Viikon vastaantulijana Katja AMK:lta

Viikon vastaantulijana Katja AMK:lta

Hei, kuka olet ja missä työskentelet?

Olen Katja Mäkinen ja työskentelen Turun ammattikorkeakoulun hakijapalveluissa suunnittelijana ja neljän hengen tiimimme vetäjänä. Olen työskennellyt AMK:lla vuodesta 2005 lähtien ja nykyisessä pestissäni vuodesta 2009. 

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

AMK:n ja yliopistojen opiskelijahaku on parhaillaan uudistuksen alla. Opiskelijoiden valinta pitäisi saada tehtyä tehokkaammin ja pienemmin kustannuksin. Opiskelijat olisi saatava myös valmistumaan nopeammin työelämän palvelukseen. On mielenkiintoista olla omalta osaltani mukana kehittämässä tätä uudistusta sekä seurata valtakunnallista keskustelua.

Mitkä asiat auttavat sinua jaksamaan kiireisessä arjessa?

AMK:n toiminta kehittyy ja uudistuu jatkuvasti. Tämä asettaa uusia haasteita ja synnyttää kipinän pysyä hereillä. 

Oliko sinulla lapsena haaveammattia?

Painija! Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, missä paini on pesäpallon ohella niitä oikeita harrastuksia.

Mistä nykyään haaveilet?

Haaveeni ovat arkipäiväistyneet. Haaveilen tasapainoisesta ja harmonisesta olosta. 

Mitä odotat loppuvuodelta?

Olen jouluihminen, ja odotan jo joulun aikaa, punaisen ja vihreän sävyjä sekä rauhoittumista läheisten kanssa. 

 

Lue myös

Tervetuloa joulupuurolle ja glögille 7.12.

Tervetuloa joulupuurolle ja glögille 7.12.

Tervetuloa glögille ja joulupuurolle Turun Teknologiakiinteistöjen toimistolle keskiviikkona 7.12. klo 8.30–10.00! Glögi ja puuro pysyvät kuumina koko aamun, joten jätä aamiainen väliin ja suuntaa töihin Turun Teknologiakiinteistöjen toimiston kautta juuri sinulle sopivana ajankohtana.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Excelistä eteenpäin

Excelistä eteenpäin

Viikonloppuna on aikaa rentoutua – tulee tavattua ystäviä, laitettua hyvää ruokaa ja levättyä. Tämän jälkeen on maanantaina mukava palata toimistolle ja katsoa kalenterista, että mitä tuleva päivä ja viikko tuovat tullessaan. Minulla on tapana aikatauluttaa melko tarkastikin tehtävät työt kalenteriin, jotta kaikki tarpeellinen tulee tehtyä ja vieläpä...

Lue artikkeli
Blogi
Cave-teatteri tulee vierailukeskukseen

Cave-teatteri tulee vierailukeskukseen

Turun seudun vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaminen alkoi lokakuussa Turku Science Parkin alueelle. Keskus sijoittuu DataCityn ja BioCityn välittömään läheisyyteen, Turku Science Parkin sydämeen. Vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaa Rakennustoimisto Lundén Oy.

Lue artikkeli
Uutinen