04.11.2016

Viikon vastaantulija on lisätyn todellisuuden suunnittelija

Viikon vastaantulijana tällä viikolla on Technology Resarch Centerilla työskentelevä Timo Korkalainen.

Hei! Mitä tänne kuuluu?

Hyvää. Olemme juuri julkaisseet ensimmäisen version Sanan seppä -pelistä, jonka parissa on nyt tehty töitä reilu vuosi.

Millaisesta pelistä on kysymys?

Jos ollaan aivan tarkkoja, kyseessä on ehkä ennemminkin lisätyn todellisuuden elokuva kuin varsinainen peli. Sanan sepässä pelaaja pääsee keskelle 1500- ja 1600-luvun tapahtumia ja ihmisiä. Pelissä kuvataan yhden suvun tarinaa noin sadan vuoden ajalta. Sen tapahtumapaikkana toimii Turun tuomiokirkko, jossa pelaaja liikkuu mobiililaiteensa kanssa ja voi sen kautta seurata tapahtumia.
Tarina esittelee aluksi päähenkilömme Hemmingin äidin, joka on pelin alkaessa vasta 14-vuotias. Pelin lopussa pelaaja tapaa Hemmingin omat lapset.

Miksi juuri tämä aika ja paikka?

Tämä liittyy reformaation 500-vuotismerkkivuoteen. Sanan seppä on osa MIRACLE (Mixed Reality Applications for Culture and Learning Experiences) -hanketta, jossa on mukana Turun yliopiston TRC:n lisäksi Turun yliopiston historian laitos, Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT. Lisäksi yhteistyökumppaneina ovat olleet muun muassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sekä Kirkkohallitus, joten aivan pienestä porukasta ei ole kysymys.

Mikä on ollut sinun roolisi tässä?

Olen toiminut lisätyn todellisuuden suunnittelijana. Se lopputuote, jonka pelaaja nyt näkee omalla laitteellaan, on vain jäävuoren huippu. Sen taustalta löytyy valtava infrastruktuuri, joka mahdollistaa pelin toiminnan. Olen ollut suunnittelemassa muun muassa sitä, mitä pelaaja tekee, miten peli toimii, mitä teknologioita käytetään sekä sitä, miten pelattavan tilan eli tuomiokirkon rajoitteet tulee ottaa huomioon.

Projektissa on ollut mukana suuri määrä osaajia. Esimerkiksi pelissä esiintyvien hahmojen vaatteet mallinsi historioitsija, jotta ne varmasti ovat oikeanlaiset. Meillä on ollut mukana käsikirjoittaja ja kymmenen näyttelijää ja ohjaaja. Näyttelijöiden liikkeet tallennettiin Motion Capture -tekniikalla Tampereen Tohlopissa ja siirrettiin sitä kautta itse peliin. TRC:n tehtävänä on ollut mm. koota erilaisten osaajien laatimat palaset yhteen

Millaiselle pelaajalle Sanan seppä on suunniteltu?

Pelin lähtökohtana on ollut kertoa reformaatiosta lisätyn todellisuuden keinoin. Peli on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille ja sitä on jo testattu opetuskäytössä. Oppilaat ovat pitäneet eritysesti siitä, että saavat liikkua kirkon eri puolilla ja myös opettajat ovat kiitelleet tätä. Ikähaarukka pelille voisi olla yläasteikäisistä ylöspäin. Peli muodostuu kahdeksasta kohtauksesta, jossa pelaaja kulkee ympäri tuomiokirkkoa. Koko pelin kesto on noin 30 minuuttia.

Joko peliä pääsee pelaamaan?

Sanan seppää voi jo käydä kokeilemassa Turun tuomiokirkossa siellä olevilla laitteilla. Sovelluskauppoihin se tulee marraskuun aikana ja sitten se on ladattavissa omaan laitteeseen. Peliä voi pelata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja sen on tarkoitus jäädä pelattavaksi myös juhlavuoden jälkeen. 

Ota yhteyttä