Hanna on Suomen kiinteistömarkkinoiden ruhtinatar

Hanna on Suomen kiinteistömarkkinoiden ruhtinatar

Tämän viikon vastaantulija tavattiin Teknologiakiinteistöjen toimistolla, jonne hän oli tullut palaveriin.

Kuka olet ja mitä teet täällä?
Olen Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy:stä. Tulin tänne Teknologiakiinteistöjen toimistolle kertomaan Teknologiakiinteistöjen viime vuoden tuloksista kiinteistösijoitustoiminnan tunnuslukujen valossa.

Mikä KTI on?
KTI on kiinteistömarkkinoista tietoja keräävä asiantuntijayritys. Tuotamme erilaisia indeksejä ja tilastoja muun muassa vuokrista ja ylläpitokustannuksista sekä kiinteistösijoitusten tuotoista, kaupoista ja kaikenlaisista taloudellisista kiinteistösijoitusmarkkinoihin liittyvistä asioista.

Mikä sinun roolisi on KTI:ssä?
Olen KTI:n toimitusjohtaja. Olemme parinkymmenen hengen yritys ja meillä toimitusjohtajakin pääsee tekemään ihan oikeita asioita. Teen aika paljon kaikenlaisia selvityksiä ja analyysejä ja lisäksi teen paljon asiakastyötä.

Minkälainen tausta sinulla on?
Olen valmistunut Turun kauppakorkeakoulusta, jossa opiskelin markkinointia ja kansantaloustiedettä. KTI:ssä työskennellyt 20 vuotta ja sitä ennen olin töissä pankissa.

Mikä tekee kiinteistöistä hyviä sijoituskohteita?
Kiinteistöt ovat olleet viime aikoina sijoitusmarkkinoilla hyvin houkuttelevia sen vuoksi, että korot ovat olleet niin matalalla ja on ollut aika vaikeaa löytää tuottoja mistään sijoituskohteista. Kiinteistöissä sijoittajia houkuttelee vakaa ja turvallinen vuokrakassavirta.

Minkälaiset kiinteistöt ovat viime vuosina olleet parhaita sijoituskohteita?
Kaikkein turvallisimmin vuokratuottoa on saanut viime vuosina asunnoista, koska kaikissa isoissa kaupungeissa vuokra-asunnot ovat olleet kysyttyjä eli niistä on ollut ennemminkin pulaa kuin ylitarjontaa. Tästä johtuen vuokratuotto sijoittajille on ollut hyvää, vakaata ja turvallista. Isot sijoittajat ovatkin kasvattaneet sijoituksiaan asuntoihin, mistä on ollut hyötyä kaupungeille, kaupungistumiselle ja yhteiskunnalle, koska vuokra-asuntoja on siten tullut lisää markkinoille.

Pyörä, bussi, auto vai omat jalat?
Bussi, auto ja omat jalat. Ei pyörä. Asun Turussa, mutta toimistomme on Helsingissä eikä pyörä oikein sovi tähän Turku-Helsinki työmatkailuun.

Täydennä lausetta: Jos minä saisin päättää…
…olisi aina kesä!

Lempipaikkasi Turun tiedepuistossa?
Teknologiakiinteistöjen neukkari, se on minulle kaikkein tutuin paikka täällä [naurua]!

Terveisesi muille täällä liikkuville ihmisille?
Turkulaisena on hienoa nähdä, että täällä Turun tiedepuistossa on näin paljon toimintaa ja aktiviteetteja ja että alue kasvaa ja kehittyy.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
Pitkästä aikaa on vapaa viikonloppu! Ystäviä toki nähdään ja jännittävintä on se, että ei-koiraihmisellä on koira hoidossa.

Kiitos haastattelusta Hanna ja mukavaa viikonloppua!

Lue myös:
Mies suoraan virtuaalitodellisuudesta
Jussi luo ääniä virtuaaliseen maailmaan
Hockey Nightin Mikko ei kaipaa telkkariin

Lue myös

Sohvaperunoiden Juhani, yhteiskuvien nallekarhu

Sohvaperunoiden Juhani, yhteiskuvien nallekarhu

Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityssä, jossa hän oli läpikulkumatkalla.

Lue artikkeli
Blogi
 Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa tarkasteltiin tiedepuiston liikennesuunnittelua

Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa tarkasteltiin tiedepuiston liikennesuunnittelua

Yritystä kehiin -aamiaistapahtuma pidettiin vierailukeskus Joen cave-teatterissa 11.4. Tapahtuman aiheena oli Turun tiedepuiston liikennesuunnittelu, joka kiinnostikin yli sataa osallistujaa. Liikennesuunnittelua pohdittiin kaikkien kulkumuotojen, niin jalankulun, pyöräilyn, autoilun kuin joukkoliikenteenkin näkökulmasta. Liikennesuunnitteluinsinööri Maija...

Lue artikkeli
Uutinen
Carita tuli töihin Teknologiakiinteistöihin

Carita tuli töihin Teknologiakiinteistöihin

Teknologiakiinteistöjen porukkaan saatiin jälleen uusi vahvistus, kun Carita Varjonen aloitti huhtikuun alussa työt yhtiön palveluksessa. Julia Skovbjergin jäädessä kesäkuun alussa äitiysvapaalle tarvitaan hänen tilalleen ihminen, joka vastaa niin nykyisten kuin uusienkin asiakkaiden muuttuviin toimitilatarpeisiin.

Lue artikkeli
Uutinen