Karu, karumpi, parkkihalli?

Karu, karumpi, parkkihalli?

1970-luvun poliittisessa trillerissä All the President’s Men on painostava kohtaus, jossa Robert Redfordin näyttelemä toimittaja jututtaa salaista tietolähdettään parkkihallin hämärässä. Kelmeä valaistus jättää betonipilarin varjossa seisovan hahmon kasvot hämärän peittoon, ja hallissa kaikuva viheltely saa miehet vilkuilemaan hermostuneesti olkansa yli.

Yllä kuvailtu kohtaus on ääriesimerkki pysäköintihalleihin liittyvistä mielikuvista. Todellisuudessa monikaan meistä ei parkkihallissa asioidessaan välitä valtionsalaisuuksia tai pelkää henkensä edestä. Useimmat lienevät silti sitä mieltä, että parkkihallit ovat joko epäkiinnostavia, kolkkoja tai pahimmassa tapauksessa pelottavia paikkoja. Niihin hurautetaan sisään ja niistä ulos, eikä kenelläkään ole aihetta norkoilla niissä sen enempää – ainakaan jos on puhtaat jauhot pussissa. Parkkihalleihin liittyviä negatiivisia mielleyhtymiä on hyödynnetty leikkimielisesti myös Teknologiakiinteistöjen viestinnässä.

Mikään laki ei määrää, että parkkihallien on pakko olla kamalia ja ankeita luolia.

Olivatpa ne kuinka epäkiinnostavia tahansa, pysäköintilaitokset ovat nykytilanteessa välttämätön osa rakennettua kaupunkiympäristöä. Jo asemakaava määrää, kuinka paljon autopaikkoja tulee rakennuspinta-alaan suhteutettuna olla, ja tiiviillä keskusta-alueilla kadunvarsipaikat eivät yksinkertaisesti riitä. Välttämättömyydestään huolimatta parkkihallit kuuluvat rakennettujen ympäristöjen paarialuokkaan. Niissä halutaan oleilla mahdollisimman vähän, eikä niiden viihtyisyyteen ole perinteisesti juuri panostettu.

Mikään laki tai asetus ei kuitenkaan määrää, että parkkihallien on pakko olla kamalia ja ankeita luolia. Viime vuosina monissa uusissa parkkihallihankkeissa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomioita tilojen kiinnostavuuteen. Kun parkkihalleissa asioiminen on monille pakollinen osa arkea, on järkevää satsata myös niihin.

Optimisti voisi väittää parkkihalleissa piilevän suurta potentiaalia!

Kyynikko voisi sanoa, että rima ei ole kovin korkealla, mitä tulee parkkihallien viihtyisyyden kohentamiseen. Optimisti taas voisi väittää parkkihalleissa piilevän suurta potentiaalia! Ja koska Teknologiakiinteistöissä riittää optimisteja, on päätetty, että vuonna 2021 DataCityn ja BioCityn alaisessa pysäköintilaitoksessa tulee tapahtumaan jotain uutta ja jännittävää. Tavoite on tehdä epäkiinnostavasta tilasta kiinnostava, näyttävä ja vähemmän pelottava. Miten tämä saavutetaan, jääköön vielä arvoitukseksi. Lisätietoa on luvassa aivan pian.

Vilppu Kuusipalo
Turun Teknologiakiinteistöjen projektikoordinaattori

Lue myös

Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Maan hienoin parkkihalli. Sellaiseksi Turun Tiedepuiston alapuolella sijaitseva pysäköintilaitos halutaan. Ratkaisu on taidekilpailu, johon osallistuvilta toivotaan rohkeita ja näyttäviä ehdotuksia. Taidekilpailun budjetti on noin 200 000 euroa, ja tarkoitus on, että kilpailun jälkeen parkkihallissa käynti on elämys jo itsessään.

Lue artikkeli
Uutinen
Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Aulapalvelut ovat monelle asiakkaalle ainoa kohtaaminen Teknologiakiinteistöjen työntekijöiden kanssa. Aulapalveluiden arkeen kuuluu asiakkaiden opastaminen kaikkialla Tiedepuiston alueella. ICT-Cityn aulapalvelupisteellä aloitti joulukuussa Katri Pyöli. Miten uuden työn arki on lähtenyt sujumaan, Katri?

Lue artikkeli
Uutinen
Turun Tiedepuistoon lisää modernia toimistotilaa

Turun Tiedepuistoon lisää modernia toimistotilaa

Turun Teknologiakiinteistöt ja rakennusliike NCC ovat solmineet hankekehitysvaiheen sopimuksen koskien uuden toimistorakennuksen toteuttamista Turun Tiedepuistoon osoitteeseen Lemminkäisenkatu 20-22.

Lue artikkeli
Uutinen