Hyvinvointia Tiedepuiston treeneistä

Hyvinvointia Tiedepuiston treeneistä

Työskenteletkö paljon näyttöpäätteen äärellä? Tarvitsetko säännöllistä liikuntaa arkeesi? Haluaisitko treenata rennosti hyvässä seurassa? Tiedepuiston treenit ovat vastaus näihin kysymyksiin!

Tiedepuiston treenit ovat liikuttaneet Teknologiakiinteistöjen ja Werstaan asiakkaita jo yli kahden vuoden ajan. Kuntotalo M&M:n ohjaajien vetämissä treeneissä on liikuttu niin ulkona kuin sisällä, sekä virtuaalisesti että paikan päällä. Tutuiksi ovat tulleet niin perinteisemmät lihaskuntotunnit kuin sisäpyöräily-, kehonhuolto-, ja kahvakuulatreenitkin.

Treenit ovat vakiinnuttaneet paikkansa tiistaisin klo 15–16. Kaikki tunnit soveltuvat niin aloittelijalle kuin pidempään treenanneille, sillä ammattitaitoiset ohjaajat pitävät huolen, että jokaisen kuntotasoon löytyy liikevaihtoehtoja.

M&M Kuntotalolla Tiedepuiston treenejä koordinoiva Laura Henttinen-Moilanen muistuttaa, että työhyvinvointi on kokonaisuus, johon kuuluu olennaisena osana työkyvyn ylläpitäminen. Parhaiten työkykyä ylläpidetään terveellisillä elämäntavoilla, joka sisältä myös säännöllistä liikuntaa.

Tule rohkeasti mukaan kokeilemaan eri lajeja ja nauti monipuolisesta liikunnasta.

– Joka viikon tiistaina sinulla on mahdollisuus osallistua Tiedepuiston treeneihin klo 15.00. Tarjolla on monipuolinen kattaus erilaisia liikuntalajeja lihaskunnosta rentoutukseen. Tule rohkeasti mukaan kokeilemaan eri lajeja ja nauti monipuolisesta liikunnasta, kehottaa Henttinen-Moilanen.

Huhtikuun treenit aloitettiin lihaskuntoharjoittelulla, ja kuun lopulla päästään rauhoittumaan ensimmäistä kertaa äänimaljarentoutukseen! 

12.4. tiistai Kehonhuolto
19.4. tiistai Les Mills TONE
26.4. tiistai Äänimaljarentoutus

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kerran kuussa M&M Kuntotalon salikortti kahdeksi kuukaudeksi sekä treeniä tukeva tuotepaketti. Mitä useammin osallistut, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on voittaa. Muistathan tilata kiinteistötiedotteet, sillä kutsulinkki treeneihin lähetetään vain tiedotteiden tilaajille.

 

Lue myös

Ei pelkkää papereiden siirtelyä – Työelämään tutustuminen yllätti kahdeksasluokkalaiset

Ei pelkkää papereiden siirtelyä – Työelämään tutustuminen yllätti kahdeksasluokkalaiset

Säännöllisin väliajoin Teknologiakiinteistöjen toimistolta voi löytää työelämään tutustuvia nuoria. Viime viikolla toimiston hälinään liittyi peräti kolme yläkoululaista, jotka perehtyivät eri työtehtäviin. Lue, mitä TET-harjoittelijat kertovat kokemuksestaan työelämässä.

Lue artikkeli
Blogi
Teknologiakiinteistöjen liikevaihto kasvoi lähes 12 prosenttia

Teknologiakiinteistöjen liikevaihto kasvoi lähes 12 prosenttia

Vaikka koronapandemia loi talouteen viime vuonna epävarmuutta, teki Teknologiakiinteistöt jälleen hyvän tuloksen. Menestystä edesauttoivat pitkät vuokrasopimukset ja edellisvuonna valmistunut uusi rakennus, EduCity.

Lue artikkeli
Uutinen
Postnordin pakettiautomaatit EduCityyn ja PharmaCityyn

Postnordin pakettiautomaatit EduCityyn ja PharmaCityyn

Turun Tiedepuiston alueelle on tullut kaksi PostNordin pakettiautomaattia eli Lähiboksia. Ne sijaitsevat EduCityn ja PharmaCityn edustalla ja palvelevat ympäri vuorokauden, joten voit noutaa pakettisi silloin kun sinulle parhaiten sopii. Jotta voit noutaa pakettisi Lähiboksista, toimi näin:

Lue artikkeli
Uutinen