Turun Teknologiakiinteistöt teki esisopimuksen Triviumista

Turun Teknologiakiinteistöt teki esisopimuksen Triviumista

Turun Teknologiakiinteistöt kasvattaa jälleen kiinteistöomistustaan Turku Science Parkin alueella, kun se teki esisopimuksen Lemminkäisenkadulla sijaitsevan Kiinteistö Oy Triviumin kaupasta. Trivium on rakennettu vuonna 2002 ja sen huoneistoala on 8706 m². Rakennuksessa toimii tällä hetkellä muun muassa Fujitsu Finland Oy, Cloetta Suomi Oy ja SATS-kuntokeskus.

– Turun Teknologiakiinteistöjen strategia on alusta lähtien tähdännyt omistusten kasvattamiseen Turku Science Parkin alueella. Triviumin tuleva kauppa on hyvin merkittävä kahdestakin syystä: se on ensimmäinen Turun Teknologiakiinteistöjen investointi Science Parkin ns. citykorttelin ulkopuolelta, ja samalla se on myös Turun Teknologiakiinteistöjen laajenemisstrategian toisen vaiheen ensimmäinen hankinta, sanoo Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Triviumin kiinteistökaupan lisäksi Turku Science Park kehittyy myös toimintojensa osalta, kun kesäkuussa solmitun innovaatiosopimuksen myötä Turun kaupunki tulee keskittämään yrityspalvelutoimintonsa alueella sijaitsevaan ICT-Cityyn.

– Triviumin kauppa linkittyy laajemmin myös 16.6. solmittuun innovaatiosopimukseen, jonka myötä Turun seudun startup- ja yrityspalvelut keskittyvät Turku Science Parkiin. Tämä keskittymä tulee vahvistamaan entisestään aluetta sekä myös koko Turun elinkeinoelämää, jatkaa Lehtinen.

Lue myös

Lähetä huoltopyyntö helposti verkossa

Lähetä huoltopyyntö helposti verkossa

Turun Teknologiakiinteistöjen omistamissa kiinteistöissä on otettu käyttöön sähköinen huoltokirja. Kiinteistön käyttäjä voi lähettää sähköisen huoltopyynnön suoraan huoltoyhtiölle verkossa toimivan palvelun kautta. Sähköinen huoltopyyntö voidaan tehdä BioCityyn, DataCityyn, ElectroCityyn, ICT-Cityyn, Trivium Cityyn sekä DataKulmaan kohdistuvissa asioissa,...

Lue artikkeli
Uutinen
Turku Science Parkin seinämaalaus valmistui

Turku Science Parkin seinämaalaus valmistui

Turku Science Parkin seinämaalaus on valmistunut. Kuvataiteilija Jukka Hakanen maalasi ElectroCityä vastapäätä olevan BioCityn kaarevan seinän kaupunkilaisilta saatujen ideoiden pohjalta. Seinämaalausprojekti oli Hakasen Taideteollisen korkeakoulun muotoilun opinnäytetyö, ja se toteutettiin osana Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtumaa.

Lue artikkeli
Uutinen
Basilikaviljelmiä ja toimistomonumentteja

Basilikaviljelmiä ja toimistomonumentteja

Olin keväällä matkalla Luxemburgissa, jonka keskusta vanhoine mataline rakennuksineen, kävelykatuineen ja terasseineen hurmasi minut täysin. Muutaman kilometrin päässä keskustasta kohosi kuitenkin aivan toisenlainen maailma: pankeista ja EU:n rakennuksista koostuva toimistoalue Kirchberg.

Lue artikkeli
Blogi