiinteistöjä, jotka kestävät vuosikymmenten sijaan vuosisatoja. Toinen esiin nousseista asioista oli työnantajan vastuullisuus. Se, että töissä on hyvä olla ja työnantaja toimii tavalla, josta voi olla ylpeä. Kolmas asia oli tiedonkulku ja sen parantaminen. Aina kannattaa tiedottaa – myös silloin, kun tiedotettavaa ei ole. Neljäs vastauksissa korostunut asia oli tilojen viihtyisyydestä huolehtiminen. Kiinteistöihin on kiva tulla, kaikki toimii ja tilat kutsuvat oleskelemaan.

Näiden asioiden kanssa olemme viimeiset kolme vuotta tehneet töitä. Kuten tästä raportista voit lukea, aina ei ole mennyt putkeen, mutta olemme ainakin yrittäneet ja jatkamme yhä yrittämistä, sen voin luvata.

Erkki Oikarinen, Turun Teknologiakiinteistöjen riskienhallinta- ja vastuullisuuspäällikkö

Lue myös

Tältä näyttää pian valmistuva EduCity

Tältä näyttää pian valmistuva EduCity

Teknologiakiinteistöjen Turun ammattikorkeakoululle rakennuttama EduCity valmistuu kovaa vauhtia Joukahaisenkadulle Turun Tiedepuistoon. Kävimme katsomassa miltä työmaalla tällä hetkellä näyttää.

Lue artikkeli
Uutinen
Vieläkö te teette vuosikatsausta?

Vieläkö te teette vuosikatsausta?

”Vieläkö te teette vuosikatsausta?”, kysyi eräs yhteistyökumppanimme kuullessaan vuosikatsauksen kirjoittamiseen liittyvistä kiireistäni viime talvena. Kysymys oli provosoivuudessaan parasta mitä olin pitkään aikaan kuullut. Se sai minut kyseenalaistamaan koko tuotoksen ja pakotti miettimään, kuinka tehdä siitä niin kiinnostava, että joku aidosti haluaisi...

Lue artikkeli
Blogi
Mitä Teknologiakiinteistöjen avainluvut kertovat, Katja Liesilinna?

Mitä Teknologiakiinteistöjen avainluvut kertovat, Katja Liesilinna?

Katja Liesilinna siirtyi vuonna 2019 Teknologiakiinteistöjen pääkirjanpitäjän paikalta yhtiön talouspäälliköksi. Nyt hän kertoo, miltä yhtiön viime vuosi lukujen valossa näytti. Entä kuinka työtehtävästä toiseen vaihtaminen on sujunut?

Lue artikkeli
Uutinen