Työelämä tutuksi Teknologiakiinteistöillä

Työelämä tutuksi Teknologiakiinteistöillä

Teknologiakiinteistöjen toimistolta on voinut tällä viikolla törmätä uusiin kasvoihin, kun joukkoomme liittyi TET-harjoittelija. Viikon ajan yhtiön toiminnassa on ollut mukana yhdeksäsluokkalainen Antonis, joka on päässyt tutustumaan monen eri asiantuntijan työpäiviin. Mitä Antonis kertoo TET-harjoittelustaan Teknologiakiinteistöillä?

Minä olen Antonis ja olen Kotimäen koulun yhdeksännellä luokalla. Olen ollut tämän viikon TET-harjoittelussa Turun Teknologiakiinteistöillä.

Hain tänne TET-harjoitteluun, koska olin kuullut, että täällä pääsee tutustumaan moniin eri aloihin. Olin erityisesti kiinnostunut juristin työstä ja viikon aikana pääsin seuraamaan yhtiölakimiehen arkea ja haastattelemaan häntä.

Viikon aikana pääsin kokeilemaan monia eri tehtäviä. Heti viikon alussa järjestelimme kokoustiloja ja veimme postia asiakkaille. Tutustuin myös aulapalvelun arkeen lajittelemalla ja numeroimalla avaimia ja roudaamalla kokoustarvikkeita. Torstaina pääsin seuraamaan muutamaa erilaista kokousta, joiden aiheet vaikuttivat kuitenkin aika hankalilta.

Yllätyin Teknologiakiinteistöillä siitä, miten eri asioita kaikki työntekijät tekevät ja miten erilaisiin ammatteihin ihmiset ovat kouluttautuneet. Viikon aika pidin siitä, miten ei pidä koko ajan tehdä samoja asioita, vaan päivät ovat hyvin vaihtelevia. Ikävin tehtävä viikon aikana oli kasviseinän vesisäiliön täyttäminen, koska vettä piti kantaa pitkä matka ja täyttäminen oli hidasta.

Kokonaisuudessaaan viikko oli todella kiva, hauska ja kiinnostava. TET-harjoittelu oli mukavaa vaihtelua koulupäiviin verrattuna!

Lue lisää:

Monta työelämää viikossa – TET-harjoittelu Teknologiakiinteistöillä avasi opiskelijan silmät mahdollisuuksille
Työelämän harjoittelua Teknologiakiinteistöillä

Lue myös

Turku Energian uudet toimitilat valmistuivat Itäharjulle

Turku Energian uudet toimitilat valmistuivat Itäharjulle

Teknologiakiinteistöjen rakennuttama InfraCity valmistui aikataulussa ja budjetissa.

Lue artikkeli
Uutinen
Joulupuurolla kohdattiin pitkästä aikaa

Joulupuurolla kohdattiin pitkästä aikaa

Vierailukeskus Joessa virittäydyttiin tiistaina 14.12. joulutunnelmaan, kun Teknologiakiinteistöt tarjosi asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen joulupuuroa ja glögiä.

Lue artikkeli
Uutinen
Tervetuloa joulupuurolle ja glögille 14.12.

Tervetuloa joulupuurolle ja glögille 14.12.

Tervetuloa virittäytymään jouluun ja tapaamaan tuttuja Teknologiakiinteistöjen tarjoamalle joulupuurolle ja glögille Vierailukeskus Joen aulaan tiistaina 14.12. klo 8.30–10.00.

Lue artikkeli
Tapahtuma