Anniina Savisalo arkkitehdiksi Teknologiakiinteistöille

Anniina Savisalo arkkitehdiksi Teknologiakiinteistöille

Arkkitehti SAFA Anniina Savisalo on aloittanut arkkitehtina Teknologiakiinteistöillä kesäkuun alussa. Hän vahvistaa kiinteistö- ja palvelutiimiä erityisalueenaan tilojen arkkitehtisuunnittelu ja tilamuutokset.

Savisalo on työskennellyt useassa arkkitehtitoimistossa Helsingissä ja Turussa. Hän on ollut osana arkkitehtityöryhmää muun muassa Helsingin Musiikkitalon työpiirustusvaiheessa LPR-Arkkitehdeilla sekä suunnitellut kerrostalokohteita Turussa ja Porissa. Savisalo on tehnyt myös myös pientalo- ja korjaushankkeita oman yrityksensä nimissä, mitä hän tekee edelleen.

Ennen Teknologiakiinteistöjä Savisalo työskenteli kuusi vuotta turkulaisessa Sigge Arkkitehdit Oy:ssä. Savisalon ja Teknologiakiinteistöjen yhteistyö alkoi vuonna 2013, kun hän suunnitteli Teknologiakiinteistöjen nykyisen toimiston BioCityn katutasossa.

– Yhteen toimistotilaan saatiin monta eri toiminnallisuutta. On hienoa nähdä monitilatoimiston toimivan hyvin käytössä. Neuvotteluhuoneet ovat yhdisteltävissä ja toimistoaulassa voi järjestää myös tilaisuuksia, joka oli myös suunnittelun lähtökohtana, Anniina Savisalo sanoo.

Myös vuosina 2014-2015 toteutettu Verohallinnon toimitilojen reilu 7000 neliömetrin saneeraushanke DataCityssä on Siggen suunnittelema, jossa Savisalo oli osana arkkitehtityöryhmää. Viimeisin ja laajin suunnittelutyö Savisalolle oli ElectroCityn suursaneeraushanke, joka valmistui vuoden 2016 lopussa. Hanke sisälsi muun muassa coworking-tila Werstaan, katutason ravintolatilan sekä edustustilat kiinteistön ylimmässä kerroksessa.

– ElectroCity on suosikkini: Werstasta oli mahtavaa suunnitella, sillä sain olla luomassa kokonaan uutta toimistomaailmaa ja -konseptia. Eri maailmoilla haluttiin tuoda iloa ja vaihtelevuutta jokapäiväiseen arkeen ja toisaalta kuvastaa maailman tämänhetkistä ristiriitaisuutta. Erilaisia teemavaihtoehtoja ja ideoita palloteltiin pitkään, ja lopulta päädyttiin näihin. Circusta ideoidessa oli mielessä ajatus ”Life is a Circus”, ja pääosin juhlakäyttöön suunnitellun tilan teemaa oli helppo lähteä siitä kehittämään, Savisalo taustoittaa.

Savisalolle Teknologiakiinteistöjen työympäristö ja ihmiset olivat tuttuja yhteisistä projekteista, joten työyhteisöön oli helppo tulla mukaan.

– Toiveissani on päästä kehittämään itseäni uusilla osa-alueilla ja mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea toimenkuvaan tulevaisuudessa kuuluu. On etuoikeus olla visioimassa ja kehittämässä kotikaupunkia ja Kupittaan sekä Turku Science Parkin ainutlaatuista aluetta. Siggellä toimin projektiarkkitehtina Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeen luonnosvaiheessa, ja sen hankkeen parissa jatkan parhaillaan myös Teknologiakiinteistöillä, Savisalo jatkaa.

Arkkitehdin työ on pohjimmiltaan asiakaspalveluammatti, ja Savisalo sanookin asiakkaan toiveiden yhdistämisen omien taiteellisten ja toiminnallisten visioiden kanssa olevan työn isoin haaste ja samalla mahdollisuus.

– Hyvä arkkitehti osaa katsoa ja saada asiakkaankin katsomaan nykyhetken lisäksi tulevaisuuteen. Parasta työssäni on asiakkaan toiveisiin ja lähtökohtiin eläytyminen ja niissä onnistuminen. Jokainen päivä on varsinkin tässä uudessa toimenkuvassa täysin erilainen!

Savisalo asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa Turussa, arkkitehti Pekka Pitkäsen suunnittelemassa 60-luvun rivitalossa.

– Vapaa-aikani tykkään viettää crossfit-salilla, ja lasten liikuntaharrastukset pitävät myös molemmat vanhemmat kiireisenä, Savisalo kertoo. 

Lisätietoja: 
Anniina Savisalo, Arkkitehti SAFA
040 5390 605
anniina.savisalo(a)teknologiakiinteistot.fi

Mikko Lehtinen, toimitusjohtaja
0400 960 626
mikko.lehtinen(a)teknologiakiinteistot.fi

www.teknologiakiinteistot.fi
www.linkedin.com/
www.facebook.com/teknologiakiinteistot
twitter.com/teknologiakiint
www.instagram.com/teknologiakiinteistot/?hl=fi

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turku Science Parkin sekä Turun keskustan alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka kehittää alueiden kiinteistöjä ja palveluita sekä vuokraa toimitiloja yrityksille ja yhteisöille. Yhtiön tavoitteena on olla kannattava ja kasvollinen yritys, joka tarjoaa asiakkailleen Suomen parhaan ympäristön toimia ja kehittyä. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Turun kaupunki, Turun Seudun Osuuspankki, Eläkevakuutusyhtiö Veritas, Stiftelsen för Åbo Akademi ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistamien kiinteistöjen pinta-ala on noin 150 000 m² ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 96 %.
 

Lue myös

Viikon vastaantulija odottaa Ultra Bran keikkaa

Viikon vastaantulija odottaa Ultra Bran keikkaa

Moikka! Kuka olet ja mitä puuhaat täällä?

Lue artikkeli
Blogi
Lounaalla Turku Science Parkissa: Makupareja Splizzeriassa

Lounaalla Turku Science Parkissa: Makupareja Splizzeriassa

Lounastestaajien kohteena oli alueen uusi tulokas Splizzeria, joka avautui Kiinamyllynkadulla kesäkuun puolivälissä.

Lue artikkeli
Blogi
Kesä Turku Science Parkissa

Kesä Turku Science Parkissa

Vaikka Turku Science Parkin alue alkaa hiljentyä kesän viettoon juhannuksen jälkeen, alue tarjoaa ruokaa ja juomaa kesää töiden parissa viettäville myös heinäkuussa.

Lue artikkeli
Uutinen