Lounaalla Turku Science Parkissa: aitoa meksikolaista Mex-Mexissä

Lounaalla Turku Science Parkissa: aitoa meksikolaista Mex-Mexissä

Lounastestiryhmämme päätti reippailla toimistolta muutaman korttelin päähän Itäiselle Pitkäkadulle, jossa sijaitsee ravintola Mex-Mex. Testaajiksi lähtivät Teknologiakiinteistöiltä Julia, Hele ja Noora, joista vain Noora oli käynyt Mex-mexin lounaalla aikaisemmin. Julialle ja Helelle paikka oli uusi tuttavuus, joskin molemmat olivat kyllä kuulleet kehuja lounaasta.

Ravintola on avattu alkuvuonna 2015 ja sen omistaa Meksikosta kotoisin oleva Eder Rodrigues, joka itse häärii päivittäin paikan keittiössä tarjoilija apunaan. 

Testiryhmän tullessa 30-paikkaisessa ravintolassa oli vielä hyvin tilaa, vaikka muitakin lounasseurueita oli jo paikalla.

– Tila on siisti ja sisustus on rento ja raikas. Olen mennyt tästä monta kertaa ohi ja ajatellut tulevani testaamaan lounasta, Julia kertoi.

Lounas on päivittäin vaihtuva kolmen ruokalajin lounas. Testipäivänä listalla oli alkuruokana linssikeitto, pääruokana peruna-liha-quesadilloja ja jälkiruokana espanjalaista paahtovanukasta.

Ravintolassa on pöytiintarjoilu, mikä on piristävä poikkeus lounaspaikoissa. Alkukeitto tuotiin pöytään tuossa tuokiossa.

Testiryhmä on yllättynyt linssikeiton mausta: makua ja rapsakkuutta pehmeään keittoon tuo kuivattu sipuli sekä korianteri.

– Alkukeitto tuli ihanalla lautasella ja on tosi hyvää! Tämä on erilainen linssikeitto positiivisella tavalla. Myös konsepti kokonaisuudessaan tuo vaihtelua muihin lounaspaikkoihin: Facebookista voi katsoa päivän menuun ja onko se omaan makuun sopiva, arvioi Julia.

– Tyypillisesti linssikeitosta tulee mieleen mieto maku, mutta tässä on onnistuttu. Sopiva annos ruokahalun herättelijäksi, Noora sanoi.

Pääruokana tarjoiltiin peruna- liha-quesadilloja. Annokseen kuului kaksi quesadillaa lisukkeineen – lautasella oli sekä miedompia että tulisempia makuja, jotka sopivat hyvin yhteen.

– Näyttää jännittävältä, maistuu hyvältä! Julia kommentoi.

Erillisenä lisukkeena tuli tulinen vihreä chilikastike. Quesadillojen lisäksi lautasella oli papulisuketta sekä guacamolea, joka sai testiryhmältä erityisesti kiitosta.

– Tässäkin on reippaasti korianteria ja itsetehty quacamole on erinomaista. Quesadillan täytteesta tulee ehkä mieleen moussaka, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia, totesi Hele.  

Jälkiruoaksi tarjottiin paahtovanukasta. Lautasella oli sen lisäksi mustikan makuista rahkajugurttia ja kinuskia, sekä päällä rapeita keksinmuruja. Myös cappuccino ja tavallinenkin kahvi maistuivat lounaan lopuksi.


Testiryhmä oli tyytyväinen lounaaseen. Kaikki saivat vatsansa tuli täyteen, mutta kokonaisuus ei ollut kuitenkaan liian tuhti. Myös lounaan hinta-laatu -suhde oli kohdallaan, tosin kahvin puuttuminen lounaskokonaisuudesta jakoi mielipiteitä.

– Tulen ehdottomasti uudelleen ja suosittelen muillekin! Rento ja täyttävä lounas vain kävelymatkan päässä BioCitystä, Julia kokosi sanoiksi kaikkien testaajien ajatukset.

Mexican Restaurant Mex-Mex
Itäinen Pitkäkatu 30
Lounas arkisin klo 11-15
Hinta 10€
Mex Mexin lounaslistat Facebookissa

Lue myös:
Aitoja makuja La Caffettierassa
Kiinanmuuri - kiinalaista ruokaa suomalaisella twistillä
Vaihtelua tarjoava Aschan

Turku Science Park on täynnä mielenkiintoisia lounasravintoloita Unicoista Maunoon, Turun ammatti-instituutin oppilaskeittiöstä kiinalaisiin ja italialaisiin makuihin. Lounaalla Turku Science Parkissa -sarjassa Turun Teknologiakiinteistöjen kokeneet ”melkein ravintolakriitikot” käyvät syömässä alueen ravintoloissa ja kertovat kokemuksiaan niistä.

Lue myös

Viikon vastaantulija löytyy City-Labin syysnäyttelystä

Viikon vastaantulija löytyy City-Labin syysnäyttelystä

Lue artikkeli
Blogi
Fölin liikkuva myyntipiste tulee Turku Science Parkiin

Fölin liikkuva myyntipiste tulee Turku Science Parkiin

Kuljetko bussilla Turku Science Parkiin? Millä bussilinjat tuovat Turku Science Parkin alueelle? Jäikö bussikortti taas lataamatta, tai onko kortti vielä hankkimatta?

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulijana tuore turkulainen Roosa

Viikon vastaantulijana tuore turkulainen Roosa

Heippa! Kuka olet ja mitä teet täällä?

Lue artikkeli
Blogi