Turku Energian uudet toimitilat valmistuivat Itäharjulle

Turku Energian uudet toimitilat valmistuivat Itäharjulle

Teknologiakiinteistöjen rakennuttama InfraCity valmistui aikataulussa ja budjetissa.

Itäharjun muuttuminen teollisuusalueesta Turun Tiedepuistoksi otti ensimmäisen konkreettisen askeleen, kun Teknologiakiinteistöjen rakennuttama InfraCity valmistui 17.12.2021. Rakennukseen muuttaa helmikuun alussa Turku Energia. Ennen muuttoa luvassa on vielä kalustus sekä rakennuksen tuuletus, joka tehdään johtuen InfraCityn poikkeuksellisen korkeasta S1-sisäilmaluokasta.

Osoitteeseen Teollisuuskatu 40 toteutetun InfraCityn rakentaminen alkoi alkuvuodesta 2020. Hankkeen pääurakoitsija oli rakennusliike Lundén, talotekniikkaurakoitsija Calto, sähköurakoitsija Sähkö Oy ja projektin valvonnasta vastasi rakennuttajatoimisto HTJ.

– Rakentaminen eteni suunnitellusti ja yllätyksiltä vältyttiin. Yhteistyö Lundénin, Calton, Sähkö Oy:n ja HTJ:n kanssa sujui erinomaisesti ja hanke valmistui jopa ennakoitua aiemmin, kertoo Teknologiakiinteistöjen kiinteistöjohtaja Olli Rosenberg.

Kyseessä on ensimmäinen Teknologiakiinteistöjen Helsinginkadun toiselle puolen valmistunut rakennus, joten halusimme tehdä sen julkisivusta erityisen.

InfraCityn on suunnitellut Sigge Arkkitehdit. Nelikerroksisen rakennuksen kerrosala on 7000 neliömetriä, josta toimistotilaa on 4000 neliömetriä. Rakennuksen työtilat on toteutettu monitilaympäristönä ja työpisteitä on noin 200 hengelle. Työpisteiden lisäksi InfraCityssä on runsaasti erilaisia neuvottelutiloja, hiljaiseen työskentelyyn tarkoitettuja huoneita ja työkahviloita sekä esityksiin ja kohtaamisiin sopivat, katsomona toimivat portaat. Rakennuksen katutasossa puolestaan sijaitsee ravintola, josta on pääsy terassille. Pysäköinti InfraCityssä toteutetaan osin kiinteistön alle ja osin pihalle.

– Kyseessä on ensimmäinen Teknologiakiinteistöjen Helsinginkadun toiselle puolen valmistunut rakennus, joten halusimme tehdä sen julkisivusta erityisen ja käytimme pitkillä sivuilla kohokuvioituja betonielementtejä, jotka näyttävät erilaisilta eri vuorokaudenaikoina. Päädyt taas ovat kokonaan lasia, mikä tuo sisätiloihin runsaasti luonnonvaloa ja tarjoaa hienot näköalat, Rosenberg jatkaa.

Tiloihin muuttava Turku Energia on osallistunut tilojen suunnitteluun aktiivisesti hankkeen alusta lähtien. Turku Energian nykyiset tilat sijaitsevat osoitteessa Linnankatu 65, josta poismuutto on energiayhtiölle ajankohtainen alueen asemakaavaan tehdyistä muutoksista johtuen.

Uudet toimitilat vastaavat erinomaisesti muuttuneeseen työntekemisen malliimme monipuolisilla tilaratkaisuillaan.

– Tavoitteenamme oli saada monipuoliset, modernit ja energiatehokkaat toimitilat, ja olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä. Uudet toimitilat vastaavat erinomaisesti muuttuneeseen työntekemisen malliimme monipuolisilla tilaratkaisuillaan ja tukevat sisäistä yhteistyötä ja vahvistavat vuorovaikutusta. Tilojen suunnitteluun osallistuminen on ollut onnistumisen kannalta keskeisessä roolissa, sanoo toimitusjohtaja Timo Honkanen.

Yksi Suomen parhaista kiinteistöistä

InfraCity toteutettiin ympäristösertifikaatti Leedin korkeimman platina-tason mukaisesti. Leed on yhdysvaltalainen sertifiointijärjestelmä, joka pyrkii vähentämään rakentamisen ja kiinteistöjen käytön aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

– Leedistä on juuri julkaistu uusi, entistäkin vaativampi versio, ja InfraCity on yksi ensimmäisistä uuden version korkeimman platina-tason mukaisesti Suomeen valmistuneista rakennuksista, joten voisi sanoa, että se on yksi Suomen parhaista kiinteistöistä, sanoo Teknologiakiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Miika Tuominen.

– InfraCityssä on panostettu älykkäisiin energiaratkaisuihin kuten läsnäolotunnistimiin ja automaattiseen valaistuksen ohjaukseen sekä energiatehokkaisiin rakenteisiin. Lisäksi käytössä on sähkön kysynnän jousto eli kiinteistö osaa vähentää omaa energiankulutustaan kulutuspiikin aikana. Leediä on kiittäminen myös aulan viherkatosta, joka tuo vehreyttä maisemaan ja sitoo hiiltä, Tuominen jatkaa.

Varikko ja InfraCityn II täydentävät kokonaisuuden

InfraCityn viereiselle tontille valmistuu alkuvuoden aikana Turun Energian varikkotoiminnan tilat, jonne sijoittuvat varasto, erilaisia teknisiä tiloja ja työpisteitä. Toiselle puolen InfraCityä Teknologiakiinteistöt puolestaan suunnittelee InfraCityn sisarrakennusta, InfraCity II:sta.

– Käymme parhaillamme neuvotteluja mahdollisten InfraCity II:n tulevien käyttäjien kanssa. Toiveemme on, että rakentamaan päästäisiin jo keväällä. Rakennus on ulkoisesti InfraCity I:n peilikuva ja niillä tulee olemaan yhteinen aula ja parkkihalli. Myös InfraCity I:n ravintola on mitoitettu palvelemaan molempien kiinteistöjen käyttäjiä, Tuominen päättää.

Lue myös

Video: Tältä näyttävät tulevaisuuden toimitilat

Video: Tältä näyttävät tulevaisuuden toimitilat

Teknologiakiinteistöt julkaisi viime syksynä uudet sisustuskonseptit, jotka tarjoavat yhtiön asiakkaille valmiiksi mietittyjä sisustuskokonaisuuksia. Nyt konsepteista on julkaistu video, jolla erilaisia tyylejä esittelee yhtiön rakennuttajapäällikkö, arkkitehti Anniina Savisalo.

Lue artikkeli
Uutinen
Ihanaa joulua!

Ihanaa joulua!

Vuosi 2021 oli Teknologiakiinteistöissä kuin naamiaiset: monet asiat näyttivät erilaisilta kuin normaalisti, mutta parrasta vetämällä alta löytyi se aito ja alkuperäinen, joka jatkaa juhlia, vaikka valoja kuinka rämpytetään.

Lue artikkeli
Uutinen
Joulupuurolla kohdattiin pitkästä aikaa

Joulupuurolla kohdattiin pitkästä aikaa

Vierailukeskus Joessa virittäydyttiin tiistaina 14.12. joulutunnelmaan, kun Teknologiakiinteistöt tarjosi asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen joulupuuroa ja glögiä.

Lue artikkeli
Uutinen