Viikon vastaantulija: Mari Sandell FFF:ltä pistää aistit testiin

Viikon vastaantulija: Mari Sandell FFF:ltä pistää aistit testiin

Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä?

Olen Mari Sandell, Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen varajohtaja. Vedän tällä hetkellä Aistit ja ruoka -tutkimusryhmää, jossa selvitämme, kuinka ruuan aistimisen ja syömiskäyttäytymisen yksilölliset erot vaikuttavat ruuankulutukseen ja sitä kautta terveyteen. Lisäksi olen yliopistoaktiivi ja toimin myös paljon kentällä. Olen tehnyt yhteistyötä muun muassa Turun kaupungin varhaiskasvatuksen ja yritysten kanssa.

Kuinka olet päätynyt tälle alalle?

Olen koulutukseltani elintarvikekemisti. Tein graduni karjun virhehajusta. Kyseessä on siassa esiintyvä pistävä haju, jota kaikki eivät haista. Syy tähän on perinnöllinen. Väitöskirjassani perehdyin mansikan flavoriin ja väittelyn jälkeen lähdin Philadelphiassa sijaitsevaan Monell Chemical Senses Centeriin ja siellä minulle selvisi, kuinka monipuolisesta ja suuresta tutkimuskentästä on kysymys.
Myös Suomessa haju- ja makuaistin merkityksen ymmärtäminen laajenee ja paranee jatkuvasti.

Eli se, mitä aistimme on kiinni perimästä? Miten sitä tutkitaan?

Otamme tutkittavilta posken sisäpinnalta DNA-näytteen. Sen lisäksi teemme aistitestejä aistilabrassamme ja käytämme kyselylomakkeita, joiden avulla selvitämme tutkittavan ruokailutottumuksia ja elintapoja. Myös keskustelu on tärkeä väline, kun selvitämme ihmisten kokemuksia.
Muuttujia on paljon, mutta perimällä on yhteys ihmisen ruokakäyttäytymiseen, esimerkiksi siihen syökö mieluummin jotain makeaa vai vihanneksia. Toiselle taas jo pieni chilin polte huulissa voi olla todella epämiellyttävää samalla, kun toinen voi syödä miten tulista ruokaa tahansa. Yritämme myös ymmärtää, millaista on aistiyliherkän arki. Aistien pitäisi toimia tasapainossa ja epätasapainon voi huomata esimerkiksi silloin, kun vaikkapa jonkin sairauden tai lääkityksen vuoksi jokin aisti hetkellisesti heikkenee. Arki tuntuu heti vajaalta ja hankalalta, kun ei esimerkiksi flunssan takia kuule kunnolla.

Jos kyky aistia, esimerkiksi maistaa, on peritty, voiko aistejaan silloin harjoittaa? Voiko esimerkiksi vain päättää ryhtyä ammattimaiseksi viininmaistajaksi?

Aistien käyttäjänä voi treenata itseään, mutta jos ei maista tai haista jotain, ei toisto välttämättä auta. Voi jopa turhauttaa, kun harjoittelunkaan avulla ei löydä niitä makuja tai hajuja, mitä joku muu. Motivaatio on tärkeä, mutta kaikista ei tule tässä suhteessa ammattilaisia. Sen sijaan voi keskittyä johonkin muuhun. Voi esimerkiksi alkaa bongata umamia, se on hieman lihaisa maku.

Miten etsitte aistien käyttäjiä tutkimuksiinne?

Meillä on olemassa koulutettu raati, jossa osa jäsenistä on toiminut jo vuosia, mutta tarvitsemme jatkuvasti myös lisää testaajia. Aistilassa mitataan tuotteiden aistikokemuksia ja tarjotaan tuotekehitystukea yrityksille. Tarjoamme siis tutkimustietoa, jonka avulla yritys voi ennakoida kuluttajan reaktiota esimerkiksi tuotteen koostumuksen tai hajun muutokseen. Uusi moniaistilaboratoriomme mahdollistaa asiakaskokemuksen ymmärtämisen innovatiivisella tavalla.
Etsimme tälläkin hetkellä tutkimushenkilöitä testaamaan tuotteita.

Lopuksi vielä, onko sinulla jokin suosikkituoksu tai -maku?

Suosikkimakuni on usean eri maun yhdistelmä. Se voisi olla jokin yhtä aikaa makea, hapan ja ihan hiukan karvas. Lempituoksuni on 3-heksenoli. Se on herkkä ja nopeasti hajoava ja katoava yhdiste. Vastaleikattu ruoho tuoksuu siltä.

 

Kiinnostuitko? Tahdotko laittaa aistisi testiin? Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus etsii tälläkin hetkellä vapaaehtoisia aistienkäyttäjiä. Lisätietoa linkkien takana:

https://www.webropolsurveys.com/S/E362711C4E8E73D7.par

https://my.surveypal.com/VARINAkysely


https://my.surveypal.com/Suomi_tuntuu2017

Lue myös

Viikon vastaantulija Tuija nauttii Uittamon sinisistä hetkistä

Viikon vastaantulija Tuija nauttii Uittamon sinisistä hetkistä

Mauno TriviumCityn palvelupäällikön, Johannan, siirtyessä Mauno ElectroCityyn uusien haasteiden pariin, Triviumissa tiskin takana lounasaikaan häärii asiakkaille ennestäänkin tuttu Tuija Pietiläinen-Hevonkorpi. Tuija tunnetaan myös Uittamo paviljongin emäntänä kesäaikaan.

Lue artikkeli
Blogi
Tervetuloa laskiaistapahtumaan 14.2.

Tervetuloa laskiaistapahtumaan 14.2.

Tervetuloa Turun Teknologiakiinteistöjen järjestämään laskiaistapahtumaan tiistaina 14.2. klo 11.00 - 13.00 Kupittaan luistelumadolle! Vietä raikas lounastauko luistellen ja ulkoillen hyvässä seurassa Kupittaanpuistossa. Luistelumadon lähettyvillä on tarjolla on Ravintola Maunon hernekeittoa sekä laskiaispullia, joita on saatavilla koko tapahtuman ajan....

Lue artikkeli
Tapahtuma
Maaria Rahikainen Teknologiakiinteistöjen yhtiölakimieheksi

Maaria Rahikainen Teknologiakiinteistöjen yhtiölakimieheksi

OTM Maaria Rahikainen on nimetty Turun Teknologiakiinteistöjen yhtiölakimieheksi. Hän vastaa muun muassa transaktioiden ja sopimusten lainmukaisuudesta sekä yhtiön riskinhallinnasta. Rahikainen kuuluu myös yhtiön johtoryhmään.

Lue artikkeli
Uutinen