Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Vuosi 2019 oli Teknologiakiinteistöissä kuin 1980-luvun after ski -bileet: värikäs ja hikinen, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Ruotsalaisesta Hemsöstä tuli Teknologiakiinteistöjen suuri omistaja, Kampuksen valmistuminen eteni kovaa vauhtia ja Turun tiedepuisto täytti 30 vuotta. Vuoden aikana ryhdyttiin ideoimaan Helsingin moottoritien ylittävää Kupittaan kantta, palkattiin 11 uutta työntekijää sekä aloitettiin kokoustilojen myynti ja markkinointi.

Spotifyn mukaan Teknologiakiinteistöjen vuoden 2019 soitetuin biisi oli JVG:n Ikuinen vappu. Ja yhtiön matka jatkuu – Joensuusta länteen tai Lemminkäisenkadulta itään. Mutta nyt on hetki aikaa rauhoittua: nautitaan joulusta ja jatketaan matkaa taas ensi vuonna!

Terveisin,
Teknologiakiinteistöjen laskettelijat

PS. Tänäkään vuonna emme anna lahjoja tai lähetä painettuja joulukortteja, vaan lahjoitamme niihin varatut rahat syöpää sairastavien lasten perheitä tukevalle Sylva ry:lle.

Lue myös

Kupittaan palloiluhallin tutkimukset jatkuvat

Kupittaan palloiluhallin tutkimukset jatkuvat

Kupittaan palloiluhallin urheiluparketissa havaittiin syksyn aikana ajoittain turvotusta ja kohoamista.

Lue artikkeli
Uutinen
Rekry: Asiakkuuspäällikkö

Rekry: Asiakkuuspäällikkö

Haemme vakituiseen työsuhteeseen aktiivista ja ulospäinsuuntautunutta asiakkuuspäällikköä.

Lue artikkeli
Uutinen
Joulunajan aukioloajat

Joulunajan aukioloajat

Teknologiakiinteistöjen toimisto sekä kiinteistöjen aulapalvelut ovat suljettuina jouluviikolla 23.-29.12.2019.

Lue artikkeli
Uutinen