Janne Alho siirtyy vetämään Blue Industry Park -alueen kehittämistä

Janne Alho siirtyy vetämään Blue Industry Park -alueen kehittämistä

Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtaja Janne Alho siirtyy vetämään Turun telakan läheisyydessä sijaitsevaa Blue Industry Parkia. Blue Industry Parkista tavoitellaan Euroopan johtavaa meri- ja valmistavan teollisuuden tuotanto- ja innovaatiokeskittymää, joka tulee vastaamaan meriteollisuuden kasvutarpeisiin sekä edistämään alan kilpailukykyä. Tavoitteena on tuoda alueelle 100 yritystä, 10 000 työpaikkaa ja 500 miljoonan investoinnit.

Teknologiakiinteistöissä vuodesta 2012 työskennellyt Janne on ollut mukana yhtiön kaikissa vaiheissa sen perustamisesta lähtien. Vuosiin on mahtunut niin rahoituksen keräämistä, strategian luomista, palvelukonseptin kehittämistä kuin tilojen vuokraustakin.

Janne on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Kiinteistöalalla hän on työskennellyt 25 vuotta, josta pääosan hän on toiminut neuvonantajana pankeille ja suurille organisaatioille. Ennen Teknologiakiinteistöihin tuloaan hän työskenteli Randhilla ja sitä ennen pitkään konsulttina Catella Propertyssa. Vuonna 2008 Jannea houkuteltiin myös töihin ulkomaille.

- Harkitsin aikoinaan lähtöä Lontooseen, jossa olisi ollut tarjolla työ eräässä Pohjoismaihin sijoittavassa rahastossa. Kaksi viikkoa pohdin asiaa, mutta päätin jäädä Turkuun, koska näin merkkejä markkinoiden ylikuumenemisesta ja tulevasta romahduksesta. Puolen vuoden kuluttua tästä alkoi finanssikriisi; rahahanat menivät kiinni, kiinteistöjen arvot syöksyivät ja koko rahasto lopetettiin, Janne kertoo.

Myös kotiseuturakkaus on pitänyt Jannen Turussa.

- Olen kotoisin Turusta ja minulle on tärkeää, että olen voinut tehdä töitä seudun elinkeinoelämän eteen. Blue Industry Parkin kehittäminen tarjoaa hienon mahdollisuuden viedä Turun seutua eteenpäin ja tuoda alueelle uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Teknologiakiinteistöihin Jannen lähtö jättää suuren loven, mutta surkuttelemaan ei yhtiössä silti suostuta. 

- Olen ylpeä siitä, että Janne lähtee tekemään 500 miljoonan hanketta. Hän on tehnyt erinomaista työtä Teknologiakiinteistöjen eteen ja nyt on hänen aikansa siirtyä eteenpäin, sanoo Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Yhden asian Mikko haluaa Jannelle kuitenkin tähdentää:

- Yhtään ihmistä et tästä firmasta sitten rekrytoi!

Lisätietoja:
Janne Alho
Puh. 0400 371 389
janne.alho@turkubusinessregion.com

Lue myös

Haetaan kirjanpitäjää Turun Teknologiakiinteistöihin

Haetaan kirjanpitäjää Turun Teknologiakiinteistöihin

Kiinnostaako työskentely Suomen vauhdikkaimmassa kiinteistösijoitusyhtiössä? Haluatko päästä kehittämään kanssamme Turun tiedepuistoa? Tule töihin Turun Teknologiakiinteistöihin!

Lue artikkeli
Uutinen
Urheilujohtaja työhyvinvoinnin asialla

Urheilujohtaja työhyvinvoinnin asialla

Tämän viikon vastaantulija tavattiin Teknologiakiinteistöjen toimistolla. Haastattelun jälkeen piipahdettiin myös Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa.

Lue artikkeli
Blogi
Turun Teknologiakiinteistöt myi 10 000 neliömetriä tiloja

Turun Teknologiakiinteistöt myi 10 000 neliömetriä tiloja

Turun Teknologiakiinteistöt on myynyt 10 100 neliömetriä toimistotilaa Turun keskustasta Brunswick Real Estaten hallinnoimalle kiinteistöyhtiö Kielolle. Myydyt kiinteistöt sijaitsevat osoitteissa Puolalankatu 5 ja Puutarhakatu 1. Kiinteistöt on pääosin vuokrattu Turun kaupungille.

Lue artikkeli
Uutinen