Teknologiakiinteistöille uusi hallitus

Teknologiakiinteistöille uusi hallitus

Turun Teknologiakiinteistöt valitsi 27.4. järjestetyssä yhtiökokouksessaan uuden hallituksen. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sekä Åbo Akademin säätiön sijoitusjohtaja Christian Backholm. Hallitustyöskentelyn yhtiössä jättävät Aulis Kohvakka sekä Bill Anckar.

Teknologiakiinteistöt on entuudestaan tuttu niin hallituksen puheenjohtajaksi valitulle Aleksi Randellille kuin Christian Backholmillekin. Randell työskenteli ennen Rakennusteollisuuteen siirtymistään Turun kaupunginjohtajana vastaten kaupungin omistajaohjauksesta. Teknologiakiinteistöjen kehitystä Randell on seurannut yhtiön alkuajoista asti.

- Teknologiakiinteistöt on tällä hetkellä mielenkiintoisessa vaiheessa, sillä Turun tiedepuistossa on menossa alueen kannalta merkittäviä hankkeita, joista suurin on Turun ammattikorkeakoululle rakennettava kampus. On mielenkiintoista tulla mukaan hallitustyöskentelyyn, jossa omistajilla on selkeä yhteinen näkemys yhtiön tulevaisuudesta. Nykyisen tehtäväni puitteissa seuraan laajasti kiinteistö- ja rakennusalaa, josta on varmasti hyötyä myös hallitustyöskentelyn kannalta, Randell kertoo.

Mielenkiinnolla hallitustyöskentelyä odottaa myös Christian Backholm, jolla on yli 20-vuoden kokemus ammattimaisesta salkunhoidosta.

- Odotan innolla uutta pestiä Teknologiakiinteistöjen hallituksessa. Tärkein tehtäväni on luoda omistajille arvoa ja näen Teknologiakiinteistöissä runsaasti potentiaalia. Katson yhtiötä samanlaisena sijoituksena kuin esimerkiksi Technopolista, jossa olemme myös omistajina, Christian Backholm sanoo.

Teknologiakiinteistöjen hallituksen vanhoina jäseninä jatkavat Tuomas Heikkinen, Peter Karlsson, Henrik Karlsson, Risto Korpela ja Petteri Rinne. Hallituksen sihteerinä jatkaa Juha Sumentola.

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turun tiedepuiston sekä Turun keskustan alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka kehittää alueiden kiinteistöjä ja palveluita sekä vuokraa toimitiloja yrityksille ja yhteisöille. Yhtiön tavoitteena on olla kannattava ja kasvollinen yritys, joka tarjoaa asiakkailleen Suomen parhaan ympäristön toimia ja kehittyä. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Turun kaupunki, Turun Seudun Osuuspankki, Eläkevakuutusyhtiö Veritas, Stiftelsen för Åbo Akademi ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistamien kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on noin 136 000 m2 ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 96 %.

Lue myös

Tohtori City-Labin takana

Tohtori City-Labin takana

Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityssä toimivan City-Labin edustalla.

Lue artikkeli
Blogi
Saara-Sofian mielestä parasta on arki

Saara-Sofian mielestä parasta on arki

Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä Vierailukeskus Joessa? Olen Saara-Sofia Sirén, kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu poliitikko Turussa ja kansanedustaja Helsingissä. Tulin ensimmäistä kertaa tutustumaan Jokeen. Kupittaan ja tiedepuiston alueen kehittyminen on minulle läheinen ja kiinnostava aihe. Aikanaan politiikkaan innosti muun muassa Turkuun...

Lue artikkeli
Blogi
Lemmikki suoraan DataCityn varastosta

Lemmikki suoraan DataCityn varastosta

Tämän viikon vastaantulija tavattiin Joukahaisenkadulla, josta hän oli toiveikkain mielin lähdössä kevätretkelle.

Lue artikkeli
Blogi