26.08.2016

Palloiluhallin peruskivi muurattiin 26.8.

Turun uuden palloiluhallin peruskivi muurattiin 26.8.2016 Triviumin tontilla Lemminkäisenkadulla.

Peruskiveä olivat muuraamassa kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Saara-Sofia Sirén, Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, Turun kaupungin liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari, Lemminkäinen Talon aluejohtaja Jukka Lämsä sekä Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen. Myös muu juhlaväki pääsi lisäämään oman kauhallisen betonia peruskiveen.

Rakennuksen peruskiveen muurattiin lieriö, joka sisältää peruskirjan, päivän lehden, kolikoita, peruskivenmuuraustilaisuuden ohjelman, Turun Teknologiakiinteistöjen viimeisimmän vuosikertomuksen sekä tietoa palloiluhallin rakennushankkeesta.

– Palloiluhallin tulo Turkuun pitkän odotuksen jälkeen tuntuu mahtavalta. Uusi halli parantaa merkittävästi kaupungin harrastusolosuhteita monen lajin osalta, ja erityisen iloinen olen voimistelijoiden puolesta, Sirén sanoi puheessaan.

– Kävelymatkan päässä toisistaan sijaitsevat Kupittaanpuisto ja sen monet urheilukentät, jäähalli sekä jalkapallostadion. Palloiluhalli täydentää erinomaisesti tätä kokonaisuutta, ja antaa mahdollisuuden myös isojen urheilutapahtumien järjestämiseen, iloitsi Turun kaupungin liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari.

Palloiluhallihanke etenee aikataulussaan. Työt alkoivat kuluvan vuoden maaliskuussa, kun tontin maamerkkinä ollut piippu kaadettiin.

– Nyt työmaalla pystytetään ensimmäisen vaiheen runkoa. Rungon pystytys etenee siten, että saamme koko taloon katon päälle vielä tämän vuoden aikana. Lattiavalut alkavat lokakuussa ja talotekniikan asennukset loppuvuonna, kertoo aluejohtaja Jukka Lämsä Lemminkäiseltä.

Uusi palloiluhalli saadaan käyttöön Suomen 100-vuotisjuhlavuoden 2017 loppuun mennessä. Hallin rakentumista voi seurata paikalla olevista kameroista tästä linkistä.

Katso lisää kuvia muuraustilaisuudesta täältä.

Ota yhteyttä