Vincit kasvoi ulos toimistostaan

Vincit kasvoi ulos toimistostaan

Kesäkuusta 2017 Turun Teknologiakiinteistöjen asiakkaana ElectroCityssä toiminut ohjelmistokehitysyhtiö Vincit muuttaa pois Turun tiedepuistosta. Kovaa vauhtia kasvanut yhtiö tarvitsi uudet entistä suuremmat toimitilat eikä Teknologiakiinteistöillä valitettavasti ollut tarjota niitä sille.

- Työntekijöidemme määrä Turussa on kasvanut kolmesta 75:een. Toimimme tällä hetkellä kahdessa erillisessä tilassa ElectroCityssä ja EuroCityssä, joissa meillä on käytössä yhteensä noin 700 neliömetriä tilaa. Ensisijainen toiveemme oli löytää uusi toimisto Turun tiedepuistosta, mutta riittävän suurta tilaa ei ollut vapaana, joten ryhdyimme etsimään tilaa muualta. Uusi toimistomme sijaitsee Helsinginkadun varrella ja siellä tilaa on 1300 neliömetriä, kertoo Vincitin Turun toimistoa vetävä Matti Rauhala.

Sekä Suomen että Euroopan parhaaksi työpaikaksi valittu Vincit olisi viihtynyt Teknologiakiinteistöjen asiakkaana pidempäänkin.

- Voin suositella suurella sydämellä Teknologiakiinteistöjä niin isommille kuin pienemmillekin yrityksille. Palvelu oli erittäin joustavaa, mikä helpotti toiminnan aloittamista ja skaalaamista. Saimme ennen varsinaisen toimistomme vapautumista käyttöömme kaksi huonetta Werstaasta, jotka kalustimme lainatuoleilla ja -pöydillä ennen kuin omat kalusteemme saapuivat. Lisäksi Werstas oli miljöönä kiva ja siellä tapahtui törmäyksiä ja kanssakäymistä muiden yritysten kanssa, Rauhala jatkaa.

Ihan kokonaan Vincit ei Turun tiedepuistoa jätä, sillä yritys on Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen kumppani.

- Tulemme järjestämään Joessa vuosittaisia Teatime -tapahtumiamme sekä projektipalavereja, Rauhala päättää.

Lue myös

Mikon piinapenkki

Mikon piinapenkki

Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen on värikäs persoona, jonka mielipiteet ja johtamistyyli herättävät ihmisissä kiinnostusta. Laitoimme Mikon piinapenkkiin ja teimme hänelle hiukan erilaisen Viikon vastaantulija -haastattelun, joka paljastaa kaiken mitä olet aina halunnut Mikosta tietää. Mitä pidemmälle haastattelu etenee, sitä...

Lue artikkeli
Blogi
Kesä Turun tiedepuistossa

Kesä Turun tiedepuistossa

Vaikka tiedepuiston alue on jo hiljentynyt kesän viettoon, alue tarjoaa ruokaa ja juomaa kesää töiden parissa viettäville myös heinäkuussa.

Lue artikkeli
Uutinen
Vauvanpelastaja suoraan diagnostiikkateollisuudesta

Vauvanpelastaja suoraan diagnostiikkateollisuudesta

Tämän viikon vastaantulija tavattiin Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa, jossa hän osallistui diagnostiikka-alan seminaariin.

Lue artikkeli
Blogi