Lounaalla Turku Science Parkissa: Ravintola Olé Veritas stadionilla

Lounaalla Turku Science Parkissa: Ravintola Olé Veritas stadionilla

Kesälomien jälkeisen töihin paluun kunniaksi testiryhmämme päätti suunnata lounaalle ravintola Oléen, joka sijaitsee Veritas stadionilla vehreässä Kupittaanpuistossa. Ravintola löytyy stadionrakennuksen toisesta kerroksesta, jonne kuljetaan Turun liikuntapalvelukeskuksen kulmalta stadionin parkkipaikkojen edustalta. BioCitystä tullessa ravintola on kivenheiton päässä, ja puiston halki on mukava kävellä. Myös autolla tuleville löytyy runsaasti parkkitilaa, joten kauempaakin voi poiketa syömään. Reippailemaan lounaalle lähtivät Outi, Erkki ja Noora. Outille visiitti Olén lounaalla oli ensimmäinen, Erkki ja Noora olivat käyneet lounaalla aiemminkin.

Ravintolasali on avara ja asiakaspaikkoja runsaasti. Henkilökunta palveli tuttavallisesti, mikä antoi mukavan alun lounastauolle. Paikalla oli jo jonkin verran muita ihmisiä, joten naapuripöytien puheensorinalta ei voinut välttyä. Jos kuitenkin haluaa omaa ruokarauhaa, on Olén etuna stadionin aitiot, joita voi myös varata lounastapaamisiin.


Ravintolasta avautuu maisema puistoon ja Science Parkiin

Päivän lounasvaihtoehtoja oli neljä. Salaattipöydän antimia, mitkä myös kuuluvat lämpimiin ruokiin, voi ottaa myös erikseen hintaan 6,90€. Salaattipöytä sisälsi vihersalaatteja, hedelmiä, pastasalaattia sekä monipuolisesti siemeniä, pähkinöitä ja kuivahedelmiä.
Lounas tilataan tiskillä ja annokset tuodaan pöytään, mikä oli piristävä poikkeus lounasravintoloissa. Lounaan hintaan sisältyy myös jälkiruokakahvi.

Outi valitsi makkarakeiton, Noora broilerin sitruunaisella yrttikastikkeella ja riisillä ja Erkki pariloidun tonnikalan perunakakun sekä balsamico-aiolin kera. Kasvisvaihtoehtoa ei ainakaan testipäivänä löytynyt listalta.

– Tonnikalaa on harvoin lounasvalikoimassa missään paikassa, joten valinta oli selvä. Kävin täällä aikoinaan jonkin verran lounaalla, ja oli mukava päästä jälleen syömään. Ruoka on hyvää, sitä on riittävästi ja tällaista vehreää puistomaisemaa ei monessa paikassa ole, Erkki kehui.


Tonnikalaa ja perunakakkua

Makkarakeitto sisälsi makkaran lisäksi muun muassa perunaa, porkkanaa ja sipulia. Keittokulho on melko iso, joten nälkä kyllä lähtee tälläkin annoksella.

– Keitto on hyvin maustettu, oikein hyvä kotilounas! Lounaat tuotiin nopeasti pöytään, sillä emme ehtineet vielä syödä alkusalaatteja loppuun. Palvelusta ja nopeudesta plussaa, Outi kommentoi.


Makkarakeitto oli varma valinta

Myös broileri kastikkeineen oli maukasta, ja riisi sopivan kypsää. Myös limen kirpeys maistui kastikkeessa. Sekä tonnikala- että broileriannoksen lautaselle asetteluun oli kiinnitetty huomiota.

– Tykkään, kun lounaallakin tuodaan annokset pöytään, varsinkin silloin kun lounaalle on enemmän aikaa. Tämä oli alkusalaatin kanssa hyvän kokoinen lounas. Leipäviipaleella voisi vielä täydentää annosta, mutta oli aivan riittävän kokoinen annos ilmankin, Noora arvioi.

Ravintolan ikkunoista avautuva maisema on harvinaisen vehreää, sillä toisella puolella on jalkapallostadion ja kaupungin puoleisella seinustalla avautuu maisema Kupittaanpuistoon, ja taustalla näkyvät myös Science Parkin rakennukset. Tarkkasilmäinen testiryhmä huomasi myös tuttuja scienceparkkilaisia lounastamassa, joten ainakin lähialueella työskentelevät ovat löytäneet ravintolan lounaan. Kokonaisuudessaan lounas Oléssa oli mukavaa vaihtelua, ja kauniina päivänä kävely Kupittaanpuistossa antaa energiaa iltapäivän työhön. Testiryhmä suosittelee Oléa myös liikelounastajille, sillä aitiotilat takaavat oman kokous- ja lounasrauhan.

Ravintola Olé (Veritas stadion)
Hippoksentie 6
www.veritasstadion.fi

Lounas ma-pe 10.30–14.00
6,90€–11,20€
 

Lue myös

Viikon vastaantulija Sadie pitää TriviumCityn ja BioCityn siistinä

Viikon vastaantulija Sadie pitää TriviumCityn ja BioCityn siistinä

Hei, kuka olet ja mitä teet täällä?

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija Rauli vastaa turvatekniikasta

Viikon vastaantulija Rauli vastaa turvatekniikasta

Heippa! Kuka olet ja mitä teet täällä? - Olen Rauli Haanpää Are Oy:stä. Olen järjestelmäasiantuntija ja teen täällä Triviumilla kulunvalvonnan saneerausta tällä hetkellä. Lisäksi hoidan Teknologiakiinteistöillä turvatekniikkaa ja siihen liittyviä asennuksia ja ylläpitotehtäviä.

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija Päivi on Fujitsun Turun toimiston äitihahmo

Viikon vastaantulija Päivi on Fujitsun Turun toimiston äitihahmo

Hei, kuka olet ja mitä teet täällä TriviumCityssä?

Lue artikkeli
Blogi