Kuvataiteilija Jukka Hakanen tekee seinämaalauksen Turku Science Parkiin

Kuvataiteilija Jukka Hakanen tekee seinämaalauksen Turku Science Parkiin

Taideteollisessa korkeakoulussa muotoilua opiskeleva kuvataiteilija Jukka Hakanen tekee seinämaalauksen Turku Science Parkiin BioCityn ulkoseinään. Maalaus tulee ElectroCityä vastapäätä olevaan BioCityn kaarevaan seinään, jonka sisäpuolella sijaitsee Ravintola Maunon Presidentti-auditorio.

Maalaus on Hakasen opinnäytetyö ja se toteutetaan osana Turussa 4.-7.6. järjestettävää Olohuone -kaupunkitaidetapahtumaa. Maalauksen aihe valitaan yleisön toiveiden perusteella, joita Jukka Hakanen tiedustelee nettisivuillaan. Ideana on, että kaupunkilaiset saavat vaikuttaa heitä ympäröivän julkisen tilan ulkonäköön ja kertoa taiteilijalle, mitä haluaisivat ympäristössään nähdä. Ideointiaika jatkuu heinäkuun loppuun asti ja teoksen maalaus tapahtuu syyskuussa.

Tutustu Jukka Hakasen aiempiin töihin
Olohuone kaupunkitaidetapahtuma


Jukka Hakanen 29-vuotias turkulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut vuonna 2011 Lahden muotoilu- ja taideinstituutista ja jatkaa tällä hetkellä opintojaan Aalto-yliopiston Taideteollisen muotoilun maisterilinjalla. Jukka Hakanen on viimeisen kolmen vuoden aikana maalaillut suuria julkisen tilan töitä ja muun muassa Turun satamasta löytyy hänen maalaamansa työ Turun joutsen.


Jukka Hakanen ja hänen Turun satamaan maalaamansa teos Turun joutsen.

Lue myös

Turku Science Parkissa tapahtuu kesälläkin

Turku Science Parkissa tapahtuu kesälläkin

Vaikka suurin osa Turku Science Parkissa työskentelevistä ihmisistä kirmaakin kesäksi lomalle, tarjoaa alue heinäkuussakin ruokaa, juomaa ja toivottavasti myös hyvää säätä kaikille kesää töiden merkeissä viettäville. Lounasravintoloista avoinna koko kesän ovat Ravintola Mauno, Sodexo ICT-City, Unica Delica, Unica Dental, Unica Mikro sekä China...

Lue artikkeli
Uutinen
Futisilta kiinnosti taas turkulaisia

Futisilta kiinnosti taas turkulaisia

4.6. järjestetty Sporttia parhaalla paikalla -futisilta houkutti Ravintola Maunoon paikalle yli 150 jalkapallosta kiinnostunutta. Tapahtuma alkoi FC Interin pelaajien Aleksi Laihon ja Joni Ahon mietteillä joukkueen kaudesta ja tavoitteista. Pelaajien jälkeen kuultiin päävalmentaja Job Dragtsman otteluennakko illan pelistä. Haastattelujen jälkeen Ravintola...

Lue artikkeli
Uutinen
Hair House muutti uusiin tiloihin

Hair House muutti uusiin tiloihin

Turku Science Parkissa jo 25 vuotta toiminut parturi-kampaamo Hair House on muuttanut uusiin tiloihin DataCityssä. Talon sisäinen muutto C-portaan katutasoon sujui hyvin, ja uudet tilat ovat avarat ja valoisat.

Lue artikkeli
Uutinen