Ufohavaintoja?

Ufohavaintoja?

Tänään 476 päivää täyttävä esikoiseni on juuri siinä pienen ihmisen kehitysvaiheessa, jonka moni minua kokeneempi on valistanut olevan kulta-ajan alkua lapsen ja vanhemman sanallisen kommunikoinnin alkeissa. Kaikki eläväinen ja eloton hämmästyttää sekä kummastuttaa pientä taapertajaa. Poika viittoo jotakin kohti sormellaan ja huudahtaa vielä varsin rajallisesta tavujen kirjosta kohteelle nimen, joka tietenkin vaihtuu sekunnin frekvensseissä. Siinä ajassa, jossa ko. aistihavaintoa ihmettelevä kasvattajaisukki yrittää opettaa sanojen oikeaa ääntämistä arvaamalla suurella todennäköisyydellä vähän pieleen vesselin juuri nyt tarkoittaman kohteen ja sanoman. Lystikkäät yhteisharjoitukset jatkuvat hassujen havaintojen merkeissä.

Luin jokin aika sitten, luotettavista lähteistä toki, Perun ilmavoimien yksiköstä, jonka tehtävä on perehtyä tuntemattomiin lentäviin esineisiin eli ufoihin. Yksikköön voivat ottaa yhteyttä kaikki, jotka ovat ”nähneet yllättäviä tai huolestuttavia epätavallisia ilmiöitä”. Yksikössä työskentelee ilmavoimien henkilöstön lisäksi sosiologeja, arkeologeja ja tähtitieteilijöitä. Naapurimaissa, kuten Brasiliassa, Argentiinassa ja Chilessä, on vastaavia yksiköitä. Epätavalliset havainnot ovat näiden yksiköiden raporttien mukaan viime aikoina lisääntyneet. Lapsellisten ihmisten harhaisia havaintoja? Ei välttämättä. Havaintojen kirjon ja tutkinnan kautta voidaan löytää ja ymmärtää ilmiöitä, jotka eivät ole vain kuvitelmaa vaan pikemminkin luonnon ja ihmismielen tiedostamatonta vuorovaikutusta.

Työssäni kohtaan päivittäin viestintää ihmisten havainnoista ja kokemuksista kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin tiloissa, joissa työskennellään, opiskellaan, ruokaillaan, pysäköidään tai kokoustetaan – korjaus leikkisään ilmaisuun, pidetään siis kokouksia.  Olipa sitten kyseessä vakituinen toimija tai satunnainen vierailija, yllättäviin tai huolestuttaviin epätavallisiin havaintoihin on joku syynsä. Ennakoivalla tiedottamisella ja palautejärjestelmiä kehittämällä voidaan rajata ja nopeuttaa ongelmien ratkomista, joihin havainnot kai useimmiten liittyvät.  Yritän olla väheksymättä ihmisten kokemaa ja kertomaa. Ne voivat auttaa ennestään tuntemattoman, pitkäänkin jo huolta tuottaneen asian ratkaisemisessa, inspiroida kohti jotakin uutta tai tuoda muuten vain korkeajännitystä arjen puurtamiseen.

Käytän tässä samalla mahdollisuuden raportoida havainnosta hetkellisesti tuntemattomasta lentävästä esineestä kiinteistössämme.  Eräänä viime talven päivänä, näppäillessäni keskittyneesti sähköpostiviestiä BioCityn aulaan lasiseinällä yhdistyvässä työpisteessäni, silmän mykiöni välitti aivoihini oudon välähdyksen aulatilasta. Kohdallani aulassa hyrräsi viiden metrin korkeudessa valot vilkkuen puoli metriä halkaisijaltaan oleva objekti. Hämmästys muuttui äkkiä innostuneeksi uteliaisuudeksi. Kauko-ohjattava ilmakamera on muuten jännä vekotin.

Jari

Lue myös

Hair House muutti uusiin tiloihin

Hair House muutti uusiin tiloihin

Turku Science Parkissa jo 25 vuotta toiminut parturi-kampaamo Hair House on muuttanut uusiin tiloihin DataCityssä. Talon sisäinen muutto C-portaan katutasoon sujui hyvin, ja uudet tilat ovat avarat ja valoisat.

Lue artikkeli
Uutinen
Äänetön enemmistö

Äänetön enemmistö

Nyt tekee mieli paasata, joten päästetäänpä pahimmat höyryt. 59,1 % aikuisista suomalaisista teki hiljattain vähemmän suoraselkäisen päätöksen jättää äänestämättä. 2,7 miljoonaa meistä ei ole edes sen verran kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, että olisi kauppareissunsa tai sunnuntaikävelynsä ohessa käynyt raapustamassa 1-3 numeroa pieneen mutta...

Lue artikkeli
Blogi
Turun Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin uusia jäseniä

Turun Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin uusia jäseniä

Turun Teknologiakiinteistöjen hallitukseen valittiin 21.5. järjestetyssä yhtiökokouksessa uusia jäseniä. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Turun Seudun Osuuspankin varatoimitusjohtaja Petteri Rinne ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettetin uusi toiminnanjohtaja Henrik Karlsson.

Lue artikkeli
Uutinen