Turun Teknologiakiinteistöillä takana onnistunut vuosi

Turun Teknologiakiinteistöillä takana onnistunut vuosi

Turun Teknologiakiinteistöjen tilinpäätös 1.1.2013 – 31.12.2013

Turun Teknologiakiinteistöjen vuosi 2013 onnistui toiminnallisesti ja taloudellisesti erinomaisesti. Konsernin liikevaihto ja voitto kasvoivat selvästi vuodesta 2012. Lisäksi yhtiö panosti merkittävästi toiminnan kehittämiseen sekä investoi voimakkaasti.

Turun Teknologiakiinteistöt -konsernin liikevaihto sekä muut tuotot kasvoivat edellisvuodesta 8 prosenttia 15,7 miljoonaan euroon (2012: 14,6 miljoonaa euroa). Liikevaihdon kasvu johtui pääosin ostetuista uusista tiloista ja niiden myötä kasvaneista vuokratuloista sekä olemassa olevien tilojen vuokrausasteen noususta. Konsernin liikevoitto oli 6,2 miljoonaa euroa (2012: 5,8 miljoonaa euroa) ja konsernin tilikauden voitto oli 1,2 miljoonaa euroa (2012: -0,4 miljoonaa euroa).

Tilojen keskimääräinen käyttöaste laski hetkellisesti 95 prosenttiin (2012: 96,8 %) johtuen vuoden 2013 lopussa toteutetuista osakeostoista. Käyttöaste on kuitenkin laskusta huolimatta alan keskimääräistä tasoa selkeästi korkeampi.

15,6 miljoonaa euroa investointeihin
Turun Teknologiakiinteistöjen konsernitaseen loppusumma oli 155 miljoonaa euroa (2012: 143,9 miljoonaa euroa). Yhtiö investoi tilikauden aikana 13,9 miljoonaa euroa KOy ElectroCityn ostoon sekä tytäryhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden omistusten kasvattamiseen. Lisäksi yhtiö investoi 1,7 miljoonaa euroa vuokralaistilojen muutoksiin.

Panostuksia palvelurakenteeseen
Turun Teknologiakiinteistöjen tiloihin muutti vuoden 2013 aikana merkittäviä uusia toimijoita. Samalla yhtiö panosti voimakkaasti kiinteistöjensä palvelurakenteeseen kehittämällä alueen pysäköintiratkaisuja, ravintola- ja kokouspalveluita sekä toimistohotellikonseptia. Merkittävä toiminnallinen muutos tilikauden 2013 aikana oli myös yhtiön päätös panostaa ns. matchmaking –palveluihin, joilla lisätään Turku Science Park –alueen tunnettuutta sekä tarjotaan yhtiön asiakkaille mahdollisuuksia verkottumiseen ja uusien asiakkaiden löytämiseen

Lisätietoja:
Mikko Lehtinen, toimitusjohtaja
Puh. 0400 960 626   
mikko.lehtinen(at)teknologiakiinteistot.fi

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turku Science Parkin alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka kehittää alueen kiinteistöjä ja palveluita sekä vuokraa toimitiloja yrityksille ja yhteisöille. Yhtiön tavoitteena on olla kannattava ja kasvollinen yritys, joka tarjoaa asiakkailleen Suomen parhaan ympäristön toimia ja kehittyä. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Turun kaupunki, Turun Seudun Osuuspankki, Eläkevakuutusyhtiö Veritas, Henkivakuutusosakeyhtiö Retro, Stiftelsen för Åbo Akademi ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistamien kiinteistöjen pinta-ala on noin 96 000 m2 ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 95 %.

Lue myös

Laskiaistapahtumassa lisättiin työhyvinvointia

Laskiaistapahtumassa lisättiin työhyvinvointia

Turun Teknologiakiinteistöt järjesti laskiaistiistaina 4.3. Turku Science Parkin alueella työskenteleville ihmisille tarkoitetun laskiais- ja työhyvinvointitapahtuman Kupittaanpuiston luistelumadolla. Ohjelmassa oli luistelua luistelumadolla, kävelyä madon ympäristössä sekä seurustelua hernekeiton ja laskiaispullien parissa. Uudenlainen tapahtuma...

Lue artikkeli
Uutinen
Insinööri etulinjasta tukijoukkoihin

Insinööri etulinjasta tukijoukkoihin

Lama, yt-neuvottelut, sopeuttaminen, markkinoiden heikentyminen ja muu pessimismi ovat tämän hetken trendisanat toimitusjohtajien ilottomilla kasvoilla. Tuntuu, että totisin tuomionpäivänennustaja on aikamme supersankari.

Lue artikkeli
Blogi
Käyttökokemuksen suunnittelua Yritystä kehiin –tapahtumassa

Käyttökokemuksen suunnittelua Yritystä kehiin –tapahtumassa

Keskiviikkona 26.2. järjestettyyn Yritystä kehiin –aamiaistapahtumaan osallistui lähes 70 kuulijaa. Tapahtuman aiheena oli käyttökokemuksen suunnittelu ja esiintyjinä Matti Helenius Adagesta, Mikko Kämäräinen Infinitystä ja tutkija Eyal Eshet Åbo Akademista.

Lue artikkeli
Uutinen