14.11.2016

Excelistä eteenpäin

Viikonloppuna on aikaa rentoutua – tulee tavattua ystäviä, laitettua hyvää ruokaa ja levättyä. Tämän jälkeen on maanantaina mukava palata toimistolle ja katsoa kalenterista, että mitä tuleva päivä ja viikko tuovat tullessaan. Minulla on tapana aikatauluttaa melko tarkastikin tehtävät työt kalenteriin, jotta kaikki tarpeellinen tulee tehtyä ja vieläpä ajallaan. Se, että asiat ovat jossain ylhäällä, vapauttaa myös aivokapasiteettia muihin tuottavampiin tehtäviin.

Olen ollut nyt reilu vuoden mukana taloushallinnon ohjelmiston vaihdosprojektissa. Iso ja monisyinen projekti kaiken kaikkiaan, mikä on kieltämättä tuonut oman pikku mausteensa aikataulun hallintaan. Alussa järjestelmää testattiin paljon ja saatiin perustoiminnot järjestykseen. Sen jälkeen on viilattu yksityiskohtia ja erikoistapauksia ja vieläkin mm. toimintojen virtaviivaistaminen on käynnissä. Mitä enemmän uudesta ohjelmistosta opin, sitä enemmän siitä pidän. Kaikkien näiden vaiheiden kautta työviikkoihin on mahtunut monenlaisia päiviä. Aamulla vilkaisu kalenteriin ei välttämättä ole antanut täyttä totuutta päivän sisällöstä. Enemmän sääntö kuin poikkeus on ollut se, että työpäivän päätteeksi tulee leikkisästi todettua, että takana on ”normipäivä:” kaikki kalenteriin merkityt työt ovat tekemättä, mutta paljon muuta on kyllä tullut tehtyä.

Tämän vuoden aikana on tottunut siihen ajatukseen, että kaikki ei päivän mittaan mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Aikaisemmin rutiineista pitävänä taloushallinnon ammattilaisena voin ilokseni kuitenkin todeta, että siinä tämän työn suola juuri on, että päivät ovat erilaisia. Onneksi Turun Teknologiakiinteistöt haluaa seurata aikaansa ja kehittyä sen mukana, koska sen myötä meillä työntekijöilläkin on parhaat mahdolliset puitteet kantaa oma kortemme yhteiseen kekoon!

Motivoitunutta maanantaita,
Maija

 

Tagit: Blogi

Ota yhteyttä