Viikon vastaantulija Heli pääsee viettämään ansaittuja eläkepäiviä

Viikon vastaantulija Heli pääsee viettämään ansaittuja eläkepäiviä

Hei, kuka olet ja mitä puuhaat?

Olen Heli Saari ja tulin tänne BioCityn aulaan palauttamaan avaimiani, sillä olen juuri jäämässä eläkkeelle!

Kuinka pitkä työura sinulla on takanasi?

Olen toiminut siivoojana 17 ja puoli vuotta täällä Science Parkin alueella. Kaikki paikat ovat kyllä tässä ajassa tulleet tutuiksi, varsinkin piilopaikat! Ihan alussa työnantajani oli Engel, myöhemmin ISS ja nyt viime vuosina Arkea Oy.

Mikä on ollut parasta työssäsi?

Kaikki asiakkaat ja muut alueella liikkuvat ihmiset ovat olleet parasta. Olen saanut myös melko itsenäisesti päättää, mitä hommia teen. Itsenäisyys on mielestäni hyvin tärkeää työnteossa ja vaikuttaa työssä viihtymiseen. Myös työajat ovat sopineet minulle todella hyvin. Olen tullut töihin joka arkiaamu puoli neljän ja neljän välillä, eikä ongelmia heräämisen kanssa ole ollut. Ruokahalunikin on hereillä jo aamuvarhaisella. Tänäkin aamuna söin kaalikäryleitä ja puolukkahilloa puoli kolmen aikaan ja hyvältä maistui!

Onko jokin tapahtuma painunut erityisesti mieleesi työvuosiesi varrella?

Kyllä! Kerran oli joku eksynyt asiakas hypännyt BioCityssä tiskin yli ja käyttänyt hädissään lipaston laatikkoa, eikä tätä heti huomattu. Juuri sinä päivänä sattui olemaan Science Parkin tilaisuus satoine hienoine vieraineen.  Suihkittiin siinä sitten ilmanraikastajia, kun porukkaa kulki ohitse. Tämä tapaus on jäänyt kyllä lähtemättömästi mieleeni.

Mitään erityisen hankalaa työtehtävää ei ole eteeni tullut, vaikkei kahta samanlaista päivää olekaan vuosiin mahtunut. Työpäivän kulkua ei ole voinut etukäteen ennustaa, sillä päivän aikana on saattanut tulla eteen yllättäviäkin tilanteita.

Mitä aiot tehdä ensimmäiseksi, kun vapaus koittaa?

Rentoudun kunnolla elokuun loppuun saakka, kun miehellänikin on kesäloma. Olemme ainakin laivareissulle lähdössä. Käyn kaksi kertaa viikossa uimassa, niin kuin olen tähänkin asti tehnyt. Lisäksi teen kävelylenkkejä ja ompelen.

Mitkä ovat tunnelmat nyt eläkkeelle siirtyessäsi?

Haikea olo on, tulee kaikkia ihmisiä ikävä, mutta onhan tämä eläkkeelle jääminen luonnon laki. Olen saanut paljon uusia ystäviä täältä ja tutustunut monenlaisiin ihmisiin vuosien varrella. Haluan sanoa suuret kiitokset kaikille näistä vuosista! 

Lue myös

Viikon vastaantulija Leo viihtyy luonnossa ja avokonttorissa

Viikon vastaantulija Leo viihtyy luonnossa ja avokonttorissa

Hei, kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Leo ja työskentelen hankekoordinaattorina Arkealla laatu- ja kehitystiimissä. Vastuualueenani on ympäristösuunnittelu.

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija Heta hoitaa kesällä TriviumCityn aulapalvelua

Viikon vastaantulija Heta hoitaa kesällä TriviumCityn aulapalvelua

Hei, kuka olet ja mitä puuhaat täällä?

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija on kilpaa purjehtiva kesäfasilitaattori

Viikon vastaantulija on kilpaa purjehtiva kesäfasilitaattori

Moikka! Kuka olet ja mitä teet täällä?

Lue artikkeli
Blogi