Tarjoilijasta ravintolakeisariksi

Tarjoilijasta ravintolakeisariksi

Tämän viikon vastaantulija oli työn touhussa BioCityssä.

Kuka olet ja mitä teet täällä?
Olen Santtu Kiili, Ravintola ja kokouskeskus Maunon yrittäjä. Meillä on Turun tiedepuiston alueella kolme ravintolaa, 30 erilaista kokoustilaa, kaksi saunatilaa ja catering-palveluita. Työpisteeni on BioCityssä Maunon myyntipalvelun yhteydessä ja liikun paljon niin BioCityssä kuin muissakin alueen rakennuksissa, joissa meillä on ravintoloita ja kokoustiloja.

Moni varmasti tuntee Maunon, mutta kuinka Mauno oikein sai alkunsa?
Neljä vuotta sitten loimme Mauno-konseptin, jolla yhdistettiin BioCityn ravintola ja kokoustilat saman yrityksen hoidettavaksi. Tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman laadukkaita palveluita alueen toimijoille ja niiden henkilökunnalle. Toiminta on perustamisen jälkeen laajentunut niin tiedepuiston kuin koko Turunkin alueella. Nyt meillä käy noin tuhat lounasasiakasta päivässä, mikä on ylittänyt kaikki odotukset. Syy, miksi meillä käy paljon asiakkaita ja miksi olemme pärjänneet, liittyy varmasti siihen, että ruoka pyritään tekemään mahdollisimman hyvin. Teemme kaiken itse leipien leipomisesta lähtien emmekä käytä eineksiä.

Miten olet päätynyt ravintola-alalle?
Olen yrittäjäperheen lapsi. Vanhemmillani on aina ollut kahviloita ja olen ajautunut ravintola-alalle sitä kautta. Kaikki alkoi siitä, kun menin S-ryhmään plokkariksi [keräämään tyhjiä laseja] ja jäin sille uralle. Olen työskennellyt ravintolapäällikkönä Börsissä sekä Oulun ja Turun Radissoneissa. Välillä kävin vain armeijan ja valmistuin tarjoilijaksi. Oltuani 17 vuotta S-ryhmällä ajattelin, että haluan tehdä jotakin muuta. Olin kaksi vuotta Tuton lätkätoimarina, mikä opetti paljon suurten, tuhansien ihmisten tapahtumien järjestämisestä. Työ oli kuitenkin raskasta eikä mikään eläkehomma ja halusin ryhtyä yrittäjäksi, koska aina tuntui, että tekisin itse asiat paremmin kuin joku muu.

Mitä sitten tapahtui?
Mauno perustettiin, kun BioCityssä sijainneen Amican tilalle haettiin ravintoloitsijaa. Unelmani oli perustaa oma ravintola jokirantaan, joten BioCity ei ollut mikään haave. Täällä ei ollut ketään ja meininki oli väsynyttä, ei ollut tällaista pöhinää kuin nyt. Muistan edelleen, kun olin kirjoittamassa vuokrasopimusta tyhjästä ravintolasalista. Se oli yksi elämäni hirveimpiä hetkiä ja mietin, miten olen ajautunut tähän. Mutta tästä on tullut tosi hyvä. Ja nyt jokirantaan tulee se ravintola, jota olen viisi vuotta odottanut!

Luulevatko ihmiset sinua Maunoksi?
Kyllä! Toisinaan ihmiset yrittävät lähettää minulle sähköpostia osoittella mauno.kiili.

Onko sinulla ollut koskaan ikävä päivätöihin?
Ei ole ollut. Parasta tässä työssä on se, että pystyn itse vaikuttamaan siihen mitä täällä tehdään. Uskon omaan intuitioon ja tunteeseen siitä, että näin tämä kuuluu tehdä. Olen erittäin kunnianhimoinen eikä minulle riitä tämäkään. Meillä on todella kovat tavoitteet: haluamme, että vuoteen 2020 mennessä liikevaihtomme on 10 miljoonaa ja laajennamme toimintaamme joka vuosi. Ensi vuonna liikevaihtomme ja henkilökuntamme määrä tuplaantuu.

Miten kasvu tapahtuu?
Ensi vuodesta on tulossa kiireinen, sillä juuri valmistuneen Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen tarjoilut ovat meille iso ponnistus. Helmikuun alussa meille tulee Hovioikeudentalon takaosassa sijaitseva Akatemiatalon juhlasali, mikä on VPK:n talon oloinen ja näköinen tila. Me järjestämme tapahtumien tarjoilut ja vuokraamme tilat. Kesä-heinäkuussa avaamme jokirantaan Blankon ja Tintån yläkertaan kalaravintolan, johon tulee kabinettaja, 100-paikkainen ravintolasali ja baari, lounasbuffet, liikelounas sekä iltaravintola. Paikan tyyli on hiukan fancyä, mutta hauskaa ja rennolla tavalla tehtyä.

Oletko uusi Sedu Koskinen?
Toivottavasti. Toivottavasti saamme tehtyä jotakin siistiä.

Parasta juuri nyt?
Meillä on ollut kaikkien aikojen paras syksy, asiakkaita on ollut todella paljon. Katsomme ensi vuotta valoisin mielin.

Täydennä lausetta: Jos minä saisin päättää…
Positiivisuus mikä Turussa nyt on saisi jatkua. Kuten Esko Aho taannoisessa YardMate-tapahtumassa sanoi, jos nyt ei saa businessta toimimaan, niin ei sitä koskaan saa.

Lempipaikkasi Turku Science Parkissa?
Mauno Circus ElectroCityssä. Siellä meidän asiakastyytyväisyytemme on sata prosenttia, kaikki ihmiset haukkovat henkeään päästessään sinne. Circus on myös erittäin suosittu, koko syksyn sitä on myyty todella paljon.

Pyörä, bussi, auto vai omat jalat?
Auto. En pääse tänne kotoamme Kaarinasta muutoin ja liikun myös paljon eri toimipisteiden välillä, mutta pitäisi kyllä liikkua enemmän pyörällä.

Terveisesi muille täällä liikkuville ihmisille?
Palautetta Maunosta kaivataan enemmän! Tarkoituksemme on tuottaa palveluita nimenomaan tämän alueen toimijoille eikä niinkään muille. Haluaisimme saada enemmän palautetta siitä, minkä tyyppisiä palveluita tai tarjontaa meidän pitäisi kehittää tai kasvattaa, onko hinnoittelu väärä ja ylipäätänsä otamme mielellämme vastaan kaikkea rakentavaa kritiikkiä ja toiveita.

Minkälaisia joulusuunnitelmia sinulla on?
Olemme nyt töissä tehneet kuukauden pikkujouluja. En ole jouluihminen ja odotan vain, että saan lomailla ja nukkua. Olen antanut kaikkeni viimeiseen kuukauteen, joten loma tulee tarpeeseen.

Kiitos haastattelusta Santtu ja oikein rentouttavaa & runsasunista joulua!

Lue myös:
Aki vaihtoi päivätyöt yrittäjän vapauteen
Viikon vastaantulija Etvi kehittää pikatestejä kuluttajille
Juhani kehittää virtuaalista todellisuutta

Oletko sinä seuraava viikon vastaantulija tai tunnetko kiinnostavan henkilön, joka työskentelee tai liikkuu Turun tiedepuiston alueella? Ehdota viikon vastaantulijaa: info@teknologiakiinteistot.fi.

 

Lue myös

Onnellisuuden lähettiläs

Onnellisuuden lähettiläs

Tämän viikon vastaantulija tuli käymään Turun Teknologiakiinteistöjen toimistolla, josta löytyy myös hänen edustamansa yrityksen tuotteita.

Lue artikkeli
Blogi
Yritystä kehiin -aamiaistapahtuma: Innostu akustiikasta

Yritystä kehiin -aamiaistapahtuma: Innostu akustiikasta

Häiritseekö melu toimistossa? Tiesitkö, että toimitilojen akustiset olosuhteet vaikuttavat merkittävästi ihmisten työssäjaksamiseen ja palautumiseen? Tule kuulemaan, miten toimistotilojen äänimaailma voidaan huomioida jo tilojen suunnitteluvaiheessa ja mitä seikkoja tulee pitää mielessä, jotta työympäristö on tasapainoinen ja terveellinen.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa keskityttiin arjen hyvinvointiin

Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa keskityttiin arjen hyvinvointiin

Syyskauden toinen Yritystä kehiin -aamiaistapahtuma järjestettiin torstaina 14.12. Tapahtuman paikkana toimi uusi ja upea Vierailukeskus Joen Cave-teatteri. Tapahtuman aiheena oli Liikettä ja laatuaikaa – Mistä hyvinvointi koostuu? Tapahtumaan osallistui 120 kiinnostunutta, ja osallistujille oli tarjolla ravintola Maunon runsas buffet-aamiainen.

Lue artikkeli
Uutinen