Kasvanut kysyntä näkyy tunnusluvuissa

Kasvanut kysyntä näkyy tunnusluvuissa

Teknologiakiinteistöjen liikevaihto kasvoi vuonna 2018 yhdeksän prosenttia, 27,4 miljoonaan euroon. Kasvu johtui pääosin Kupittaan palloiluhallin ja Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen ensimmäisestä täydestä toimintavuodesta, mikä toi mukanaan uusia vuokratuloja.

Lue artikkeli
Uutinen
Taiteilijahaku Turun tiedepuistoon tulevalle taideteokselle avautui

Taiteilijahaku Turun tiedepuistoon tulevalle taideteokselle avautui

Turun tiedepuiston alueelle lähes miljoonalla eurolla taidetta tuovan KampusART-taideohjelman ensimmäinen taiteilijahaku avautui 3.6. Nyt avautuneella portfoliohaulla ja sitä seuraavalla kutsukilpailulla etsitään kiinnostavaa ja rohkeaa teosideaa, joka toteutetaan Turun tiedepuistoon rakentuvan Turun ammattikorkeakoulun uuden kampusrakennuksen sekä...

Lue artikkeli
Uutinen
Kampuksen harjannostajaisissa iloittiin hyvin tehdystä työstä

Kampuksen harjannostajaisissa iloittiin hyvin tehdystä työstä

Turun ammattikorkeakoululle rakennettavan kampusrakennuksen valmistuminen etenee suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussa. Torstaina 23.5.2019 vietettiin harjakorkeuteen ehtineen rakennuksen harjannostajaisia, joihin osallistui työmaalla työskenteleviä ihmisiä, tilaajan ja rakennuttajan edustajia ja tulevia käyttäjiä.

Lue artikkeli
Uutinen
Asiakkuustiimin kiireinen vuosi

Asiakkuustiimin kiireinen vuosi

Vuosi 2018 oli Turun Teknologiakiinteistöjen asiakkuustiimille poikkeuksellisen kiireinen, sillä tilakyselyitä tuli enemmän kuin koskaan aiemmin yhtiön historiassa, yhteensä 239 kappaletta. Uusia vuokrasopimuksia solmittiin vuoden aikana 113 kappaletta, joiden lisäksi tehtiin 36 uudelleenjärjestelyä olemassa olevien asiakkaiden kanssa. Tilakyselyiden määrä...

Lue artikkeli
Uutinen
Sporttia parhaalla paikalla -tapahtumassa nähtiin Turun derby

Sporttia parhaalla paikalla -tapahtumassa nähtiin Turun derby

Teknologiakiinteistöjen ja Maunon perinteistä Sporttia parhaalla paikalla -iltaa vietettiin jälleen tiistaina 7.5. Mauno BioCityssä. Tapahtumassa kuultiin alustus illan FC Inter-RoPS -peliin sekä FC Interin ja FC TPS:n kuulumisia.

Lue artikkeli
Uutinen
Joki tarjoaa yrityksille mahdollisuuden säästää toimitilakuluissa

Joki tarjoaa yrityksille mahdollisuuden säästää toimitilakuluissa

Vierailukeskus Joessa vieraili sen ensimmäisenä toimintavuotena lähes 24 000 ihmistä.

Lue artikkeli
Uutinen
Janne Alho Turun kiinteistömarkkinasta: ”Kasvun jatkumiseksi tarvitaan yhä lisää uudisrakentamista”

Janne Alho Turun kiinteistömarkkinasta: ”Kasvun jatkumiseksi tarvitaan yhä lisää uudisrakentamista”

Mitä Suomen kiinteistömarkkinassa tapahtui vuonna 2018? Kuinka Turku pärjää sijoituksista käytävässä kilpailussa ja minkälainen on Teknologiakiinteistöjen tilanne vajaakäyttöasteella mitattuna? Vuosi 2018 oli jälleen aktiivinen transaktiovuosi Suomen kiinteistömarkkinassa. Käänne heikompaan talouskasvuun ei näkynyt vielä kiinteistömarkkinassa sen...

Lue artikkeli
Uutinen
Vuoden 2018 vuosikatsaus on julkaistu

Vuoden 2018 vuosikatsaus on julkaistu

Tällä kertaa Teknologiakiinteistöjen vuosikatsauksessa ääneen pääsivät yhtiön toiminnan takaa löytyvät ihmiset, jotka kertovat kaiken mitä vuonna 2018 tapahtui. Vuoteen mahtui muun muassa valtava määrä toimitilakyselyitä, Kampuksen rakentamista, osakeannin valmistelua sekä runsaasti erilaisia tapahtumia.

Lue artikkeli
Uutinen
Teknologiakiinteistöille uusi hallitus

Teknologiakiinteistöille uusi hallitus

Teknologiakiinteistöt valitsi 4.4. järjestetyssä yhtiökokouksessaan uuden hallituksen. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen sekä Hemsön strategia- ja transaktiojohtaja Gustav Björkman. Hallitustyöskentelyn yhtiössä jättää Risto Korpela. Hallituksen vanhoina jäseninä jatkavat Christian Backholm, Tuomas Heikkinen,...

Lue artikkeli
Uutinen
Hemsö sijoitti 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin

Hemsö sijoitti 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin

Teknologiakiinteistöt sai osakeannin myötä kaksi uutta omistajaa ja sen oma pääoma nousi 129 miljoonaan euroon.

Lue artikkeli
Uutinen
Earth Hour 2019 tiedepuistossa

Earth Hour 2019 tiedepuistossa

Turun Teknologiakiinteistöt osallistuu Earth Houriin tänäkin vuonna. Useista Turun tiedepuiston alueen kiinteistöistä sammuvat mainos- ja ulkovalot tunniksi lauantaina 30.3. kello 20.30. Näin Teknologiakiinteistöt tahtoo omalta osaltaan tehdä symbolisen eleen yhteisen ilmastomme puolesta ja ilmaista huolensa ympäristön tilasta.

Lue artikkeli
Uutinen
Unica ICT-Cityn ja Kampuksen ravintolatoimijaksi

Unica ICT-Cityn ja Kampuksen ravintolatoimijaksi

Turkulainen ravintola-alan yritys Unica tulee ravintolatoimijaksi Joukahaisenkadulla sijaitsevaan ICT-Cityyn sekä sen viereen parhaillaan rakennettavaan Kampukseen. Unican valinta palveluntarjoajaksi tapahtui Teknologiakiinteistöjen järjestämän kilpailutuksen kautta. Kilpailussa tarjoukset saatiin viideltä eri toimijalta. Voittajan valinta perustui sen...

Lue artikkeli
Uutinen
Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa otettiin hyöty irti elokuvista

Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa otettiin hyöty irti elokuvista

Keskiviikkona 27.2. kokoonnuttiin Vierailukeskus Joen Cave-teatteriin, jossa aamiaistapahtuman aiheena oli elokuvatuotantojen ja yritysten välinen yhteistyö. Turku Science Park Oy:n alaisen elokuvakomission puolesta paikalla olivat Annukka Toivonen ja Lotta Mujo, jotka kertoivat erilaisita yhteistyötavoista, sekä miten yritykset voivat hyödyntää myös kaksi...

Lue artikkeli
Uutinen
Nordea investoi vahvasti Varsinais-Suomeen – uusi osaamiskeskus Turun tiedepuistoon

Nordea investoi vahvasti Varsinais-Suomeen – uusi osaamiskeskus Turun tiedepuistoon

Nordea perustaa Turun tiedepuistoon uuden, pohjoismaisestikin merkittävän finanssialan osaamiskeskuksen. Tavoitteena on keskittää sinne henkilöasiakasliiketoiminnan etäpalveluja. Uusi yksikkö on tarkoitus avata syksyllä 2020.

Lue artikkeli
Uutinen
Hemsö sijoittaa 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin

Hemsö sijoittaa 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin

Ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö Hemsö ostaa Turun kaupungin sosiaali- ja terveyskiinteistöt sekä sijoittaa 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin. Sijoituksen myötä Hemsöstä tulee Turun Teknologiakiinteistöjen toiseksi suurin omistaja 34,8 prosentin osuudellaan. Suurimpana omistajana säilyy Turun kaupunki 35,4 prosentin omistusosuudellaan....

Lue artikkeli
Uutinen
Turun tiedepuistoon tulee 300 uutta parkkipaikkaa

Turun tiedepuistoon tulee 300 uutta parkkipaikkaa

Turun tiedepuistoon saadaan parin vuoden sisällä 300 uutta parkkipaikkaa. Parkkipaikat tulevat tarpeeseen, sillä Veritaksen uuden pääkonttorin kaivuutöiden alettua Lemminkäisenkadulla, on TriviumCityn ja Kupittaan palloiluhallin parkkipaikoista pulaa.

Lue artikkeli
Uutinen
1 2