Bilebändistä Tiedepuistoon

Bilebändistä Tiedepuistoon

Tommi Sarenko siirtyi Teknologiakiinteistöihin Schneider Electriciltä.

Teknologiakiinteistöjen työyhteisö kasvoi jälleen maaliskuun alussa yhdellä ihmisellä, kun Tommi Sarenko aloitti työt yhtiön ylläpitotiimissä.

– ”Teknologiakiinteistöt on varmasti kiva työpaikka”, sanoi moni tuttu minulle heidän kuultuaan työpaikanvaihdostani. Sitä se myös näiden muutaman viikon kokemuksen perusteella on, sanoo Teknologiakiinteistöjen uusi ylläpitoasiantuntija Tommi Sarenko.

Sarenko siirtyi Teknologiakiinteistöihin Schneider Electriciltä, jossa hän työskenteli 16 vuoden ajan rakennusautomaatiotehtävissä. Työnkuvaan kuului muun muassa rakennusten lämmitys-, valvonta- ja ilmanvaihtojärjestelmien ohjaamista automaation avulla. Schneiderin vuosien aikana Sarenko tutustui myös Teknologiakiinteistöihin.

– TriviumCityssä ja EduCityssä sekä Teknologiakiinteistöjen manageroimissa Hemsön sote-kiinteistöissä on käytössä Schneiderin automatiikkaa ja kävin rakennuksissa edellisen työni puitteissa säännöllisesti, joten tunsin Teknologiakiinteistöt jo entuudestaan.

Teknologiakiinteistöjen työpaikkailmoituksen Sarenko näki Facebookissa, jossa hän oli seurannut yhtiötä jo pidemmän aikaa.

– Minua oli parin vuoden ajan kiinnostanut ajatus siirtymisestä palveluntarjoajan puolelta asiakkaan puolelle. Vuosi sitten näin, että Teknologiakiinteistöihin haettiin ylläpitoasiantuntijaa, mutta päätin kuitenkin olla hakematta paikkaa silloin, koska olin vastikään aloittanut opiskelun.

"Parasta työssäni on yhdessä tekeminen."

Sarenko opiskelee työn ohessa talotekniikkaa XAMK:ssa Mikkelissä ja suunnitelmissa on valmistua keväällä 2025 talotekniikkainsinööriksi.

– Opiskelen Mikkelissä, koska minua kiinnostaa LVI- ja kiinteistöala, joita ei Turussa voinut opiskella. Suoritan opinnot monimuoto-opiskeluna, joten riittää, että käyn kahdesti kuukaudessa Mikkelissä.

Sarengon työ Teknologiakiinteistöissä on hyvin erilaista kuin hänen aiempi työnsä. Päivät täyttyvät laaja-alaisesti kiinteistöistä ja opittavaa riittää, vaikka suunnitelmissa onkin, että työ tulee myös Teknologiakiinteistöissä painottumaan automaatiotekniikkaan.

– Teknologiakiinteistöjen rakennukset ovat moderneja, uudisrakennukset on toteutettu innovatiivisesti ja niin hyvin kuin mahdollista. Parasta työssäni on kuitenkin yhdessä tekeminen.

Sarengolla on kolme lasta ja kesäisin hän muuttaa perheineen kaupunkikodista Petreliuksesta Merimaskussa sijaitsevalle mökilleen. Vapaa-ajalla Sarengon voi tulevaisuudessa bongata esiintymästä vaikkapa häissä tai pikkujouluissa.

– Soitan bassoa Zarnome-nimisessä bilebändissä. Olemme joskus keikkailleet enemmänkin, mutta nyt hiljaiselon jälkeen saattaa aikaa jälleen löytyä suomirockin soittamiseen juhlissakin, Sarenko päättää.

Lue myös

Uusiin tiloihin muuttanut Loikka: ”Parasta on sijainti”

Uusiin tiloihin muuttanut Loikka: ”Parasta on sijainti”

Ohjelmistoyhtiö Loikka muutti maaliskuun alussa DataCityn 7. kerrokseen. Kävimme kysymässä Loikan toimitusjohtaja Joonas Suomiselta, kuinka arki uudessa toimistossa on alkanut.

Lue artikkeli
Uutinen
Mainostoimisto SST muutti uusiin tiloihin – katso video

Mainostoimisto SST muutti uusiin tiloihin – katso video

”Koppikonttori” muuttui monitilatoimistoksi mainostoimisto SST:n muutettua PharmaCitystä DataCityyn.

Lue artikkeli
Uutinen
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys BioCityssä

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys BioCityssä

BioCityn aula toimii eduskuntavaalien yleisenä ennakkoäänestyspaikkana. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 22.3.2023.

Lue artikkeli
Uutinen