Mauno TriviumCity avautui

Mauno TriviumCity avautui

TriviumCityssä sijaitseva ravintola Mauno avautui maanantaina 3.5. Uudistuneessa ravintolassa on tarjolla lounasta arkisin kello 11-13.00, jonka lisäksi sieltä saa aamu- ja iltapäiväkahveja sekä tarjoiluja kokouksiin.

TriviumCityn lounastarjonta on ollut koronan vuoksi tauolla viime keväästä lähtien. Tänä aikana ravintolasalia on laajennettu vastaamaan myös TriviumCityn viereen valmistuneen Trivium Retoriikan tarpeisiin ja nyt asiakaspaikkoja on 150. Laajennuksen yhteydessä tila myös saneerattiin kauttaaltaan ja asiakkaita odottaa valoisa, skandinaavistyylinen sali.


Laajentuneessa Mauno TriviumCityssä on skandinaavisen vaalea ja raikas sisustus.

– Oli todella mukava päästä avaamaan Mauno TriviumCity. Entistä suurempi tila mahdollistaa helposti turvaväleistä huolehtimisen. Kauttaaltaan uudistunut sisustus on viihtyisä ja kutsuva, kertoo Ravintola Maunon Tuija Pietiläinen-Hevonkorpi.

Entistä suurempi tila mahdollistaa helposti turvaväleistä huolehtimisen.

Mauno TriviumCityssä on tarjolla lämmin buffetlounas, johon kuuluu pääruoan lisäksi kolme salaattia. Toisena vaihtoehtona tarjolla on asiakkaiden toivoma ruokaisa salaattibuffet, johon kuuluu keitto. Molempiin vaihtoehtoihin kuuluu lisäksi kahvi ja jälkiruoka.

– Ruokavaihtoehdot valikoituivat asiakaskyselyssä esiin nousseiden toiveiden perusteella. Buffetlounaan olemme suunnitelleet niin, että se on mahdollista saada joka päivä myös kasvisversiona. Juomavaihtoehdoksi tuomme uutena kuplaveden.


Kahvilamaista tunnelmaa Mauno TriviumCityyn tuovat samettipäällysteiset nojatuolit.

Maunosta saa lounaan lisäksi tarjoiluja kokouksiin ja tapahtumiin.

–Tarjoiluja voi tilata ravintolan kassalta, vaikkapa lounaalla käynnin yhteydessä, Pietiläinen-Hevonkorpi valottaa.

 Maunon lounaslistat löytyvät Maunon nettisivuilta.

Lue myös:

Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto
Teknologiakiinteistöjen asiakkaat pääsevät nyt maksutta WTC Turun Business Clubin jäseniksi
Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Lue myös

Elävöittämisprojektin kalkkiviivoilla

Elävöittämisprojektin kalkkiviivoilla

BioCityn ja DataCityn parkkihallien elävöittämisprojektiin tulleiden ehdotusten määrä kasvoi lopulta suuremmaksi kuin ikinä osasimme odottaa. Häkeltyneen kiitollisuuden vallassa pyydämme vielä hetkeksi kärsivällisyyttänne.

Lue artikkeli
Blogi
Viisi vinkkiä palauttavien taukotapojen löytämiseen

Viisi vinkkiä palauttavien taukotapojen löytämiseen

Teknologiakiinteistöjen ja Korpi® ForRestin järjestämässä webinaarissa keskusteltiin tauoista osana työpäivää ja jaettiin toimintapoja paremman palautumisen saavuttamiseksi. Tapahtuman vetäneet Sampo Pohjola ja Anu Varis tiivistivät webinaarin annin viideksi vinkiksi, joilla pääset alkuun itsellesi toimivien taukotapojen löytämisessä.

Lue artikkeli
Blogi
Kutsu Tauoista hyvinvointia työhön ja vapaalle -webinaariin

Kutsu Tauoista hyvinvointia työhön ja vapaalle -webinaariin

Tervetuloa Teknologiakiinteistöjen, Werstaan ja Joen asiakkaille tarkoitettuun webinaariin torstaina 6.5.2021 kello 9–9.45. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa hyvinvoinnin kohentaminen työssä ja vapaa-ajalla.

Lue artikkeli
Tapahtuma