Vaihtelua tarjoava Aschan

Vaihtelua tarjoava Aschan

Intelligatessa, lähellä Kupittaan asemaa sijaitsevan Aschanin olemassaolo saattaa erityisesti Bio- ja DataCitysssä työskenteleviltä helposti unohtua, vaikka ei kannattaisi, sillä Aschan tarjoaa piristävää vaihtelua lounastarjontaan. Keväällä Aschan lisäsi lounasvaihtoehtoihinsa sushibuffetin, jota ei muista Turku Science Parkissa sijaitsevista ravintoloista löydy, joten sikälikin vaihtelua kaipaavan kannattaa suunnata Joukahaisenkadun toiselle puolen.

Tämänkertaisiksi lounaskriitikoiksi valikoituivat Julia, Henri ja Terhi, joista Henrille käynti Aschanilla oli ensimmäinen. Myös Julian ja Terhin mielikuvat Aschanin lounaasta olivat melko hataria, sillä viimeisimmästä lounaasta siellä oli kulunut jo vuosia.

Sadepäivään osuneen käynnin matkat BioCitystä Intelligateen ja takaisin taittuivat kätevästi sisäreittejä pitkin, joskin kellareita tuntemattomalle luvassa saattaisi olla pieni lounasseikkailu ennen oikean paikan löytymistä.

Lounastajia Aschanilla oli melko paljon, mutta ruuan sai siitä huolimatta nopeasti. Lounasvaihtoehtoina olivat päivän (lohi)keitto, uuniperuna tai salaatti 2-6 täytteellä, sushibuffet sekä patonki. Henri päätyi pakettitarjoukseen, jolla sai puolen litran juoman sekä uuniperunan kahdella täytteellä 10 eurolla. Julia lähti epäilyksistään huolimatta testaamaan 15 euron sushibuffettia ja Terhi valitsi salaatin, koska se oli ainut vaihtoehdoista, jonka sai vegaanisena.

Paikka oli viihtyisä ja sopivan kokoinen, ei hallimaisen suuri mutta ei pienen pienikään. Negatiivista sisutuksessa testaajien mielestä olivat muovikasvit, jotka olisi voinut joko korvata oikeilla kasveilla tai jättää pois kokonaan. 

Uuniperuna olisi kaivannut lisää makua                        

Henri valitsi uuniperunaansa täytteeksi pekonia ja fetaa, joiden lisäksi ateriaan kuului salaattia sekä jugurttipohjainen kastike. Makua Henri olisi kaivannut kokonaisuuteen enemmän.

- Ruoka on ihan ok, parempaa kuin opiskelijaruokaloissa, mutta aika heppoisesti maustettua. En maksaisi välttämättä tästä 10 euroa ainakaan kovin usein. Annan arvosanaksi 8-, totesi Henri.

Raikas sushibuffet

Julia yllättyi positiivisesti sushibuffetista, jossa oli tarjolla yhdeksää eri sushia, keittoa, merileväsalaattia sekä tietenkin wasabia, inkivääriä ja soijakastiketta.

- Yleensä sushibuffetit hiukan epäilyttävät minua. Mietin aina, ovatko sushit tuoreita vai seisseet tarjolla jo kauan tai ovatko ne liian kylmiä. Täällä ne näyttivät kuitenkin hyviltä ja raikkailta, joten uskaltauduin kokeilemaan buffaa, kertoi sushista pitävä Julia ennen ruokailua.

- 15 euroa lounaasta on kyllä aika paljon. Toisaalta, sushi on yleensäkin kallista ja keskustan sushiravintoloissa  hinnat ovat suunnilleen samat. En kuitenkaan yleensä halua syödä lounaalla hirveästi, joten en ehkä olisi valmis maksamaan lounaasta yhtä paljon kuin illallisesta.

- Sushi oli hyvää, pöytää täytetään usein ja soijakastike oli erinomaista. Antaisin pelkälle ruualle arvosaksi 9, mutta korkea hinta laskee kokonaisarvosanan 8,5:een, arvioi Julia.

Suuri kuuden täytteen salaatti

Terhi valitsi salaattinsa täytteiksi oliiveja, vesimelonia, parsakaalia, marinoituja porkkanoita, aurinkokuivattuja tomaatteja ja cashewpähkinöitä. Kuudella täytteellä salaatin hinnaksi tuli 11,30 euroa. Salaattikastikkeet sai salaattiin lisätä itse. Tarjolla oli oliiviöljyä, muutamaa eri vinegretteä, mausteita sekä paria valmista kastiketta. Lisukkeeksi sai ottaa maustepöydältä löytyvää leipää, joka kuului myös muihin lounaisiin.

- Salaatista tuli kuudella täytteellä todella iso. Nämä täytteet eivät ehkä siltikään pidä nälkää poissa kovin pitkään, mutta ainakin syötävää riitti. Kaikki maistui hyvältä ja pidin myös valitsemistani kastikkeista. Leipä oli tuoretta ja hyvää ja maidoton margariini on aina plussaa. Annan salaattilounaalle arvosanaksi 8+, sanoi Terhi.

- En ehkä söisi tätä joka päivä, mutta ainakin silloin tällöin. Toiveeni niin tänne kuin muihinkin salaattipöytiin olisi, että tarjolla olisi esim. marinoitua ja paistettua tofua tai soijaleikkeitä, jotta proteiinin tarve tulisi täytettyä, Terhi jatkoi.

Aschan Coffee & Deli Kupittaa

Joukahaisenkatu 6
Aukioloajat arkisin 8.00-16.00 (pe klo 15 asti)
www.aschan.fi

Lue myös:

Kiinanmuuri - kiinalaista ruokaa suomalaisella twistillä
Tyylikäs Kupittaan paviljonki

Kotoisasti Maunossa

Turku Science Park on täynnä mielenkiintoisia lounasravintoloita Unicoista Maunoon, Turun ammatti-instituutin oppilaskeittiöstä kiinalaisiin ja italialaisiin makuihin. Lounaalla Turku Science Parkissa -sarjassa Turun Teknologiakiinteistöjen kokeneet ”melkein ravintolakriitikot” käyvät syömässä alueen ravintoloissa ja kertovat kokemuksiaan niistä.

Lue myös

Viikon vastaantulija Aku digitoi Kalevalaa

Viikon vastaantulija Aku digitoi Kalevalaa

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Aku Jauhiainen, Fake Fish -pelifirman toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan hommien lisäksi teen täällä Product Leaderin, 3D-mallintajan ja myös muita töitä tilanteen mukaan. Tällä hetkellä toimistomme on Datakulmassa, jossa työpisteiden lisäksi on pieni keittiö ja oleskelutilaa.

Lue artikkeli
Blogi
Voita sauna- ja edustustila Circus käyttöösi!

Voita sauna- ja edustustila Circus käyttöösi!

Haluatko voittaa ElectroCityyn avautuvan sauna- ja edustustila Circuksen käyttöösi yhdeksi illaksi? Entä maistuisiko sinulle ja kaverillesi ilmainen lounas Maunossa?

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulija Minna markkinoi the Firmassa

Viikon vastaantulija Minna markkinoi the Firmassa

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Minna Kankaala ja toimin the Firmassa markkinointipäällikkönä. Täällä ICT-Cityssä on meneillään insinöörikoulutuksen kehittämisen CDIO-konferenssi, jossa minä ja muita Firman työntekijöitä olemme olleet mukana seminaareissa ja työpajoissa osallistujien IT-tukena.

Lue artikkeli
Blogi