Teknologiakiinteistöjen henkilöstöhallinnosta vastaa yhtiölakimies Maaria Salmenpohja.

08.08.2019

Saako töissä olla näin kivaa?

Teknologiakiinteistöissä työskentely on erään työntekijämme mukaan ”kuin mökkiporukalla töitä tekisi”. Mikä on työyhteisön hyvän hengen salaisuus, Teknologiakiinteistöjen henkilöstöhallinnosta vastaava yhtiölakimies Maaria Salmenpohja?

- On vaikea nimetä yhtä ainutta asiaa, josta hyvä henkemme johtuisi. Kyse on kokonaisuudesta, jossa on mukana sopivasti huumoria, räiskyviä persoonia sekä valtava into saada aikaiseksi isoja asioita.

Teknologiakiinteistöissä työskentelee tällä hetkellä 24 henkilöä ja määrä on edelleen kasvamassa loppuvuotta kohden. Henkilökunnan lukumäärä on lisääntynyt muutaman viime vuoden aikana merkittävästi. Samaan aikaan yhtiön toiminta on laajentunut ja totutut toimintatavat ovat olleet jatkuvassa murroksessa. Muutoksenkin keskellä henkilökunnan vaihtuvuus on kuitenkin ollut erittäin pientä ja sairauspoissaolot pysyneet vähäisinä.

On vaikea nimetä yhtä ainutta asiaa, josta hyvä henkemme johtuisi.

- Muutoksen ytimessä on lopulta ihminen. Jos ihminen kokee tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus ja jos hän pystyy vaikuttamaan työnsä sisältöön, on hän myös valmiimpi kohtaamaan vaativat muutostilanteet. Edellytyksenä tälle on kuitenkin muutoksen laadukas läpivienti, joka kulminoituu johtamiseen, pohtii Maaria.

Työhyvinvointikyselyssä kiitettäviä tuloksia

Teknologiakiinteistöissä henkilökunnan palkitsemiskokonaisuuteen kuuluu kilpailukykyisen palkan lisäksi joukko muita henkilöstöetuja, kuten kattava työterveyshuolto ja vakuutusturva sekä monipuoliset osaamisen kehittämismahdollisuudet. Lisäksi käytössä on bonuskannustinjärjestelmä, jonka tavoitteet mukailevat yhtiön strategisia päämääriä.

Mielestäni työhyvinvointi on seurausta työn ja sen tekemisen kehittämisestä.

Työntekijöiden hyvinvointia ja työkykyä kartoitetaan vuosittaisella ParTy® -työhyvinvointikyselyllä.  Viimeisimmän kyselyn tulokset olivat kautta linjan kiitettäviä. Kehitettävääkin löytyi: ensisijaiseksi kehityskohdaksi nostettiin sisäisen tiedonkulun parantaminen. Tämän seurauksena esimerkiksi koko henkilökunta sitoutui käyttämään projektinhallintatyökalua, palaverikäytäntöjä terävöitettiin ja aloitettiin intranetin käyttöönotto.

- On lähes klisee todeta, että henkilöstön hyvinvointi on suorassa yhteydessä työnantajan tuottavuuden kasvuun ja yrityksen menestykseen. Kaikista yhteisistä aktiviteeteistamme huolimatta en kuitenkaan usko suoranaiseen työhyvinvoinnin kehittämiseen. Mielestäni työhyvinvointi on seurausta työn ja sen tekemisen kehittämisestä.

Henkilöstöhallinto uudistuksen kohteena

Teknologiakiinteistöissä vahvistettiin viime vuonna henkilöstöpolitiikka, jonka periaatteita koko henkilöstö noudattaa. Lisäksi luotiin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma, jonka tarkoituksena on henkilöstön voimavarojen, innostuneisuuden ja ammatillisen osaamisen tukeminen.

Työyhteisömme perheenomaista yhteishenkeä on vaikea sanoin kuvata, ja jäänkin usein miettimään, saisiko töissä edes olla näin kivaa.

Yhtiössä on myös otettu käyttöön HR-järjestelmä, joka tukee raportointia ja henkilöjohtamista. Työntekijät puolestaan perustivat TTK-Opiston, jossa jaetaan tietoa kunkin osaamisalueista. Henkilöstö on jopa sitoutunut järjestelmään toisilleen urheilutuokiota niin, että yhteistä liikuntaa on parhaimmillaan kolme tuntia viikossa.

-  Työpäivät ovat usein hyvin hektisiä. Vahva keskinäinen huumori ja ryhmässä tekemisen ilo selkeiden päämäärien eteen kantavat kiireen ja stressin yli. Kommunikoimme suoraan ja avoimesti myös ongelmakohdista toisen kunnioitusta ja arvostusta unohtamatta. Työyhteisömme perheenomaista yhteishenkeä on vaikea sanoin kuvata, ja jäänkin usein miettimään, saisiko töissä edes olla näin kivaa, Maaria päättää.

Ota yhteyttä