Viikon vastaantulija Martti järjestää Tekniikan päiviä

Viikon vastaantulija Martti järjestää Tekniikan päiviä

Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä ICT-Cityssä?
Olen Martti Komulainen ja toimin viestintävastaavana Turun ammattikorkeakoulussa. Olen täällä, sillä järjestämme Turun Tekniikan päiviä ICT-Cityssä, tapahtuma on itse asiassa käynnissä parhaillaan. Eilen oli yrityksille suunnattu päivä ja tänään on koululaispäivä. Täällä aulassa on erilaisia ihmisen fysiologiaan liittyviä mittauspisteitä pyörimässä koululaisille kaiken aikaa. Huomenna on yleisöpäivä, joka on avoin kaikille. Koko päivän on yleisöluentoja eri terveysteknologian teemoista. Aulassa on myös terveystori, josta löytyy erilaisia kokeilupisteitä, muun muassa Zora-hyvinvointirobotti, kehonkoostumusmittausta ja monenlaisia toiminnallisia mittauspisteitä. Huominen tapahtumapäivä on avoin kaikille, eli tänne Joukahaisenkadulle voi tulla paikalle klo 9-16 välillä. Myös ravintola on auki, eli lounasta ja välipalaa saa saman katon alta.

Onko Tekniikan päiviä järjestetty täällä aiemmin?
Turun ammattikorkeakoulu on toista kertaa mukana, tapahtuma järjestettiin edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Tapahtuma toteutetaan joka toinen vuosi, ja edellisen tapahtuman teemana oli tietoteknologia tiedon valossa, nyt keskitytään terveysteknologian aiheisiin. Tekniikan päiviä järjestetään myös muissa kaupungeissa: Oulussa, Espoossa, Tampereella ja Turussa. Järjestäjinä toimivat paikalliset korkeakoulut sekä Tekniikan akatemia. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda teknologiaa ja sen saavutuksia yleisön tietoon hauskassa ja kiinnostavassa muodossa.

Mitkä odotukset teillä on tapahtuman suhteen?
Eilinen yrityksille suunnattu päivä meni hyvin, luentosalien paikat olivat käytännössä täynnä. Myös tänään koululaispäivänä on riittänyt vilskettä. Huomisesta ei tietenkään voi vielä sanoa, mutta kaksi vuotta sitten yleisöpäivänä tapahtumassa kävi 1200 ihmistä, joten ainakin sen verran kävijöitä odotamme myös tänä vuonna.

Miten pitkään Tekniikan päiviä on valmisteltu?
Valmistelut aloitettiin jo keväällä. Nyt viimeiset kaksi viikkoa on ollut kiireisintä aikaa. Päätyönäni teen muuta organisaatioviestintää, mutta tämä on ollut mukavaa vaihtelua ja mielekäs projekti toteuttaa monen korkeakoulun yhteistyönä.

Mitä tapahtuman tärppejä suosittelisit yleisölle?
Lauantaina klo 12 esiintyy espanjalainen taiteilija ja kyborgi Moon Ribas. Hänen sisälleen on operoitu maan värähtelyä aistivaa tekniikkaa. Hän tulee kertomaan, millaista on olla kyborgi, ihminen ja osittain robotti! Ribas on ainakin ennakkoon eniten odotettu esiintyjämme.

Teet viestintää ammattikorkeakoulussa. Missä työpisteesi siis sijaitsee?
Olen Sepänkadulla, eli Turun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön tiloissa. Kampuksia on toistaiseksi useita eri puolella kaupunkia, ja kovasti odottelemme uuden Kampuksen valmistumista tänne tiedepuiston alueelle!

Miten tuttu Turku Science Parkin alue on sinulle?
Kyllä tämä on jo tuttu paikka, sillä käyn täällä ICT-Cityssä vähintään kerran viikossa. Erityistä suosikkipaikkaa en osaa sanoa, mutta ICT:n Sodexo ja Maunon ravintolat ovat tuttuja.

Pyörä, bussi, auto vai omat jalat? Eli miten kuljet?
Nyt kun toin tavaraa tapahtumaan, niin tulin poikkeuksellisesti autolla. Aina muuten liikun pyörällä, ja meillä on Sepänkadulla henkilökunnan käytössä viisi kampuspyörää, joista kaksi on sähköpyörää. Tavallisimmin nappaan mukaan sähköpyörän, kun tulen tänne Sepänkadulta, sillä matka taittuu nopeasti ja helposti.

Terveisesi lukijoille?
Tulkaahan huomenna koko perheen voimin ICT-Cityyn! Täältä löytyy tekemistä myös lapsille, terveystorin pisteet, kuten hyvinvointirobotti ja liikuntalaatat soveltuvat mainiosti myös lapsille. Pienet ja myös isommat futarit voivat myös mitata, miten kovalla vauhdilla saa potkaistua jalkapalloa!

Kiitos haastattelusta Martti, hyviä Tekniikan päiviä ja viikonloppua!

Lue myös

Aulapalveluiden Eveliina on tuhansien tuntema blogitähti

Aulapalveluiden Eveliina on tuhansien tuntema blogitähti

Kuka olet ja mitä teet täällä? Olen Eveliina Huttunen. Olen Arkealla töissä, eli työskentelen Teknologiakiinteistöjen omistamien TriviumCityn ja BioCityn aulapalveluissa aulapalveluhenkilönä. Aloitin työskentelyn täällä Turku Science Parkissa vajaa kuukausi sitten. Arkealla aloitin kesällä ja ehdin ennen Science Parkiin siirtymistäni työskennellä kahdessa...

Lue artikkeli
Blogi
Viikon vastaantulija Anna-Maija luotsaa opiskelijoita yrittäjyyteen

Viikon vastaantulija Anna-Maija luotsaa opiskelijoita yrittäjyyteen

Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä DataCityssä? Olen Anna-Maija Lassila ja toimin yrittäjyysvalmentajana Turun ammatti-instituutissa. Järjestän eri koulutusalojemme opiskelijoille yrittäjyyden valmennusta. Toimintaamme kuuluvat yrittäjyyden valmennusleirit, joista nousee myös pop-up -toimintaa. Tarkoituksena on mahdollistaa kaikille opiskelijoille kokeilla...

Lue artikkeli
Blogi
Tervetuloa työmaakierrokselle Vierailukeskus Jokeen

Tervetuloa työmaakierrokselle Vierailukeskus Jokeen

Oletko ihmetellyt, mikä on tuo lasinen rakennus, joka kohoaa ICT-Cityn, ElectroCityn ja DataCityn väliin? Miltä näyttävät maisemat pyöreästä talosta katsottuna ja kenelle uusia tiloja tehdään? Nyt sinulla on mahdollisuus saada kaikki tämä selville ja vieläpä ennen muita.

Lue artikkeli
Tapahtuma