Inspiroivia asiakastapaamisia ja onnistuneita tilaratkaisuja

Inspiroivia asiakastapaamisia ja onnistuneita tilaratkaisuja

Sopivan toimitilan etsintä alkaa useasti siten, että asiakas kertoo minulle yrityksestään ja tarkan tilatarpeensa. Asiakas tarvitsee kolmensadan neliön toimitilaa, jossa on kaksi neuvottelutilaa ja viisi huonetta, keittiö, wc-tilat ja mielellään suihkutila. Minulla ei ole aina heti tarjota valmista tilaa, mutta vakuutan asiakkaan siitä, että tapaaminen kannattaa joka tapauksessa.

Seuraavien kysymysten kautta pääsen hyvin eteenpäin lopullisen tilaratkaisun etsimisessä:

Miten nykyiseen tilaratkaisuun on päädytty?
Mikä tilassa toimii ja mikä ei?

Millaista kokemusta on työskentelystä erilaisissa tiloissa tai onko keskusteltu mahdollisesta muutoksesta?
Toisinaan tulee ilmi, että on kokeiltu avokonttoria huonolla menestyksellä metelin ja sekamelskan keskellä. Tällöin on mahdollisesti unohtunut, että avotilat ja monitoimitilat toimivat vain oikein toteutettuna huomioiden muun musassa akustiikka, hiljaiset vetäytymistilat ja toimivat taukotilat rennommalle oleskelulle. Toisaalta jokaiseen työhön avotila tai monitoimitila eivät ole sopivia.

Ovatko kaikki henkilöstöstä päivittäin paikalla?
Joskus hyödynnetään joustavia yhteiskäyttöisiä työpisteratkaisuja.

Millaisia tilajakoja tarvitaan?
Työskennelläänkö jatkuvasti tiimeissä vai riittäväkö ryhmätyötilat, onko puhelintyötä tekeviä ja tarvitsevatko johtajat oikeasti omat huoneet?

Kutsutaanko asiakkaita tilaan?
Tarvittaessa voidaan luoda julkisia ja yksityisempiä työskentelyalueita.

Mikä on neuvottelutilojen todellinen tarve?
Tarvitaanko monta neuvottelutilaa, vai riittäisikö yksi siirtoseinällinen neuvottelutila ja mahdollisuus varata lähialueelta tarvittaessa neuvottelutiloja erikseen?

Keskitytäänkö liikaa neliövuokraan eikä kokonaiskustannuksiin?
Tehokkaissa tiloissa ei makseta turhasta ja kokonaiskustannukset ratkaisevat.

Kerron asiakkaalle lisäksi muiden kokemuksista ja käyn esittelemässä erilaisia valmiita tilaratkaisuja. Parhaimmillaan asiakas poistuu tapaamisestamme innostuneena täynnä uusia ideoita. Itse olen tyytyväinen, jos olen saanut asiakkaan pohtimaan tilatarvettaan uudella tavalla sekä ehkä haastamaan omia näkemyksiään.

Asiakkaan ilmoittama kolmensadan neliön tilatarve on voinut muokkautua räätälöidyksi reilun kahdensadan neliön toimitilaksi. Tilat ovat tehokkaat, ja kokonaisuutta tukevat alueen palvelut kuten aulapalvelut, kokous- ja sosiaalitilat.

Hyvää syksyä ja nähdään tila-asioiden merkeissä!
Julia

Lue myös

Viikon vastaantulijat opiskelevat oikeustiedettä ICT-Cityssä

Viikon vastaantulijat opiskelevat oikeustiedettä ICT-Cityssä

ICT-Cityn aulasta löytyvät oikeustieteiden opiskelijat Aino ja Saana.

Lue artikkeli
Blogi
Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa ennakoitiin tulevaisuuden töitä ja työympäristöjä

Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa ennakoitiin tulevaisuuden töitä ja työympäristöjä

Teknologiakiinteistöjen Yritystä kehiin -aamiaistapahtuma järjestettiin keskiviikkona 19.10. teemalla tulevaisuuden työt ja työympäristöt. Yli sata kuulijaa oli saapunut paikalle Mauno BioCityyn kuulemaan alan asiantuntijoita ja nauttimaan maukasta aamiaista.

Lue artikkeli
Uutinen
Lounaalla Turku Science Parkissa: kotiruokaa Snack-Cityssä

Lounaalla Turku Science Parkissa: kotiruokaa Snack-Cityssä

DataCityssä nälkäisiä lounastajia palvelee Turun ammatti-instituutin kaksi ravintolaa sekä kahvila. Lounaskriitikot Jari, Marko ja Noora suuntasivat tällä kertaa B-portaan aulan Snack-Cityyn, joka on toiminut lounasravintolana 90-luvun alusta, aina DataCityn valmistumisesta lähtien.

Lue artikkeli
Blogi