Teknologiakiinteistöt julkaisi vastuullisuusraportin

Teknologiakiinteistöt julkaisi vastuullisuusraportin

Teknologiakiinteistöt julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa, jossa kerrotaan kuinka yhtiö toiminnassaan huomioi vastuullisuuden ja kuinka vastuullisuuteen liittyviä tavoitteita seurataan. Teknologiakiinteistöjen vastuullisuustyö tähtää yhtäältä siihen, että sen sidosryhmät asiakkaista omistajiin ja yhteistyökumppaneihin ovat tyytyväisiä yhtiön toimintaan sekä siihen, että yhtiön toiminnasta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle.

Vastuullisuus on ollut kiinteä osa Teknologiakiinteistöjen toimintaa koko yhtiön olemassaolon ajan. Yrityksen kasvaessa ovat myös sen toiminnan yhteiskunnalliset vaikutukset kasvaneet, mikä on kannustanut parantamaan vastuullisuustyön mittaamista, seurantaa ja raportointia. Raportin on laatinut Teknologiakiinteistöjen riskienhallinta- ja vastuullisuuspäällikkö Erkki Oikarinen yhdessä Gaia Consultingin kanssa. Raportin upeasta taitosta vastasi graafikko Aleksandra Forslund mainostoimisto Lahtinen & Mantere Oy:stä.

Teknologiakiinteistöt tulee jatkossa julkaisemaan vuosittain vastuullisuusraportin, jossa kerrotaan vastuullisuustavoitteiden toteutumisesta ja toiminnan kehittymisestä. Vastuullisuuden nouseminen yritysten agendalle on tullut jäädäkseen ja tähän kannattaa kaikkien yritysten varautua, arvelee Erkki Oikarinen:

- Vastuullisuuden merkitys yritysten toiminnassa korostuu tulevaisuudessa entisestään. Sosiaalinen median mukanaan tuoma läpinäkyvyys, ihmisten tietoisuus ympäristön kuormituksesta sekä henkilöstön, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kohtelusta lisäävät painetta panostaa vastuulliseen toimintaan. Tulevaisuudessa vastuullisuudesta ja avoimuudesta tulee yritysten toiminnan elinehtoja, Oikarinen sanoo.

Mutta miksi raportin kansikuvassa on koiria, Teknologiakiinteistöjen viestintäjohtaja Terhi Marin?

- Halusimme kanteen kuvan, joka herättää ihmisissä tunteita ja jää katsojan mieleen. Niin yritysten kuin yksittäisten ihmistenkin toiminta vaikuttaa meihin kaikkiin, ihmisitä eläimiin. Kuva on otettu ICT-Cityn edustalla eräässä tapahtumassamme, johon ihmiset saivat tulla kuvattavaksi lemmikkiensä kanssa. Kuvaan tiivistyy paljon Teknologiakiinteistöjen filosofiasta; katsomme asioita hiukan eri näkökulmasta kuin tyypillisesti kiinteistöalalla on tavattu ja vaikka olemme vakavan asian äärellä, on siitä mahdollista puhua viihdyttävällä ja hyvää mieltä luovalla tavalla.

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan vuoden 2017 vastuullisuusraporttia.

 

Lue myös

Haluatko sinä olla viikon vastaantulija?

Haluatko sinä olla viikon vastaantulija?

Työskenteletkö tai liikutko Turun tiedepuiston alueella? Haluatko kertoa itsestäsi, työstäsi ja työpaikastasi muille tiedepuiston ihmisille? Ilmoittaudu viikon vastaantulijaksi!

Lue artikkeli
Blogi
Idealisti markkinoijan vaatteissa

Idealisti markkinoijan vaatteissa

Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityssä, joka on yksi hänen suosikkipaikoistaan Turun tiedepuistossa.

Lue artikkeli
Blogi
Sporttia parhaalla paikalla: korisilta 24.10.

Sporttia parhaalla paikalla: korisilta 24.10.

Kiinnostaako koripallo hyvässä seurassa uudessa Kupittaan palloiluhallissa? Etsitkö uusia yhteistyökumppaneita? Tervetuloa Turun Teknologiakiinteistöjen, Kristika Turun ja TPS salibandyn järjestämään Sporttia parhaalla paikalla -korisiltaan 24.10.! Ilta alkaa seurustelulla sekä joukkueiden kuulumisilla ja huipentuu Kristika - FoKoPo -koripallo-otteluun...

Lue artikkeli
Tapahtuma