Turun ammattikorkeakoulun uuden kampuksen peruskivi muurattiin

Turun ammattikorkeakoulun uuden kampuksen peruskivi muurattiin

Turun ammattikorkeakoulun uuden kampusrakennuksen peruskivi muurattiin perinteikkäin menoin 18.4. kampuksen työmaalla Joukahaisenkadulla.

Uusi kampusrakennus kokoaa Turun ammattikorkeakoulun toiminnot samaan paikkaan uuteen kampukseen Turun tiedepuistoon. Ammattikorkeakoulu tulee kiinteistöön vuokralaiseksi Turun Teknologiakiinteistöjen toimiessa omistajana ja vuokranantajana.

Rakennukseen sijoittuu noin 2 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa ja 350 työntekijää. Uusi rakennus on osa Turun kaupungin kärkihanketta, jolla se tehostaa toimintaa ja keskittää AMK-koulutuksen tiloja tiedepuistoalueelle.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve iloitsi puheessaan tiedepuistoalueen nopeasta kehittymisestä ja kaupungin kärkihankkeen etenemisestä.

– Näen tiedepuiston jopa Turun tärkeimpänä kärkihankkeena, sillä alueen toimijat muodostavat ennennäkemättömän ammattilaisten yhteisön unohtamatta tulevaisuuden osaajia eli opiskelijoita. On hienoa olla tekemässä täällä yhteistä tulevaisuutta, Arve sanoi.

Turun ammattikorkeakoulun uusi kampus

Uuden kampusrakennuksen pinta-ala on 18 400 bruttoneliötä. Se sisältää sekä yksilölliseen että yhteistoiminnalliseen oppimiseen soveltuvia luokkahuoneita, luentosaleja ja ryhmätyötiloja sekä erilaisia laboratoriotiloja, kuten akustiikka-, tehoelektroniikka- ja betonilaboratoriot. Lisäksi rakennuksessa on toimistotiloja, yhteistä monikäyttötilaa sekä tilat muun muassa ravintolalle, liikunnalle ja pysäköinnille. Turun ammattikorkeakoulu keskittää uuteen rakennukseen koko tekniikan alan opetuksen.

– Uuden kampuksen myötä opiskelijat ovat tiiviisti samalla alueella, mikä kehittää osaltaan eri alojen opiskelijoiden välistä toimintaa. Uusi rakennus tulee myös muuttamaan opiskelun toimintakulttuuria, kun uudet oppimisympäristöt tulevat tutuiksi. Meille on tärkeää, että eri alojen opiskelijat pääsevät tekemään yhä enemmän poikkialaisia projekteja ja myös verkottumaan jo opiskeluaikana alueen yritysten kanssa, Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila iloitsi.

Kampuksen rakentaminen alkoi syksyllä 2017. Rakennus valmistuu vuoden 2020 keväällä, ja opiskelijat pääsevät uusiin opiskelutiloihin saman vuoden syksyllä. Hanke toteutetaan KVR-urakkana, johon sisältyy koulun rakentaminen käyttövalmiiksi saakka taloteknisine järjestelmineen.

– Kampus on Teknologiakiinteistöille hyvin tärkeä hanke, sillä yhtiö on perustamisestaan lähtien tähdännyt sen toteutumiseen. Yhteistyö niin YIT:n kuin ammattikorkeakoulun kanssa on mennyt sujuvasti, ja kampus tulee olemaan uusinta uutta niin tilojensa kuin toimintojensa puolesta, kertoi Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Mikko Lehtinen, Turun Teknologiakiinteistöt Oy
0400 960 626, mikko.lehtinen(a)teknologiakiinteistot.fi

Hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen, Turun ammattikorkeakoulu Oy
0405122836, niko.aaltonen(a)turku.fi

Rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila, Turun ammattikorkeakoulu Oy 
050 598 5761, vesa.taatila(a)turkuamk.fi

 

Lue myös

Nälkäinen, älykäs ja nöyrä

Nälkäinen, älykäs ja nöyrä

Olen joka vuosi Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtajana ollessani tehnyt julkisen ”uudenvuodenlupauksen”, joka on julkaistu yhtiön vuosikatsauksessa. Olen luvannut meidän olevan parempia kuin aikaisempina vuosina. Olen luvannut positiivista kehitystä uudelleen ja uudelleen. Ja aina olemme lupaukset myös pitäneet.

Lue artikkeli
Blogi
Viihtyisiä toimistoja, tehokkaita työtiloja

Viihtyisiä toimistoja, tehokkaita työtiloja

Hei! Kuka olet ja mitä teet täällä PharmaCityssä? Olen Tiina Lindgren Isku Interior Oy:stä. Olen täällä töissä: PharmaCityn katutasoon on avattu Iskun toinen Turun myymälä ja showroom. Turun isompi Isku on edelleen Satakunnantiellä, ja täällä tiedepuistossa PharmaCityssä olemme olleet vuodenvaihteesta lähtien.

Lue artikkeli
Blogi
Sohvaperunoiden Juhani, yhteiskuvien nallekarhu

Sohvaperunoiden Juhani, yhteiskuvien nallekarhu

Tämän viikon vastaantulija tavattiin BioCityssä, jossa hän oli läpikulkumatkalla.

Lue artikkeli
Blogi