Kesko muutti InfraCityyn

Kesko muutti InfraCityyn

Keskon aluejohtaja Janne Virtanen on tyytyväinen uusiin toimitiloihin.

Kesko halusi tehostaa tilojaan ja muutti Teknologiakiinteistöjen asiakkaaksi InfraCityyn.

– Edellisessä toimistossa meillä oli omat huoneet, mikä on hiukan tehotonta tänä päivänä. Nyt meillä on ”open desk”, ja jokainen voi valita minkä työpisteen haluaa. Siirtymällä omista huoneista monitilaympäristöön, saimme myös kustannussäätöjä, kertoo Keskon aluejohtaja Janne Virtanen.

Uusi toimisto sijaitsee vuonna 2023 valmistuneessa InfraCityssä Teollisuuskadulla. Vajaan 400 neliömetrin tilan sydämen muodostaa valoisa työkahvila, jonka lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista on näkymät pitkälle yli Helsinginkadun.

"Täällä on hyvä tehdä töitä eikä mikään häiritse."

– Tämä valoisuus tuo varmasti piristystä työpäiviin sitten marraskuun pimeydessä. Talvella on myös kiva, kun lounasravintola löytyy saman katon alta rakennuksen katutasosta.

InfraCityssä erityistä huomiota on kiinnitetty äänten hallintaan ja myös Keskon toimiston äänimaailma on hyvin rauhallinen.

– Täällä on hyvä tehdä töitä eikä mikään häiritse, mutta kuitenkin tuntuu aika kodinomaiselta. Melkein jokainen on sanonut, että hienoa, että muutettiin uusiin tiloihin, Virtanen päättää.

Katso alta kuvia ja video Keskon toimitiloista.

Lue myös

Teknologiakiinteistöjen 15-vuotisjuhlissa keskusteltiin Tiedepuiston tulevaisuudesta

Teknologiakiinteistöjen 15-vuotisjuhlissa keskusteltiin Tiedepuiston tulevaisuudesta

Teknologiakiinteistöjen 15-vuotissynttäreitä juhlittiin 30.10. Vierailukeskus Joessa.

Lue artikkeli
Uutinen
Teknologiakiinteistöt osti Arkenin

Teknologiakiinteistöt osti Arkenin

Turun Teknologiakiinteistöt osti Åbo Akademin säätiöltä osoitteessa Tehtaankatu 2 sijaitsevan Arken-kiinteistön.

Lue artikkeli
Uutinen
Asiakasaamu Joessa 23.10.

Asiakasaamu Joessa 23.10.

Järjestätkö tilaisuuksia ja tapahtumia tai varaatko yrityksellesi neuvottelutiloja? Tervetuloa tutustumaan Joen tiloihin, maistamaan uutuustarjoiluja ja tapaamaan palveluntarjoajia! Tapahtuma on tarkoitettu vain tilojen varaajille.

Lue artikkeli
Tapahtuma