Teknologiakiinteistöt haluaa toteuttaa Turun tiedepuiston kannen

Teknologiakiinteistöt haluaa toteuttaa Turun tiedepuiston kannen

Vuonna 2030 Turun tiedepuisto jatkuu saumattomasti yli Helsingin moottoritien.

Turun tiedepuistoon suunnitellaan Helsingin moottoritien ylittävää yli kahden hehtaarin kokoista kantta, jonka yhteyteen sijoittuisi jopa 350 000 neliömetriä rakennusmassaa sekä uusi joukkoliikenneväylä ja tapahtumapuisto. Tiedepuiston kanneksi kutsuttua hanketta vetää Turun kaupunki, joka tulee järjestämään kannen ideoinnista ja toteutuksesta kilpailun, johon voivat osallistua erilaiset suunnittelija-, rakennuttaja- ja rahoittajakonsortiot.

Teknologiakiinteistöt on eräs kannen toteuttamisesta kiinnostuneista tahoista ja sen luotsaamaa konsortiota vetämään yhtiöön palkattiin vuonna 2019 kehityshankkeiden vetämisessä meritoitunut Miika Tuominen.

Mistä hankkeessa on kysymys, Miika?

– Hankkeen tarkoituksena on yhdistää nykyinen tiedepuisto Itäharjun teollisuusalueeseen, jonne suunnitellaan valmistuvan vuoteen 2030 mennessä tiloja 10 000 asukkaalle ja 20 000 työpaikalle. Kansi parantaa Itäharjun saavutettavuutta ja elävöittää kaupunkia liittämällä Helsinginkadun ja junaradan erottamat alueet fyysisesti yhteen. Lisäksi se tarjoaa uuden joukkoliikennereitin raitiovaunulle tai superbussille.

Yhteistyökumppanina ennakkoluuloton SRV
Vastaavia hankkeita liikenneväylien yhteyteen on toteutettu aiemmin Helsingin Kalasatamaan, jonne valmistui vuonna 2018 kauppakeskus Redi sekä Pasilaan, jonne avautui vuonna 2019 kauppakeskus Tripla. Tampereella taas rakennetaan parhaillaan Tampereen Kantta, jonne rakentuu monitoimiareena sekä asumista ja liiketilaa.

Teknologiakiinteistöt on tehnyt SRV:n kanssa yhteistyösopimuksen tiedepuiston kannen kilpailuun osallistumisesta. Suunnittelutyötä Teknologiakiinteistöille ja SRV:lle tekee Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners.

SRV on toteuttanut todella vaativia hankkeita ja halusimme kumppanin, jolla on kokemusta raide- ja katualueiden päälle rakentamisesta.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme päässeet yhteistyöhön SRV:n kanssa, jolla on kokemusta vastaavien hankkeiden toteutuksesta. SRV rakentaa parhaillaan Tampereen Kantta, joka on hyvin saman tyyppinen kuin tiedepuiston hanke. SRV on toteuttanut todella vaativia hankkeita ja halusimme kumppanin, jolla on kokemusta raide- ja katualueiden päälle rakentamisesta. SRV on ennakkoluuloton ja rohkea toimija, jolla on kyky löytää uudenlaisia ratkaisuja. Suunnittelusta vastaavalla Haromalla on puolestaan visionääristä näkemystä, jota tarvitaan uudenlaisen kokonaisuuden luomiseen.

Yhtymäkohtia Harppuunakortteliin
Miikalla on yli 15 vuoden työkokemus rakennusliikkeistä, joista viimeiset kymmenen vuotta hän on työskennellyt erilaisten hankekehitystehtävien parissa. Hänen edellinen iso kaavakehityshankeensa oli Merimieseläkekassan Harppuunakortteli, josta löytyy yhtymäkohtia Kupittaan kanteen.

– Turun linnan viereen rakentuva Harppuunakortteli oli vastaavanlainen hanke kuin Tiedepuiston kansi. Harppuunakortteliin etsittiin innovatiivisia ratkaisuehdotuksia laajalla allianssilla. Ratkaisuehdotuksissa huomioitiin energiatehokkuus, elinkaariajattelu ja yhteisöllisyys uudella tavalla, jotka ovat myös Tiedepuiston kannen kantavia ideoita. Oli hienoa saada olla mukana Harppuunakorttelissa aivan sen kehitysvaiheesta asti ja nähdä, miten kaavaluonnosvaiheen ideoista muodostui lopulta eheä kokonaisuus.

Tiedepuiston kansi -hankkeen lisäksi Miika työskentelee Teknologiakiinteistöissä saneerausten ja peruskorjausten parissa. Hankekehitykselle on luontaista, että projektit ajoittuvat usealle vuodelle, joten nopeatempoiset kiinteistöjen korjaushankkeet tuovat hyvää vastapainoa pitkäjänteiselle työlle.

– Työskenneltyäni pitkään rakennusliikkeissä, on innostavaa työskennellä vaihteeksi ”toisella puolen pöytää” ja päästä käyttämään kokemustani urakoinnista ja hankekehityksestä yrityksen hyväksi. Myös työilmapiiri on mahtava: täällä on ymmärretty, että työskentely voi olla samaan aikaan mukavaa, ajoittain jopa riemukasta, mutta kuitenkin todella ammattitaitoista ja tehokasta, Miika päättää.

Lue myös

Tiedepuiston toteuttamiseen liittyy suuri ongelma

Tiedepuiston toteuttamiseen liittyy suuri ongelma

Turun keskustaa ympäröi toistasataa vuotta sitten syntynyt pienteollisuuden vyöhyke, joka muistuttaa meitä ajasta, jolloin jäteöljyt kaadettiin surutta maahan, ilma haisi paskalta ja karja laidunsi parin kilometrin päässä kauppatorilta. Nyt tämä ”ruskea vyöhyke” on muuttumassa asuin- ja työpaikka-alueiksi, jotka tarjoavat Turulle valtavan mahdollisuuden....

Lue artikkeli
Blogi
Teknologiakiinteistöt rakennuttaa Turku Energialle uuden pääkonttorin

Teknologiakiinteistöt rakennuttaa Turku Energialle uuden pääkonttorin

Turku Energian pääkonttorin rakentaminen aloittaa Itäharjun teollisuusalueen muutoksen toimisto- ja asuinalueeksi.

Lue artikkeli
Uutinen
Tiedepuistoon tulee polkupyörätelinettä esittävä taideteos

Tiedepuistoon tulee polkupyörätelinettä esittävä taideteos

Kupittaan kampuksen taideohjelman kutsukilpailu on ratkennut. Kilpailun voittajaksi ja toteutettavaksi teokseksi on valittu Anssi Pulkkisen ja Taneli Rautiaisen ehdotus MEANDERI (pyörätelineillä).

Lue artikkeli
Uutinen