Marjo valmentaa tulevaisuuden yrittäjiä

Marjo valmentaa tulevaisuuden yrittäjiä

Tämän viikon vastaantulija tavattiin DataCityssä sijaitsevassa Turun ammatti-instituutin hyvinvointikeskus Wisiossa.

Kuka olet ja mitä teet täällä?
Olen Marjo Sjöholm. Toimin hyvinvointikeskus Wisiossa DataCityssä ammatillisten aineiden ohjaajana eli ohjaan parturi-kampaaja- sekä kosmetologiopiskelijoita.

Mikä Wisio on?
Wisio on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden valmennustila eli paikka, jonne osa opiskelijoista pääsee harjoittelemaan yrittäjänä toimimista ja jossa opiskelijoiden on mahdollista suorittaa työssäoppimisjaksoja. Täällä Wision hyvinvointikeskuksessa tarjotaan parturi-kampaamon ja kosmetologin palveluita edulliseen opiskelijahintaan. Olemme auki joka arkipäivä klo 8-16. Meiltä saa ajan melko lyhyelläkin varoitusajalla, koska asiakkaita otetaan koko ajan. 

Minkälainen tausta sinulla on?
Olen koulutukseltani kosmetologi sekä parturi- ja kampaajamestari eli olen suorittanut hiusalan erikoisammattitutkinnon. Wisiossa olen työskennellyt sen perustamisesta lähtien eli vuoden 2017 alusta. Minulla on hyvin pitkä tausta yrittäjyyteen, sillä toimin ennen Wisoon tuloani yrittäjänä ja teen edelleen iltaisin töitä omassa yrityksessäni.

Minkälaista työskentely opiskelijoiden ohjaajana on?
Tosi kivaa, tykkään valtavasti. Opiskelijoiden pitää ansaita paikkansa, jotta he pääsevät harjoitteluun Wisioon, eli täällä työskentelevät ovat menestyneet hyvin opinnoissaan. Opiskelijat saavat itsenäisesti tehdä työn, mutta tarpeen vaatiessa olen tukena ja apuna.

Miten asiakkaat kokevat opiskelijoiden työn?
Jotkut ihmiset ovat epävarmoja ja miettivät, uskaltavatko tulla tänne, kun taas toiset ajattelevat, että täällä tehdään paljon tarkempaa työtä, koska täällä on koko ajan ohjaaja paikalla, joka viime kädessä vastaa siitä, että asiakas päästetään ulos ovesta. Pääsääntöisesti tänne tullaan erittäin mielellään, mihin varmasti vaikuttaa se, että meillä hintataso on niin paljon alhaisempi kuin tavallisella kampaajalla tai kosmetologilla.

Minkälaisia vinkkejä antaisit yrittäjyydestä haaveileville?
Tärkeintä on, että ihmisellä on halu ja polte työntekoon sekä itsensä kehittämiseen. Ajattelen, että riippumatta siitä, missä ammatissa ihminen on, ei hän koskaan ole valmis. Itsekin käyn edelleen säännöllisesti koulutuksissa. Pystyn paremmin ohjaamaan opiskelijoita, kun teen myös itse töitä ja säilytän otteen niiden tekemiseen. Yrittämisessä parasta on vapaus, mutta tietysti siihen kuuluu myös paljon vastuuta. Kannatan lämpimästi yrittäjyyttä, mutta siihen pitää olla tietty visio, halu ja polte.

Lempipaikkasi Turun tiedepuistossa?
Taito-ravintola. Parturi-kampaajille kehittyy äärimmäinen nopeus syömiseen, koska ruoka syödään yleensä esimerkiksi silloin, kun on hiusvärin vaikutusaika. Tänään oli ihan loistavaa ruokaa Taito-ravintolassa ja huomasin, että tulin syöneeksi sen hirveän nopeasti. Kunpa sitä joskus osaisi pysähtyä ja nauttia ruuasta!

Parasta juuri nyt?
Sain äsken kuulla vanhimmalta tyttäreltäni, joka odottaa vauvaa, että kaikki on hyvin.

Täydennä lausetta: Jos minä saisin päättää…
…TPS:n jääkiekkojoukkue voittaisi Suomen mestaruuden!

Pyörä, bussi, auto vai omat jalat?
Auto. Minulla ei ole parkkipaikkaa tässä tiedepuiston alueella, mutta aika lähellä on, joten pysäköinti ei ole minulle mikään ongelma.

Terveisiä täällä liikkuville ihmisille?
Tulkaa parturiin, kampaajalle ja kosmetologille! Erityisesti kaipaamme miesasiakkaita, koska heidän hiuksiaan opiskelijat pääsevät leikkaamaan Aninkaisten koulutalossa hyvin vähän.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
Vanhin tyttäreni tulee miehensä kanssa Turkuun ja menemme syömään Tårgetiin. Sunnuntaina koitan levätä.

Kiitos haastattelusta Marjo ja rentouttavaa viikonloppua!

Lue myös:
Turkulaisten rakastama Tomi
Bill vaihtaa kiinteistöt it-maailmaan
Minulla ei ole sukkahousut liian kireällä

Lue myös

Käsilläseisova konsultti

Käsilläseisova konsultti

Tämän viikon vastaantulija vietiin tutustumaan Vierailu- ja innovaatiokeskus Jokeen.

Lue artikkeli
Blogi
Turun Teknologiakiinteistöt osakkaaksi Monttu Ventures -sijoitusyhtiöön

Turun Teknologiakiinteistöt osakkaaksi Monttu Ventures -sijoitusyhtiöön

Turun Teknologiakiinteistöt osallistui Monttu Ventures Oy:n perustamisosakeantiin vuoden 2018 alussa. Teknologiakiinteistöistä tuli näin yksi yhtiön yritys- ja yhteisökumppaneista, jotka tarjoavat Monttu Venturesille tai se kohdeyritykselle palveluitaan.

Lue artikkeli
Uutinen
Elokuvapäivä Turun tiedepuistossa 8.3.

Elokuvapäivä Turun tiedepuistossa 8.3.

Koko Turku muuttuu jälleen elokuvanäyttämöksi torstaina 8.3.2018!

Lue artikkeli
Tapahtuma