Päättämättömyyskin on päätös

Päättämättömyyskin on päätös

Kehittyvän ja toimivan kokonaisuuden perustana on aina vahva ja positiivisesti ajatteleva yhteisö. Yhteisö, jossa kriittisen keskustelun perusteella pyritään löytämään yhteinen ja kaikkia kunnioittava kompromissi. ”Oikeassa oleminen" ja sitä kautta omien näkemysten sekä asioiden junttaaminen vaatii onnistuakseen aina heikomman osapuolen, jonka valta, kyky tai jopa halu tuoda oma näkemys esiin ei riitä. Mikä yhteisö voi edetä kestävästi pelkästään heikompia käskyttämällä? Tai mitä tapahtuu tilanteessa, jossa kyseistä valta-asemaa ei ole? Tasa-arvoinen, mutta jääräpäinen asetelma luo ainoastaan taantumusta. Mikään ei mene eteenpäin, eikä saada mitään lisää.

Omien näkemysten puolustaminen sekä itselle tärkeiden asioiden voimakas eteenpäinvieminen on eri asia, kuin raivopäinen juupas-eipäs -jankkaaminen. Kehitys vaatii omien asioiden eteenpäin viemisen tueksi kyvyn kuunnella ja ymmärtää, sekä kyvyn kunnioittaa eri näkemyksiä ja ennen kaikkea halun ratkaista myös vastapuolen tarpeet riippumatta siitä kuinka tärkeinä niitä itse pitää. Heti, kun pystyt tarjoamaan vastapuolelle sen, mitä hän tarvitsee, tiedät saavasi myös sen mitä itse haluat. 

Hyvin usein tehdään virheellinen päätelmä, että kompromissiin ei päästä. Kuvitellaan, että osapuolten tarpeet ovat täysin vastakkaisia. On totta, että tilanne yksittäisen kysymyksen suhteen voi olla näin, mutta maailma ei ole rivi toisistaan riippumattomia asioita. Asiat ja varsinkin kyseisestä asiasta päättävät osapuolet ja heidän näkemyksensä koostuvat kokonaisuuksista ja eri tarpeista. Tunnistamalla kokonaisuudet sekä lisäämällä kakkuun jaettavaa, päästään usein monisyisempään tilanteeseen, jolloin osapuolet arvioivat omalta kannaltaan mitä tehdä. Syntyy tilanne, jossa kokonaisuuden kannalta aikaansaadaan kompromissi ja samalla ratkaistaan yksittäiset asiat. Isommasta kakusta riittää useammalle jaettavaa.

Esimerkki jääräpäisestä oikeassa olemisesta on meille turkulaisille rakas toriparkkimme. Hankkeeseen liittyy monia asioita, joista kaikkien osapuolten voidaan olettaa olevan samaa mieltä. Kaikki haluavat kehittää koko kaupungin lisäksi myös kaupungin ydinkeskustaa. Jokirannan ja esimerkiksi Vähätorin osalta tehdyt toimet ovat onnistuneet erinomaisesti. Ydinkeskustan tilanne on Nuorkauppakamarin järjestämästä Pop-Up Turusta huolimatta vähintäänkin huolestuttava. Huolestuttava, vaikka yhdessä haluamme kävelykadut sekä helppopääsyisen ydinkeskustan. Kaikkien tavoite on ollut viihtyisä ihmisten keskusta. 

Olemmeko onnistuneet tavoitteissamme? Emme, vaan olemme onnistuneet jäädyttämään ydinkeskustan kehityksen vuosikymmeniksi - pois lukien yksittäisten sijoittajien yksittäiset hankkeet - ilman, että kukaan on halunnut sitä. Voidaan jopa puhua lähes kaikkien yksittäisten tavoitteiden osalta epäonnistumisesta, mitä kukaan ei ole halunnut viedessään omia perusteltuja näkemyksiään eteenpäin. 

En toivo, että palaamme entiseen sulle mulle -politiikkaan, mutta toivon, että muutamme asennettamme emmekä tulevaisuudessa kaiva näin syviä poteroita omien ajatustemme turvaksi. Meidän tulee päästä tilanteeseen, jossa kriittisen keskustelun jälkeen tehdään odottamisen sijaan ratkaisuja. Päättämättömyys on myös päätös: päätös jäädä entiseen. 

Mikko Lehtinen
Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja

Lue myös

Polarputki muuttaa Werstaaseen

Polarputki muuttaa Werstaaseen

Terästukkuliike Polarputken Turun toimisto muuttaa joulukuussa Werstaaseen Turku Science Parkiin. Yritys työllistää 53 henkilöä, joista Turun myyntikonttorissa työskentelee kaksi, Sari Orrensalo ja Christian Lindblom.

Lue artikkeli
Uutinen
Q-Park tiedottaa: ICT-Cityn pysäköintijärjestelyt muuttuvat 1.10.

Q-Park tiedottaa: ICT-Cityn pysäköintijärjestelyt muuttuvat 1.10.

ICT-Cityn (Joukahaisenkatu 7) ja Lemminkäisenkatu 22:n ulkokentistä tehdään erillinen yhtenäinen pysäköintialue, joka otetaan käyttöön 1.10.2015. ICT-Cityn päädyn vieraspysäköintialue sekä Lemminkäisenkatu 22:n tontti yhdistetään yhdeksi pysäköintialueeksi, jonne asennetaan lippuautomaatti. Automaatti sijaitsee Datakulman päädyssä. Maksuvaihtoehtoina...

Lue artikkeli
Uutinen
Ville

Ville

Kuka olet ja millä asioilla liikut?

Lue artikkeli
Blogi