Werstaan lumoissa

Werstaan lumoissa

”Eihän täällä olo edes tunnu siltä, että olisi töissä”, kommentoi eräs palveluntuottaja vieraillessaan ensimmäistä kertaa Werstaassa. Siis missä? No, Turun Teknologiakiinteistöt avasi marraskuun alussa Turun suurimman yhteisöllisen työtilan ElectroCityssä. Ennen mittavaa saneerausta samalla paikalla ElectroCityssä toimi pitkään yrityskeskus Dio ja muutaman vuoden ajan Teknologiakiinteistöjen ensimmäinen toimistohotellibrändi ToimistoCity, joista lähes kaikki tutut toimijat siirtyivät iloksemme myös Werstaan käyttäjiksi.

Werstas on monimuototyöhön kannustava työympäristö, jonka toimintaideana on koota eri alojen toimijoita tekemään työtä lähellä toisiaan. Kaikkien werstaslaisten yhteisessä käytössä oleviin tiloihin on panostettu aivan erityisesti. Kerrosten aula- ja kahvilatilat huokuvat värikästä, vähän rohkeaakin arkkitehtuuria, josta saa jo itsessään mielenkiintoisen jutustelun juuren. Hiljaiset huoneet kätkevät kaikki sisäänsä erilaisia, äkkiseltään nähtynä jopa omituisia kalusteita omaan rauhaan tai kahdenkeskisiin palavereihin, ja värikkäät neuvotteluhuoneet ovat atriumin hulppeilla näkymillä kuin leijuvat englannin lakritsat. Kerrosten väliin tehty portaikko näyttävän videoseinän kanssa sopii loistavasti asiakastilaisuuksiin. Erilaiset kokoontumispaikat uudenlaisilla kalusteilla houkuttelevat ihmisiä pitämään vaikkapa yhteisiä kahvittelutuokioita työn lomassa ja ehkä moisista ”törmäyksistä” syntyy keskustelua ja uusia bisnesideoita, tai jopa kumppanuuksia.

Werstas ei ole pelkästään fyysinen toimitila, vaan se on ennen kaikkea palvelua yrityksille ja niiden työntekijöille. Palveluja kehitetään herkällä korvalla käyttäjiä kuunnellen. Perinteiset yhteiskäyttötilojen palvelut, kuten aula-, posti-, internet- ja tulostuspalvelut luovat toki perustan palvelukonseptille, mutta yritysten tarpeet muuttuvat ja lisäpalvelut otetaan yleensä innolla vastaan. Tästä ovat hyvinä esimerkkeinä käyttäjille räätälöidyt kalustuspalvelut tai uudet sosiaalitilat infrapunasaunoineen.

ElectroCityssä remonttihikeä valutetaan vielä ensi kesän loppuun saakka. Werstaan toimintojen lisäksi koko talo ja sen luonne muuttuu ratkaisevasti. Kätevät open office-tilat tuovat tehokkuutta alueella pistäytyjille, ja uusi ravintola panostaa aulakerroksen viihtyvyyteen ja tuo uusia makuja lounastarjontaan. Kakun kuorruttaa ylimmän kerroksen hulppeat edustustilat. Itse odotan kaikkea tätä jo malttamattomana…

Kiinteistön historia alkoi muuten jo 1920-luvulla perustetusta teollisuuskiinteistöstä, jossa toimi trikoo- ja muotitehdas Kudos Oy Silo. Yksi sen mainoslauseista, sen ajan slogan, oli leikittelevä: ”Silo luo suloa”.  Silo muutti suomalaista muotia sata vuotta sitten. Werstaassa saattaa syntyä luomuksia kuluvan vuosisadan unelmien toteuttamiseen - yli toimialarajojen. Sen tuorein slogan kuuluukin: ”Work for your dreams”.

Nähdään Werstaassa!
Jari

Lue myös

Biovian laajensi tilojaan BioCityssä

Biovian laajensi tilojaan BioCityssä

Biovian Oy on vuokrannut lisätilaa BioCityssä. Yrityksen tilat ovat kiinteistön seitsemännessä kerroksessa, jossa laajennuksen jälkeen käytössä on 2400 neliömetriä sekä lääketehtaan toimitiloja että superpuhtaita tuotantohuoneita.

Lue artikkeli
Uutinen
Toivepomo Sam

Toivepomo Sam

Kuka olet? Olen Sam Hansén, mainostoimisto Lahtinen Mantere Saatchi & Saatchin toimitusjohtaja.

Lue artikkeli
Blogi
Teknologiakiinteistöt toteuttaa Palloiluhallin

Teknologiakiinteistöt toteuttaa Palloiluhallin

Turun uuden palloiluhallin tarjouskilpailun voittajaksi on valittu Turun Teknologiakiinteistöt Oy. Tarjouskilpailuun osallistui Teknologiakiinteistöjen lisäksi Kiinteistö Oy Kaarinantie 700 ja sijoittajaryhmä Salama.

Lue artikkeli
Uutinen