Nykytanssiteos ”Tripping” ParkCityssä
Pysäköintihalli ParkCityn katutasossa esitetään syyskuun ajan nykytanssija Marjan Raarin tanssiteosta ”Tripping”, joka on tarina Raarin iranilaisesta ystävästä.
Pysäköintihalli ParkCityn katutasossa esitetään syyskuun ajan nykytanssija Marjan Raarin tanssiteosta ”Tripping”, joka on tarina Raarin iranilaisesta ystävästä.
Elokuun lopussa päättyvä KampusART-taideohjelma toi taiteen osaksi Turun Tiedepuistossa liikkuvien ihmisten arkea. Teknologiakiinteistöjen ja Turun ammattikorkeakoulun yhteisen hankkeen myötä taiteeseen voi nyt törmätä niin pihalla, käytävillä kuin portaikossa.
Teknologiakiinteistöt toteutti kesällä 2021 BioCityn ja DataCityn parkkihalleissa elävöittämisprojektin, jonka myötä parkkihallien seiniä koristaa 56 taideteosta. Nyt projektiin on mahdollista tutustua alla olevalla videolla.
Miltä tapahtuu, kun 51 taiteilijaa saa vapaat kädet toteuttaa itseään parkkihallien valtaville seinille? Entä minkälaiset ovat maanalaisen gallerian avajaiset, joissa taide kohtaa neonvalot ja betonipinnat musiikin? Tule paikalle ja koe itse.
Tämänkertaisessa taiteilijaesittelyssä haastatellaan taiteen moniottelijaa Teemu Keisteriä, joka on toisille tutumpi Windows 95 Man -hahmostaan, toisille ukkelimaalauksistaan. Lue, miten vuonna 2008 alkunsa saaneet ukkelit palaavat alkuaikojensa tunnelmaan DataCityn autohallissa.
Sandra Wallin, taiteilijanimeltään Sandy Bee, osallistui Pariisista käsin Teknologiakiinteistöjen pysäköintilaitoksen elävöittämisprojektiin. Mutta mitä tarkoittaa sandyismi, ja miten Pablo Picasso liittyy asiaan?
Seuraavien viikkojen aikana blogissa esitellään Teknologiakiinteistöjen pysäköintilaitoksen elävöittämisprojektiin osallistuvia taiteilijoita. Ensimmäinen haastateltava löytyi BioCityn pyöräparkin luota spraypullo kädessä. Mutta miten espoolainen sisustusarkkitehti päätyi Turun Tiedepuistoon maalaamaan jättimäistä seinää?
BioCityn ja DataCityn pysäköintilaitoksen elävöittämisprojektin valinnat on tehty. Tutustu alta värikkäisiin muraaleihin, uteliaisuutta herättäviin seinäveistoksiin ja muihin mieltä kutkuttaviin teoksiin, jotka pian täyttävät parkkihallimme seinät.
Teknologiakiinteistöjen pysäköintihallien elävöittämisprojekti on edennyt yleisöäänestysvaiheeseen. Äänestä nyt suosikkiasi ja voita lahjakortti Taiko-taideverkkokauppaan.
BioCityn ja DataCityn parkkihallien elävöittämisprojektiin tulleiden ehdotusten määrä kasvoi lopulta suuremmaksi kuin ikinä osasimme odottaa. Häkeltyneen kiitollisuuden vallassa pyydämme vielä hetkeksi kärsivällisyyttänne.
Teknologiakiinteistöt aloitti tammikuussa projektin Tiedepuiston maanalaisen pysäköintilaitoksen elävöittämiseksi. Tulevaisuudessa hallit tarjoavat parkkipaikan lisäksi elämyksiä, iloa ja mielelle virikkeitä. Mutta missä mennään nyt?
Teknologiakiinteistöjen pysäköintihallin elävöittämisprojekti on viime päivinä herättänyt paljon keskustelua. Jotkut ovat pitäneet taideteosten toteuttamisesta maksettavaa palkkiota vaatimattomana suhteessa tekijän työpanokseen. Taiteesta elantonsa saavien on kerrottu joutuneen tottumaan alipalkattuihin projekteihin, jollaisena jotkut nyt kokevat myös...
Haluatko mukaan luomaan Turun Tiedepuiston parkkihalleista elämyksellisiä taidegallerioita? Hae mukaan Teknologiakiinteistöjen järjestämään projektiin, jonka tarkoituksena on tehdä BioCityn ja DataCityn parkkihalleista viihtyisiä ja kutsuvia kokonaistaideteoksia. Haku on avoin kaikille ja valittavien teosten toteuttajille on luvassa rahapalkinto.
Maan hienoin parkkihalli. Sellaiseksi Turun Tiedepuiston alapuolella sijaitseva pysäköintilaitos halutaan. Ratkaisu on taidekilpailu, johon osallistuvilta toivotaan rohkeita ja näyttäviä ehdotuksia. Taidekilpailun budjetti on noin 200 000 euroa, ja tarkoitus on, että kilpailun jälkeen parkkihallissa käynti on elämys jo itsessään.
1970-luvun poliittisessa trillerissä All the President’s Men on painostava kohtaus, jossa Robert Redfordin näyttelemä toimittaja jututtaa salaista tietolähdettään parkkihallin hämärässä. Kelmeä valaistus jättää betonipilarin varjossa seisovan hahmon kasvot hämärän peittoon, ja hallissa kaikuva viheltely saa miehet vilkuilemaan hermostuneesti olkansa...
Haluaisitko kohdata työpäivän lomassa oraakkelin, osallistua kasvijameihin tai löytää sisäisen kasvi-instrumentalistisi? Joulukuussa BioCityn aulaan tulevassa toiminnallisessa Kasvikupla-taideteoksessa tämä on mahdollista.
Mitä tapahtuu kun taide, taiteilija ja taiteellinen työ kohtaavat muita luovia prosesseja? Tule paikalle ja koe asia itse!
EduCityn kahvilatilaan asennettiin syyskuun lopussa Noora Schroderuksen veistos ”PIQUE-NIQUE”. Korumainen teos on yksi Teknologiakiinteistöjen ja Turun ammattikorkeakoulun rahoittaman KampusART-taideohjelman myötä Turun Tiedepuistoon tulevista taideteoksista.
Taiteilija Stig Baumgartnerin teos "Säähavaintoja" asennettiin viime viikolla EduCityyn. Maalauskokonaisuus on ensimmäinen Teknologiakiinteistöjen ja Turun ammattikorkeakoulun rahoittaman KampusART-taideohjelman myötä Turun Tiedepuistoon tulevista taideteoksista.
Kulttuurihistorian opiskelija Vilppu Kuusipalo tekee parhaillaan harjoittelua Teknologiakiinteistöissä tehtävänään kartoittaa Turun Tiedepuiston taideteokset. Mutta mitkä ihmeen taideteokset ja miten Matti Näsä liittyy asiaan?
Teknologiakiinteistöjen ja Turun ammattikorkeakoulun KampusART-taideohjelman järjestämän luonnoskilpailun voittajateokset on valittu. EduCityyn tulee korkeatasoista nykytaidetta, joka tarjoaa katsojille tilaa omiin tulkintoihin.