Maija Nurmio Turun Teknologiakiinteistöjen kirjanpitäjäksi

Maija Nurmio Turun Teknologiakiinteistöjen kirjanpitäjäksi

Tradenomi Maija Nurmio on nimetty Turun Teknologiakiinteistöjen kirjanpitäjäksi. Työssään hän vastaa muun muassa yhtiön kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä sekä myös monista taloushallinnon rutiinitehtävistä.

Nurmio työskenteli ennen Turun Teknologiakiinteistöihin siirtymistään yli kolme vuotta Auratum Kiinteistöt Oy:ssä, jossa hänen työtehtäviinsä kuului kiinteistöyhtiöiden kirjanpito, vuokrareskontran hoito sekä yhtiön hallinnollisia töitä. Hän on myös syventänyt osaamistaan kiinteistöalan lisäkoulutuksilla.

– Olen ollut jo yli 12 vuotta kiinteistöalalla, joten minulla on melko kokonaisvaltainen käsitys toimialasta. Ala myös kehittyy jatkuvasti, joten minusta on tärkeää kouluttautua ja olla ajan hermolla, Nurmio kertoo.

– Kirjanpitäjän työ tuo mukanaan mielenkiintoisia työtehtäviä ja uusia haasteita, joiden myötä saan myös mahdollisuuden kehittää osaamistani. Teknologiakiinteistöillä on uusia ajatuksia ja suunta eteenpäin, joten odotan innolla tulevaa, hän jatkaa.

Maija Nurmio asuu perheineen Turussa. Vapaa-aika kuluu mm. koiran kanssa ulkoillessa Turun kesästä ja tapahtumista nauttien.

Lue myös

Turku Science Park palvelee kesälläkin

Turku Science Park palvelee kesälläkin

Turku Science Parkin alue on jo hiljentynyt kesän viettoon. Alueen lounasravintoloista palvelevat kuitenkin koko kesän ajan Ravintola Mauno, Sodexo ICT-City, Unica Delica, Unica Mikro sekä China Jade. Lomien jälkeen elokuussa ovensa avaavat jälleen La Caffettiera, Ravintola Alabama ja Mauno Deli.

Lue artikkeli
Uutinen
Yritystä Kehiin -aamiaistapahtumassa inspiroiduttiin monitilatoimistoista

Yritystä Kehiin -aamiaistapahtumassa inspiroiduttiin monitilatoimistoista

Keskiviikkona 10.6. järjestetyn Yritystä kehiin -aamiaistapahtuman aiheena oli monitilatoimistot ja uudenlaiset työympäristöt. Aamu alkoi Arkkitehtitoimisto Siggen Anniina Savisalon esittelyllä erilaisista toimistojen tilaratkaisuista, sekä miten toimistoympäristöt ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana. Toisena sai puheenvuoron Arto Rauta Ecophonista, joka...

Lue artikkeli
Uutinen
Lukutaitoa etsimässä

Lukutaitoa etsimässä

Kuulin hiljattain hyvin huolestuttavan uutisen, jossa kerrottiin nuorten lukutaidon heikkenemisestä. Lähteen mukaan joka kahdeksas suomalainen peruskoulun päättävä poika ei osaa lukea sillä tasolla, joka mahdollistaisi jatko-opinnot ja työelämässä menestymisen. Lukutaidon tiedetään jo pidempäänkin olleen laskussa ja lukemisharrastus on jäänyt muiden...

Lue artikkeli
Blogi