Markon lomahaaste

Markon lomahaaste

Tätä kirjoittaessani kellun Itämerellä ja mutustelen ajatusta, että kahden työpäivän päästä minulle koittaa pieni loma. Inspiroiduin siis kirjoittamaan muutaman sanan lomasta – sehän on kohta kaikilla.

Mitä sitä pieni ihminen lomastaan haluaa? Varmasti tästä on niin monta versiota kuin on ihmistäkin. Itse olen perinteisesti ollut matkaajatyyppiä. Laskuteline on yleensä jo käytännössä sisäänvedettynä siinä vaiheessa, kun töistä kotiin on juuri ja juuri päässyt. Ja paluu on viimeisenä lomapäivänä. Niin käy tälläkin kertaa. Omat lomani yleensä sisältävät paljon siirtymiä paikasta toiseen. Tuntuukin, että joskus matka on tärkeämpi kuin se, mitä periltä löytyy. Tokihan muistan aina jonkin verran pysähtyä ihmettelemään paikallista menoa ja tapaamaan ystäviä, joita näillä reissuilla on kertynyt ilahduttavan moniin paikkoihin. Olen ehkä kuitenkin hiukan liian levoton suorittajatyyppi ja joskus tuntuu siltä, että lomalla voisi ottaa pari napsua lunkimminkin. Mutta kun se tuntuu niin hukkaan heitetyltä ajalta.

Tänä vuonna aion kuitenkin yrittää parhaani, kenties opin jotain uutta. En ole vielä edes lyönyt lukkoon kaikkia loma-aikojani ja sitten kun sen teen, en ryntää ensimmäisenä varaamaan matkaa. Mitäpä, jos tänä vuonna eläisikin hidasta aikaa kotioloissa? Myönnän avoimesti, että olen järkyttävän huono pitämään huushollia. Minulle asuntoni on paikka, jossa käyn lähinnä nukkumassa ja siltä se totta vie näyttääkin. Mutta tänä kesänä! Tänä kesänä aion panostaa. Otan oikein sisustajan asenteen ja pidän huolen siitä, että syksyllä en tunnista paikkaa entiseksi. Karsin viimein tavaroitani (edelleen pahvilaatikoissa kauan sitten tapahtuneen muuton jäljiltä). Puunaan ja hinkkaan paikat tiptop. Kaikki ne tavarat, jotka saavat kunnian jäädä elämääni, löytävät oman paikkansa ja siellä pysyvät.

Totta kai aion sentään jossain käydäkin. Muutamia minireissuja, paljon konsertteja, kavereita, ehkä rantaakin. Mutta tukikohtana enimmäkseen oma koti ja oma maa. Turun seudullakin riittää yllin kyllin nähtävää, aktiviteetteja ja luontoa. Ja hei – jos alkaa ahdistaa, aina on äkkilähdöt!

Haastan sinutkin tekemään tästä lomasta erilaisen. Kokeile jotain uutta. Älä menekään koko kesäksi mökille. Vietä rantaloma Albaniassa. Mene Amsterdamiin ja pyöräile viikko. Eksy Bukarestissa ja toivo, ettei kulkukoira pure. Pääasia, että teet jotain, mitä et ole ennen kokeillut. Minulle se tarkoittaa tällä kertaa hiljaiseloa, pysähtymistä ja kodin pieniä sekä isoja askareita. Mutta jätän takaportin auki, jotta hyppy tuntemattomaan olisi helpompi ja jotta voin vastata ”maailman ääneen, mikäli se liian voimakas on ja olen levoton”.

Ennen kaikkea: mahtavaa ja rentouttavaa lomakautta kaikille!

Marko


Lomahaasteeseen valmistautumista Markon tapaan.

Lue myös

Viikon vastaatulija: Elina, joka innostuu folkista ja rockista

Viikon vastaatulija: Elina, joka innostuu folkista ja rockista

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Elina Kari, tulin lounaalle Maunoon BioCityyn.

Lue artikkeli
Blogi
Kahvila Taidolle uudet tilat, BioCityyn lapsiparkki

Kahvila Taidolle uudet tilat, BioCityyn lapsiparkki

Turun ammatti-instituutti laajentaa tilojaan DataCityn A-rappuun ja samalla alueelle saadaan uudistunut kahvila Taito sekä kauneuden- ja hyvinvoinninpalveluja. Tällä hetkellä kahvila toimii DataCityn B-sisäänkäynnin vieressä. Uusien tilojen valmistuttua se muuttaa DataCityn BioCityn puoleiseen päähän, noin 200 neliömetrin tilaan. Tilassa on aiemmin toiminut...

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulija: Leena Kaivogenilta

Viikon vastaantulija: Leena Kaivogenilta

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Leena Kokko, Kaivogenin toimitusjohtaja. Toimimme ElectroCityn toisessa kerroksessa, jossa meillä on niin toimisto- kuin tuotantotilojakin. Hienoa, toimitusjohtaja! Mitä käytännössä teet? Työpäiväni kuluvat paljolti hallinnollisten tehtävien parissa, ja vastaan myös henkilöstöasioista. Lisäksi olen mukana yrityksen...

Lue artikkeli
Blogi