Arkea muutti ElectroCityyn

Arkea muutti ElectroCityyn

Arkea Oy tytäryhtiöineen muutti heinäkuun alussa ElectroCityyn. Yrityksen toimisto sijaitsi aikaisemmin Linnankadulla. ElectroCityssä Arkealla on käytössään 634 neliömetrin tilat A-portaan neljännessä kerroksessa.

Arkea-konserni tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- sekä kiinteistönhoitopalveluja sekä kiinteistöjen kunnossapitopalveluja muun muassa oppilaitoksiin, päivä- ja vanhainkoteihin, toimisto- ja liikekiinteistöihin sekä taloyhtiöille. Yritys on alallaan Lounais-Suomen suurin työnantaja.

– ElectroCityn toimistossa työskentelevät pääasiassa näiden toimialojen toimihenkilöt. Kaikki ovat harvoin paikalla täysin samaan aikaan, sillä merkittävä osa työstä tehdään myös kentällä asiakkaiden ja työntekijöiden luona, kertoo Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi.

ElectroCityn toimitiloissa työskentelee lähes 100 arkealaista. Täysin saneeratut uudet tilat on suunnitellut arkkitehtitoimisto Sigge Oy. Tila on nykyaikainen monitilaympäristö, jossa avotoimistotilan lisäksi on mahdollista työskennellä tiimihuoneissa sekä hiljaisissa tiloissa. Sisustuksessa on käytetty Arkean omia värejä vihreää, sinistä sekä mustaa.

Tilaan kuuluu myös työskentelyyn soveltuvia sohvaryhmiä, puhelinkoppeja, työkahvila sekä viisi neuvotteluhuoneita, joista yksi on ElectroCityn atriumiin ulottuva 16 henkilön neuvottelukuutio.

– Aikaisemmin työskentelimme ns. koppikonttorissa, täällä tilat ovat avarammat ja joustavat moniin tarpeisiin. Myös viestintä on mutkattomampaa, kun olemme suureksi osaksi avotilassa. Työntekijöiltä on tullut positiivista palautetta uusista tiloista, täällä on hyvä fiilis, Rompasaari-Salmi jatkaa.

Arkean omistajia  ovat  Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Uudenkaupungin kaupunki, Salon kaupunki, Paimion kaupunki  ja Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä.

Lue myös

Whitestonelle uusitut tehoneliöt

Whitestonelle uusitut tehoneliöt

Turku Science Parkissa vuodesta 2012 toiminut digitoimisto Whitestone muutti saneerattuihin tiloihinsa DataCityyn. Yritys oli toiminut samassa reilun 200 neliömetrin toimistossa jo aiemminkin, mutta tarve päivittää 1980-luvulla rakennetun DataCityn talotekniikkaa synnytti ajatuksen koko tilan saneerauksesta.

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulija: Pop Ice Company

Viikon vastaantulija: Pop Ice Company

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olenme Mikko Leino ja Lisa-Maria Junnila, toimimme Pop Ice Companyn yrittäjänä. Nyt olemme kaikki koossa: Olivia, Charlotta ja Venla ovat kesätöissä jätskimyyjinä. Meillä on siis polkupyörä, josta myymme jäätelöä ja muita kesäherkkuja.

Lue artikkeli
Blogi
Lounaalla Turku Science Parkissa: Klassikko Kultainen Hirvi

Lounaalla Turku Science Parkissa: Klassikko Kultainen Hirvi

Teknologiakiinteistöjen ruokakriitikkojen Helen ja Nooran tie vei tällä kertaa ravintola Kultaiseen Hirveen. Ravintola on toiminut jo vuodesta 1968 Itäisellä Pitkäkadulla ja vakiinnuttanut paikkansa niin lounastajien keskuudessa kuin illanistujaisten seurustelupaikkana.

Lue artikkeli
Blogi