Earth Hour 2019 tiedepuistossa

Earth Hour 2019 tiedepuistossa

Turun Teknologiakiinteistöt osallistuu Earth Houriin tänäkin vuonna. Useista Turun tiedepuiston alueen kiinteistöistä sammuvat mainos- ja ulkovalot tunniksi lauantaina 30.3. kello 20.30. Näin Teknologiakiinteistöt tahtoo omalta osaltaan tehdä symbolisen eleen yhteisen ilmastomme puolesta ja ilmaista huolensa ympäristön tilasta.

Earth Hour järjestettiin ensimmäistä kertaa Australiassa vuonna 2007 ja Suomi on ollut mukana vuodesta 2009 alkaen. Tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä ympäristöystävällisempään elämäntapaan ja vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ilmastokriisin hillitsemiseksi. Valomerkki ilmaston puolesta annetaan lähes kaikissa maailman maissa sammuttaen valot tuhansista maamerkeistä ja miljoonista kodeista. Suomessa tapahtumaan osallistuu kymmeniä kaupunkeja ja satoja yrityksiä ja yhteisöjä, Turun Teknologiakiinteistöt muiden joukossa.

Kannustamme kaikkia osallistumaan Earth Houriin mahdollisuuksiensa mukaan ja vaikkapa lähtemään iltakävelylle pimenevään tiedepuistoon.

Earth Hourista voit lukea lisää tapahtuman verkkosivuilta. Tieto Turun tiedepuiston osallistumisesta löytyy tämän linkin takaa.

Lue myös

Hemsö sijoitti 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin

Hemsö sijoitti 50 miljoonaa euroa Turun Teknologiakiinteistöihin

Teknologiakiinteistöt sai osakeannin myötä kaksi uutta omistajaa ja sen oma pääoma nousi 129 miljoonaan euroon.

Lue artikkeli
Uutinen
Teknologiakiinteistöt tarjoaa asiakkailleen osallistumisen RunFestiin

Teknologiakiinteistöt tarjoaa asiakkailleen osallistumisen RunFestiin

Teknologiakiinteistöt tarjoaa jälleen tänä vuonna asiakkailleen osallistumisen liikuntatapahtuma RunFestiin, joka järjestetään Kupittaanpuistossa 13.6.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Anastasia ja Petra, generalistit uravalmennuksessa

Anastasia ja Petra, generalistit uravalmennuksessa

Keitä olette ja mitä teette täällä? Olemme Anastasia Kisialiova ja Petra Sirviö, Turun yliopiston työelämäpalveluiden uravalmennuksessa olevia opiskelijoita. Meillä on meneillään ”päivä töissä” -vierailu, joka liittyy kuusiviikkoiseen valmennusohjelmaamme. Kerroimme valmennuksen alussa kiinnostuksen kohteistamme ja tämän perusteella meille valittiin...

Lue artikkeli
Blogi