Vuoden yritysjohtaja ei juokse yhden porkkanan perässä

Vuoden yritysjohtaja ei juokse yhden porkkanan perässä

Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityn 7. kerroksessa.

Kuka olet ja mitä teet täällä? 
Olen Knut Ringbom, Biovianin toimitusjohtaja. 

Mikä Biovian on?
Biovian on biologisten lääkkeiden sopimusvalmistaja eli asiakkaamme ovat lääkekehitysyhtiöitä, joilla on erilaisia lääkekeksintöjä. Me autamme asiakasyrityksiämme tuottamaan bioteknisiä molekyylejä kliiniseen tutkimusvaiheeseen, jotta he voivat osoittaa lääkkeidensä tehon ja turvallisuuden patentoiduilla molekyyleillä. Asiakkaistamme 80 prosenttia on ulkomailla. Suurin osa liikevaihdostamme tulee pohjoismaista, Saksasta ja Britanniasta. Lisäksi meillä on vientiä muualle Eurooppaan, Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. 

Minkälainen koulutustausta sinulla on?
Olen koulutukseltani tekniikan tohtori. Olen opiskellut Åbo Akademissa ja alun perin valmistuin diplomi-insinööriksi prosessitekniikasta, jonka jälkeen olen lähtenyt opiskelemaan biotekniikkaa ja fermetointitekniikkaa. Olen tehnyt koko elämäni töitä projektiteollisuudessa eli kantava ajatukseni on, miten ideoista saadaan tehtyä toimintaa.

Kertoisitko hiukan urakehityksestäsi?
Valmistuessani diplomi-insinööriksi vuonna 1991 Suomi oli ajautunut pahimpaan lamaan miesmuistiin. Sain onnekseni tutkijantyön yrityksestä, jolle olin tehnyt diplomityöni ja tutkin fermentointiprosesseja, mikä on määritellyt lopun urani. Sen jälkeen sain ensimmäisen teollisuustyöpaikkani Metsolta, jossa tein uusasiakashankintaa ja uusien referenssituotteiden myyntiä, implementointia ja kehitystä. Metsolta lähdin Wallacille, jossa olin muutaman vuoden tutkimushankkeen vetäjänä, kunnes siirryin Biotielle, jossa vastasin prosessikehityksestä ja tuotannosta. 

Kuinka Biovian sai alkunsa?
Biovian perustettiin vuonna 2003 kun minä ja neljä muuta Biovianin perustajaosakasta olimme kaikki töissä Biotiellä. Biotiellä oli bioteknisen tuotannon yksikkö, jonka sisäisten projektien käyttöaste oli muuttumassa alhaiseksi, joten näimme once in a lifetime -mahdollisuuden perustaa yritys ja lähteä valloittamaan maailmaa. Hankimme Biotieltä sen bioteknisen tuotantoyksikön ja perustimme liiketoiminnan sen ympärille. Tänä päivänä meitä on Biovianilla yli 60 ihmistä ja liikevaihtomme on noussut ensimmäisen toimintavuoden miljoonasta 13 miljoonaan.

Mikä on Biovianin menestyksen salaisuus?
Meillä on aina ollut rima korkealla ja johtoajatuksemme on laadukas tekeminen. Olemme uskaltaneet ja olleet periksiantamattomia emmekä ole lannistuneet yksittäisistä vastoinkäymisistä.

Onko teille aina ollut selvää, että haluatte toimia juuri Turun tiedepuistossa?
Turku on superhyvä paikka meille. Tänne on helppo päästä maailmalta, täällä on hyviä ravintoloita, kivannäköinen jokiranta, maailman upein saaristo vieressä eikä täällä ole liikenneruuhkia. Turun tiedepuisto on ollut meille selvä valinta alusta alkaen eikä meillä ole koskaan käynyt mielessä, että haluaisimme olla jossakin muualla. Meillä on erinomaiset suhteet vuokranantajaamme Teknologiakiinteistöihin ja tarpeisiimme on vastattu todella responsiivisesti. Olemme yrityksen kasvaessa tarvinneet useaan kertaan lisää tilaa ja aina tarpeisiimme on pystytty reagoimaan. Helmikuussa tilamme laajenevat jälleen 700 neliömetrillä. 

Minkälaiselta Turun bio- ja lääkealan tilanne mielestäsi näyttää?
Lääkealalla menee kokonaisuudessaan Turussa todella hyvin. Biovian kasvaa rymisten, Bayerilla menee varsin hyvin, Orionilla on täällä iso yksikkö ja hekin alkavat nyt panostaa biopuoleen. Lisäksi täällä on vahva diagnostiikkateollisuus. Meillä on jatkuva rekrytointi päällä ja tämän kevään aikana tulemme palkkaamaan viisi uutta työntekijää tiimiimme.

Sinut valittiin joulukuussa Vuoden yritysjohtajaksi. Minkälaisia käytännön vinkkejä antaisit muille yritysjohtajille?
Kannattaa tehdä pitkäjänteisesti töitä eikä juosta yhden porkkanan perässä. Paneudu oikeasti asiakkaan tarpeeseen. Haastattele, kuuntele ja asetu asiakkaan asemaan. Tulemalla osaksi asiakkaan projektia saat lisätoimeksiantoja ja ainakin sopimusvalmistuksen alalla suhteesta tulee vähän kuin hyvä avioliitto, jossa kaikki nivoutuu toisiinsa. Arvosta kaikkia työntekijöitä äläkä sulkeudu lasipalatsiin, vaan johda ihmisiä, toimintaa ja ongelmia joukkojen edestä.

Parasta juuri nyt?
Vastaanotimme juuri tänään Turun kauppakamarin myöntämän vuoden 2017 Varsianis-Suomen vientipalkinnon, mikä oli todella hieno juttu.

Pyörä, bussi, auto vai omat jalat?
Polkupyörä. Pyöräilen yleensä aina töihin kotoamme Vasaramäestä. Jos en tule pyörällä, kävelen.

Täydennä lausetta: Jos minä saisin päättää… 
…Turun Inter voittaisi Suomen mestaruuden! 

Lempipaikkasi Turun tiedepuiston alueella?
Talvella Kupittaan luistelumato.  

Terveisesi muille täällä liikkuville ihmisille? 
Pidetään tämä hyvä varsinaissuomalainen meno yllä ja tehdään siitä vieläkin parempaa.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna? 
Lauantaina olen töissä ja sunnuntaina varmaankin luistelumadolla. 

Kiitos haastattelusta Knut ja onnittelut Varsinais-Suomen vientipalkinnosta!

Lue myös:
Sini eteni vapaaehtoisesta myyntipäälliköksi
Tarjoilijasta ravintolakeisariksi
Viikon vastaantulija Etvi kehittää pikatestejä kuluttajille

Lue myös

Isku muutti PharmaCityyn

Isku muutti PharmaCityyn

Suomalainen kalustevalmistaja Isku avasi Turun toisen julkitilaratkaisuiden toimipisteensä Isku PRO-pisteen Turun Tiedepuiston alueelle PharmaCityyn marraskuun puolessa välissä. Iskun 72 neliömetrin showroomin ja toimiston yhdistelmätila sijaitsee kiinteistön katutasossa Itäisen Pitkäkadun puolella. Turun Iskulla on 9 henkilöä töissä, ja henkilökunta...

Lue artikkeli
Uutinen
Kehitysjohtaja joka halusi tietää kaiken inbound-markkinoinnista

Kehitysjohtaja joka halusi tietää kaiken inbound-markkinoinnista

Tämän viikon vastaantulija tavattiin ICT-Cityssä, jossa hän oli puhumassa inbound-markkinoinnista.

Lue artikkeli
Blogi
Turun Teknologiakiinteistöt aloittaa osakeannin

Turun Teknologiakiinteistöt aloittaa osakeannin

Turun Teknologiakiinteistöt aloittaa suunnatun osakeannin. Annin tavoitteena on vahvistaa yhtiön tasetta ja kykyä investoida lisää Turun tiedepuistoon.

Lue artikkeli
Uutinen