Mikon uudenvuodenlupaus vol. 2

Mikon uudenvuodenlupaus vol. 2

Hyvää uutta vuotta kaikille! Vuosi sitten kerroin, miten vuosi 2013 oli Teknologiakiinteistöille onnistunut, ja tein uudenvuodenlupauksen omasta ja yhtiön puolesta vuodelle 2014:

Lue artikkeli
Blogi
Teknologiakiinteistöt osti yhdeksän kiinteistön kokonaisuuden Turun kaupungilta

Teknologiakiinteistöt osti yhdeksän kiinteistön kokonaisuuden Turun kaupungilta

Turun Teknologiakiinteistöt kasvatti jälleen kiinteistöomistustaan, kun se osti yhdeksän kiinteistön kokonaisuuden Turun kaupungilta. Kauppaan sisältyy viisi toimistorakennusta keskusta-alueella, yksi ravintola sekä kaksi tonttia.

Lue artikkeli
Uutinen
Tunnelmallista joulua!

Tunnelmallista joulua!

Turun Teknologiakiinteistöt kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa tunnelmallista joulua sekä onnea vuodelle 2015. Tänä vuonna tuemme joulumuistamisten sijaan koulunsa päättäviä turkulaisia nuoria Taivas+Helvetti -kirjojen hankinnalla.

Lue artikkeli
Uutinen
Terveisiä aulapalvelusta!

Terveisiä aulapalvelusta!

Olen tämän syksyn aikana kirjoittanut paljon. Tai ainakin olen ajatellut kirjoittamista niin paljon, että minusta tuntuu että olisin kirjoittanut koko ajan ja paljon. Aulapalvelutyöntekijän lisäksi olen kolmannen vuoden sosiologian opiskelija Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Tällä hetkellä työstän kandidaatintutkielmaani, joka...

Lue artikkeli
Blogi
Lätkäillassa ennätysyleisö

Lätkäillassa ennätysyleisö

15.10. järjestetty Sporttia parhaalla paikalla -lätkäilta täytti jälleen Kokouskeskus Maunon ravintolasalin, kun paikalle saapui iso joukko urheilun ystäviä. Tapahtuma alkoi, kun TUTO Hockeyn valmentaja Ismo Lehkonen kertoili joukkueen kuulumisia ja mietteitä alkaneesta Mestis-kaudesta. Hänen jälkeensä kuultiin pelaajien kommentteja illan pelistä ja...

Lue artikkeli
Uutinen
Toimistorotan päivitys (huom. manuaalinen)

Toimistorotan päivitys (huom. manuaalinen)

Tutussa toimintaympäristössä ja omalla mukavuusalueella usein totuttaa itsensä vakiintuneisiin toimintamalleihin. Näissä malleissa tavat toimia ja reagoida ovat jossain määrin opittuja, ja toisaalta ne pitävät yllä turvallisuuden ja hallinnan tunnetta. Työpäiviinkin alkaa juurtua tapoja, joiden olemassaoloa ei edes huomaa. Hetken päästä on tilanteessa,...

Lue artikkeli
Blogi
Lähetä huoltopyyntö helposti verkossa

Lähetä huoltopyyntö helposti verkossa

Turun Teknologiakiinteistöjen omistamissa kiinteistöissä on otettu käyttöön sähköinen huoltokirja. Kiinteistön käyttäjä voi lähettää sähköisen huoltopyynnön suoraan huoltoyhtiölle verkossa toimivan palvelun kautta. Sähköinen huoltopyyntö voidaan tehdä BioCityyn, DataCityyn, ElectroCityyn, ICT-Cityyn, Trivium Cityyn sekä DataKulmaan kohdistuvissa asioissa,...

Lue artikkeli
Uutinen
Turku Science Parkin seinämaalaus valmistui

Turku Science Parkin seinämaalaus valmistui

Turku Science Parkin seinämaalaus on valmistunut. Kuvataiteilija Jukka Hakanen maalasi ElectroCityä vastapäätä olevan BioCityn kaarevan seinän kaupunkilaisilta saatujen ideoiden pohjalta. Seinämaalausprojekti oli Hakasen Taideteollisen korkeakoulun muotoilun opinnäytetyö, ja se toteutettiin osana Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtumaa.

Lue artikkeli
Uutinen
Turun Teknologiakiinteistöt teki esisopimuksen Triviumista

Turun Teknologiakiinteistöt teki esisopimuksen Triviumista

Turun Teknologiakiinteistöt kasvattaa jälleen kiinteistöomistustaan Turku Science Parkin alueella, kun se teki esisopimuksen Lemminkäisenkadulla sijaitsevan Kiinteistö Oy Triviumin kaupasta. Trivium on rakennettu vuonna 2002 ja sen huoneistoala on 8706 m². Rakennuksessa toimii tällä hetkellä muun muassa Fujitsu Finland Oy, Cloetta Suomi Oy ja...

Lue artikkeli
Uutinen
Basilikaviljelmiä ja toimistomonumentteja

Basilikaviljelmiä ja toimistomonumentteja

Olin keväällä matkalla Luxemburgissa, jonka keskusta vanhoine mataline rakennuksineen, kävelykatuineen ja terasseineen hurmasi minut täysin. Muutaman kilometrin päässä keskustasta kohosi kuitenkin aivan toisenlainen maailma: pankeista ja EU:n rakennuksista koostuva toimistoalue Kirchberg.

Lue artikkeli
Blogi
Ensimmäinen osa saneeratuista tiloista luovutettiin Verohallinnolle

Ensimmäinen osa saneeratuista tiloista luovutettiin Verohallinnolle

Ensimmäinen osa Verohallinnolle DataCityyn saneerattavista tiloista luovutettiin Verohallinnon käyttöön keskiviikkona 18.6. DataCityn 5. kerroksessa sijaitseva reilun 1000 neliömetrin tila saneerattiin täydellisesti. Perusparannuksessa uusittiin sisäkatot, lattiat, seinät ja ikkunat sekä muutettiin pääosin työhuoneista koostunut toimisto neuvotteluhuoneita...

Lue artikkeli
Uutinen
Lomatunnelmissa

Lomatunnelmissa

”Hoidetaan tämä vielä ennen lomia”, ”Emme ota uusia projekteja enää ennen lomia” – näitä kommentteja olet varmasti kuullut jo pitkin toukokuuta. Suomalaiset valmistautuvat kesään ja iki-ihanaan kesälomaan. Tunnetustihan Suomi pysähtyy juhannuksen jälkeen ja heräilee henkiin elokuussa, viimeistään koulujen alkaessa.

Lue artikkeli
Blogi
ICT-Citystä Turun startup-keskus

ICT-Citystä Turun startup-keskus

Kaikki Turun seudulla tarjottavat yrityskehitys- ja innovaatiopalvelut keskitetään Turku Science Parkin alueella sijaitsevaan ICT-Cityyn. Tulevaisuudessa ICT-Citystä löytyvät kaikki aloittavan yrityksen palvelut sekä verkottumista tukeva ympäristö.

Lue artikkeli
Uutinen
Tribeflame muutti uusiin tiloihin

Tribeflame muutti uusiin tiloihin

Pelejä tablettitietokoneille kehittävä Tribeflame muutti uusiin tiloihin ElectroCityssä. Yritys oli toiminut vuodesta 2010 Yrityshautomo DIOn tiloissa, kunnes se toukokuussa muutti omaan vajaan 200 neliömetrin avotoimistoon ElectroCityn A-portaaseen.

Lue artikkeli
Uutinen
Turku Science Parkissa tapahtuu kesälläkin

Turku Science Parkissa tapahtuu kesälläkin

Vaikka suurin osa Turku Science Parkissa työskentelevistä ihmisistä kirmaakin kesäksi lomalle, tarjoaa alue heinäkuussakin ruokaa, juomaa ja toivottavasti myös hyvää säätä kaikille kesää töiden merkeissä viettäville. Lounasravintoloista avoinna koko kesän ovat Ravintola Mauno, Sodexo ICT-City, Unica Delica, Unica Dental, Unica Mikro sekä China...

Lue artikkeli
Uutinen
Futisilta kiinnosti taas turkulaisia

Futisilta kiinnosti taas turkulaisia

4.6. järjestetty Sporttia parhaalla paikalla -futisilta houkutti Ravintola Maunoon paikalle yli 150 jalkapallosta kiinnostunutta. Tapahtuma alkoi FC Interin pelaajien Aleksi Laihon ja Joni Ahon mietteillä joukkueen kaudesta ja tavoitteista. Pelaajien jälkeen kuultiin päävalmentaja Job Dragtsman otteluennakko illan pelistä. Haastattelujen jälkeen Ravintola...

Lue artikkeli
Uutinen
Kuvataiteilija Jukka Hakanen tekee seinämaalauksen Turku Science Parkiin

Kuvataiteilija Jukka Hakanen tekee seinämaalauksen Turku Science Parkiin

Taideteollisessa korkeakoulussa muotoilua opiskeleva kuvataiteilija Jukka Hakanen tekee seinämaalauksen Turku Science Parkiin BioCityn ulkoseinään. Maalaus tulee ElectroCityä vastapäätä olevaan BioCityn kaarevaan seinään, jonka sisäpuolella sijaitsee Ravintola Maunon Presidentti-auditorio. Maalaus on Hakasen opinnäytetyö ja se toteutetaan osana Turussa...

Lue artikkeli
Uutinen
Hair House muutti uusiin tiloihin

Hair House muutti uusiin tiloihin

Turku Science Parkissa jo 25 vuotta toiminut parturi-kampaamo Hair House on muuttanut uusiin tiloihin DataCityssä. Talon sisäinen muutto C-portaan katutasoon sujui hyvin, ja uudet tilat ovat avarat ja valoisat.

Lue artikkeli
Uutinen
Äänetön enemmistö

Äänetön enemmistö

Nyt tekee mieli paasata, joten päästetäänpä pahimmat höyryt. 59,1 % aikuisista suomalaisista teki hiljattain vähemmän suoraselkäisen päätöksen jättää äänestämättä. 2,7 miljoonaa meistä ei ole edes sen verran kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, että olisi kauppareissunsa tai sunnuntaikävelynsä ohessa käynyt raapustamassa 1-3 numeroa pieneen mutta...

Lue artikkeli
Blogi
Ufohavaintoja?

Ufohavaintoja?

Tänään 476 päivää täyttävä esikoiseni on juuri siinä pienen ihmisen kehitysvaiheessa, jonka moni minua kokeneempi on valistanut olevan kulta-ajan alkua lapsen ja vanhemman sanallisen kommunikoinnin alkeissa. Kaikki eläväinen ja eloton hämmästyttää sekä kummastuttaa pientä taapertajaa. Poika viittoo jotakin kohti sormellaan ja huudahtaa vielä varsin...

Lue artikkeli
Blogi
Turun Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin uusia jäseniä

Turun Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin uusia jäseniä

Turun Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin 21.5. järjestetyssä yhtiökokouksessa uusia jäseniä. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Turun Seudun Osuuspankin varatoimitusjohtaja Petteri Rinne ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettetin uusi toiminnanjohtaja Henrik Karlsson.

Lue artikkeli
Uutinen