Teknologiakiinteistöt osti yhdeksän kiinteistön kokonaisuuden Turun kaupungilta

Teknologiakiinteistöt osti yhdeksän kiinteistön kokonaisuuden Turun kaupungilta

Turun Teknologiakiinteistöt kasvatti jälleen kiinteistöomistustaan, kun se osti yhdeksän kiinteistön kokonaisuuden Turun kaupungilta. Kauppaan sisältyy viisi toimistorakennusta keskusta-alueella, yksi ravintola sekä kaksi tonttia.

Keskustakohteissa osoitteissa Puutarhakatu 1, Puutarhakatu 14, Puolalankatu 5 ja Linnankatu 55 toimii tällä hetkellä kaupungin eri yksiköitä. Kaupalla ei ole vaikutusta kiinteistöjen toimintaan, sillä kaupungin yksiköt jäävät vuokralle tiloihin.

Kupittaan alueella sijaitsevat kauppaan kuuluvat ravintola Kupittaan Paviljonki sekä Lemminkäisenkadun ja Kalevantien tontit vahvistavat sijaintinsa puolesta Turun Teknologiakiinteistöjen omistusta Turku Science Parkin alueella ja sen välittömässä läheisyydessä.

– Tehdyn kaupan myötä Teknologiakiinteistöjen toiminta laajeni alueellisesti myös keskustan kiinteistöihin. Tämä kiinteistökokonaisuus on hyvin merkittävä askel kiinteistöomistuksiemme kehittämisessä. Odotamme tulevalta vuodelta paljon, sanoo Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.


Ravintola Kupittaan Paviljonki iltavalaistuksessa.

Lue myös

Starbucks-kahvipiste ICT-Cityyn

Starbucks-kahvipiste ICT-Cityyn

ICT-Cityn katutason aulaan avataan Starbucks On The Go -kahvipiste tiistaina 13.1.2015. Kahvipiste toimii itsepalvelukahvilana, joka tarjoaa useita Starbucksista tuttuja kahveja, erikoiskahveja ja kuumia juomia. Kahvipavut jauhetaan tuoreeltaan tilauksen yhteydessä, mikä takaa kahvin tuoreen maun.

Lue artikkeli
Uutinen
Mikon uudenvuodenlupaus vol. 2

Mikon uudenvuodenlupaus vol. 2

Hyvää uutta vuotta kaikille! Vuosi sitten kerroin, miten vuosi 2013 oli Teknologiakiinteistöille onnistunut, ja tein uudenvuodenlupauksen omasta ja yhtiön puolesta vuodelle 2014:

Lue artikkeli
Blogi
Tunnelmallista joulua!

Tunnelmallista joulua!

Turun Teknologiakiinteistöt kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa tunnelmallista joulua sekä onnea vuodelle 2015. Tänä vuonna tuemme joulumuistamisten sijaan koulunsa päättäviä turkulaisia nuoria Taivas+Helvetti -kirjojen hankinnalla.

Lue artikkeli
Uutinen