Vierivä kivi ei sammaloidu

Vierivä kivi ei sammaloidu

Aloitin nykyisessä tehtävässäni Turun Seudun Kehittämiskeskuksessa tammikuussa 2013. Kädessäni oli hankehakemus eli tulevan työni kuvaus, jossa luki: "Tulevaisuuden vierailukeskukset tarjoavat ammattimaisen tavan esitellä toimintaa vierailijoille sekä tulevaisuudessa myös osaavan työvoiman rekrytoimiseen. Vierailukeskukset vastaavat myös tarpeeseen käyttäjäkokemusten keräämiselle sekä asiakkaiden osallistumiselle tuotekehitykseen."

Nyt kolme vuotta myöhemmin, tammikuussa 2016, vierailu- ja innovaatiokeskushanke julkistettiin lehdistötilaisuudessa. Reilu vuosi sitten vierailu- ja innovaatiokeskus -hanke lähti etenemään vauhdilla. Turun Teknologiakiinteistöt innostui ajatuksesta ja aluetta kehittävää uudisrakennushanketta lähdettiin suunnittelemaan Turku Science Parkiin. Matkan varrelle on kuitenkin mahtunut ideointia, epävarmuutta, suunnanmuutoksia, umpikujia, onnistumisia ja oivalluksia yhteistyön tekemisen vaikeudesta. Miksi? Koska koko ajan on ollut kyse aivan uudenlaisen toimintamallin rakentamisesta ja idean myymisestä muille: showroom, joka esittelee alueen elinkeinoelämää, yrityksiä ja koulutusta kokonaisvaltaisesti.

Uusien ajatusten ja uudenlaisten toimintatapojen läpisaaminen onkin se haastavin juttu. Uusia ideoita kyllä luovilla ihmisillä tuppaa ilmaantumaan, mutta se, että muutkin uskaltavat innostua ja lähteä mukaan, se on työtä. Onhan meillä yleensä tapana luottaa vanhaan toimintatapaan. Vanhassa vara parempi, vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia ja muut lapsuudesta asti toistetut sanonnat kertovat ajattelutavoistamme. Vaatii rohkeutta ideoida uutta, ja vaatii uhkarohkeutta mennä esittämään se uusi tapa muille. Totesihan jo Julius Frontinus, arvostettu insinööri Roomassa 1. vuosisadalla, että: "Uskon, että kaikki keksimisen arvoinen alkaa olla jo keksitty. Uusille innovaatioille on enää hyvin vähän tilaa." I rest my case.

Hankkeen aikana olen tavannut pääpiirteissään kahta ihmistyyppiä: innostujia ja idean alasampujia. Nyt näyttää onneksi siltä, että innostujat ovat voittamassa 6-0, sillä vierailu- ja innovaatiokeskus on edennyt siihen pisteeseen, että liiketoimintamalli on syntynyt ja yhteistyökumppanuuksista neuvotellaan kuluvan kevään aikana. Myös lehdistö on osoittanut kiitettävästi kiinnostusta.

Uskon, että innostujat ovat ne, joiden avulla yritykset ja yhteiskunta selviää talouden taantumasta. Toki tarvitaan paljon muutakin, mutta asioiden näkeminen uudella tavalla ja uhkien muuttaminen mahdollisuuksiksi ovat avainasemassa. Pitää uskaltaa ideoida, innostua ja uskoa omiin ideoihinsa - vaikka joku toteaakin, ettei tuosta koskaan tule mitään. Vain sitä kautta syntyy uusia innovaatioita. Ideoiden alasampujilla on toki oma tärkeä roolinsa, he toimivat portinvartijoina. Mitään aivan päätöntä ei ulkomaailmaan päästetä, he ovat järjen ääni, he tuovat innovointiin realismin. Innostujien pitäisi vain pysyä enemmistössä.

Innostunutta kevättä!
Hele

Lue myös

Uusasiakashankintaa Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa

Uusasiakashankintaa Yritystä kehiin -aamiaistapahtumassa

Yritystä kehiin -aamiaistapahtuma järjestettiin keskiviikkona 30.3. ravintola Maunossa. Tapahtuman aiheena oli uusasiakashankinta. Paikalle saapui jälleen runsaasti osallistujia kuuntelemaan asiantuntijoita, keskustelemaan sekä nauttimaan maukkaasta aamiaisesta.

Lue artikkeli
Uutinen
Viikon vastaantulija: Teemu, kalastava palvelupäällikkö

Viikon vastaantulija: Teemu, kalastava palvelupäällikkö

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Teemu Nikula ja työskentelen Turun kaupungin IT-palveluissa palvelupäällikkönä. Toimistomme sijaitsee DataCityn A-portaan kuudennessa kerroksessa.

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija: Joanna, kiipeilevä koordinaattori

Viikon vastaantulija: Joanna, kiipeilevä koordinaattori

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Joanna Pylvänäinen ja työskentelen koordinaattorina Turku Bioimaging -organisaatiossa täällä BioCityn 5. kerroksessa.

Lue artikkeli
Blogi