Olli Rosenberg Turun Teknologiakiinteistöjen kiinteistöpäälliköksi

Olli Rosenberg Turun Teknologiakiinteistöjen kiinteistöpäälliköksi

Rakennusinsinööri Olli Rosenberg on nimitetty Turun Teknologiakiinteistöjen kiinteistöpäälliköksi. Hän vastaa Turun Teknologiakiinteistöjen omaisuudenhallinnasta ja toimii yhtiön tytäryhtiöiden KOy BioCityn, KOy DataCityn, KOy ICT-talon ja KOy Datakulman toimitusjohtajana sekä isännöitsijänä.

Rosenbergillä on 20 vuoden kokemus kiinteistöalalta, viimeksi Hartela Oy:n kiinteistökehityksestä, jossa hän työskenteli asiakkuuspäällikkönä. Hartelassa Rosenberg oli mukana muun muassa kauppakeskus Skanssin liiketilojen ja Logomo Byrån vuokraustoiminnassa sekä asiakkaiden tiloihin tehtävien muutostöiden suunnittelussa.

- Opin Logomossa työskennellessäni paljon yritysten tarpeista ja toiveista. Turun Teknologiakiinteistöjen asiakkaille pystyn tarjoamaan asiantuntemusta liittyen niin heidän omiin toimitiloihinsa kuin koko rakennuksen toimivuuteenkin. Toivon, että asiakkaat tulevat minut nähdessään rohkeasti nykäisemään hihasta ja kertomaan mahdollisista huolistaan, sanoo Olli Rosenberg.

Ennen siirtymistään Hartelaan Rosenberg työskenteli kuusi vuotta Turun kaupungin tilalaitoksella kiinteistöjen ylläpitoinsinöörinä. Tutuiksi tulivat mitä erilaisimmat kiinteistöt kouluista päiväkoteihin.

- Minulla on paljon kokemusta asiakkaiden kanssa työskentelystä. Uskon tästä olevan hyötyä myös Turun Teknologiakiinteistöjen hankkeissa, joista ensimmäisinä ovat alkamassa muun muassa jätehuollon uudelleenjärjestely ja ElectroCityn kellariin toteutettavien sosiaalitilojen rakentaminen, Rosenberg jatkaa.

Turusta kotoisin oleva Rosenberg on naimisissa ja hänellä kaksi aikuista lasta. Vapaa-ajallaan hän mökkeilee Korppoossa ja ulkoilee Pentti-koiran kanssa.

Lisätietoja:

Olli Rosenberg, kiinteistöpäällikkö
Puh. 0400 288 725
olli.rosenberg(at)teknologiakiinteistot.fi

Mikko Lehtinen, toimitusjohtaja
Puh. 0400 960 626   
mikko.lehtinen(at)teknologiakiinteistot.fi

www.teknologiakiinteistot.fi
www.facebook.com/teknologiakiinteistot
twitter.com/teknologiakiint

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turku Science Parkin alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka kehittää alueen kiinteistöjä ja palveluita sekä vuokraa toimitiloja yrityksille ja yhteisöille. Yhtiön tavoitteena on tarjota asiakkailleen Suomen paras ympäristö toimia ja kehittyä. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Turun kaupunki, Turun Seudun Osuuspankki, Eläkevakuutusyhtiö Veritas, Henkivakuutusosakeyhtiö Retro, Stiftelsen för Åbo Akademi ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistamien kiinteistöjen pinta-ala on noin 96 000 m2 ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 96 %.

Lue myös

Kiinteistöalalla pieni ei ole kaunista

Kiinteistöalalla pieni ei ole kaunista

Olemme viime vuosina heränneet siihen todellisuuteen, että jatkuva kerskakulutus ja luonnonvarojen tuhlaaminen ei vain voi jatkua. On tullut lähiruoka ja pieni on kaunista -teemat, jotka ohjaavat kuluttajien päivittäistä elämää. Henkilökohtaisessa elämässä tämä tuntuu todella merkityksellisiltä ja kannatettavalta ajatukselta, vaikka se ei aina niin kauhean...

Lue artikkeli
Blogi
Xzakt Turku Science Parkiin

Xzakt Turku Science Parkiin

Ruotsalainen call center –palveluita tarjoava Xzakt laajensi toimintaansa Suomeen avaamalla toimiston Turun Teknologiakiinteistöjen tiloihin Turku Science Parkiin.

Lue artikkeli
Uutinen
Mikon uudenvuodenlupaus

Mikon uudenvuodenlupaus

Vuosi 2013 - Positiivisuus luo positiivisuutta, negatiivisuus negatiivisuutta, kumpaa kierrettä sinä haluat tulevaisuudessa olla luomassa?

Lue artikkeli
Blogi